PELATAANKO MUSTAA PEKKAA JUHA SIPILÄLLE?

Uudet eduskuntavaalitkaan eivät ole täysin mahdoton ajatus.
Uskon kuitenkin, että Sipilä ei lähtisi siihen mielellään, koska keskustan kannatusluvut eivät ole kovin hyvät. Luulen, että hän haluaa katsoa muut vaihtoehdot. Kokoomusta vaalit tuskin haittaisivat, Vares sanoo.
Keskusta jäi kuntavaaleissa kolmanneksi ja viimeisimmissä mielipidemittauksissa puolueen kannatus on ollut matalampaa kuin eduskuntavaaleissa.
5115
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Keskusta löi itsensä kanveesiin . Lopullisesti, Uusi Hallitusratkaiisu siirtää Keskustan sinne mistä se ei todennäköisesti enään nouse.

Äänestä

Uusi vetäjä vaain, siitä se lähtee..

Äänestä

Eiköhän toistuvat kusetukset, vetäjästä riippumatta ala riittää jo intohimoisimmillekin kannattajille.

Äänestä
  • Vaalien ajankohta nyt olisi hankala Sipilälle,
    kun hän on justiin kärähtänyt valtion kuppaamisesta
    Seuran paljastuksissa.

    Äänestä

Sipilä astui Niinistön rakentamaan ja Orvon virittämään miinaan. Näsät ovat gallupkiimassa varmoja voitostaaan. Vapaavuori, muuten myös tuomittu rikollinen, vaatii kepun kaavailemana maakuntahallnnon perumista. Ainoa keino siihen on uudet vaalit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


TARKATAJAT kirjoitti:

Uudet eduskuntavaalitkaan eivät ole täysin mahdoton ajatus.
Uskon kuitenkin, että Sipilä ei lähtisi siihen mielellään, koska keskustan kannatusluvut eivät ole kovin hyvät. Luulen, että hän haluaa katsoa muut vaihtoehdot. Kokoomusta vaalit tuskin haittaisivat, Vares sanoo.
Keskusta jäi kuntavaaleissa kolmanneksi ja viimeisimmissä mielipidemittauksissa puolueen kannatus on ollut matalampaa kuin eduskuntavaaleissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu