Miksi hallitukselle kelpaa vain yksi arvopohja?

Miksi vanhoille perinteille pohjaava arvopohja ei kelpaa Sipilälle ja Orpolle? Eikö Suomi ole heille tärkeä. He ovat kuitenkin Suomen kansanedustajia ja ministereitä, eväti Afrikan, Lähi-idän ja EU;n kansanedustaja. ja ministereitä.

Ensin he lyttäsivät Soinin ja yhteisen hallitusohjelman. Soinihan ei saanut hallituksessa ollenkaan äänivaltaa. Sipilä ja Orpo määräsivät. Nyt, kun vahvempi Suomen edun mukaiseen pohjautuva arvopohjan edustaja olisi ollut tulossa hallitukseen, he pudottivat laidalta hänet jo ennen valintaa.

Tälllainen menettely on diktaattorimaista ei mitään demokratiaa. Arvopuhe on pelkkää tekopyhää hölynpölyä, Sipiläkin puhuu hurskaasti arvoista. Mikä on Sipilän todellinen arvopohja ja moraali, kun hän käyttää härskisti hyväkseen veronmaksajien rahoja ja rahoittaa niillä omia yrityskauppojaan?

Silloin kun ihmisen kaikesta toimiinnassa näkyy kaikkea muuta kuin aito muista, heikkommista välittävä arvopohja, ei tuollaiset arvohöinät ole uskottavia.
33333
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Olen samaa mieltä. Perussuomalaiset heitettiin ulos, koska sijoittajat halusivat heidät pois sotkemasta suunnitelmiaan. Raha on ainoa arvo tässä talousjärjestelmässä. Presidenttikin erehtyi paljastamaan arvonsa.

2Äänestä

Kaikissa diktaattormaissa on ollut vain yksi hyväksytty ajattelutapa. Alkaa muistuttaa siltä Suomessakin.

2Äänestä

akka tekee hommia pakolaisbisneksen lakimiehenä ja ilman pakolaisia sillä ei olisi asiakkaita.

2Äänestä

Olisitte kuunnelleet, mitä Sipilä sanoi: ei ole oikeita ja vääriä arvoja, on vain erilaisia arvoja. Kuskin paikalta hän saa valita, ketä ja kenen arvoja kyydittää. Kestäkää se.
[Sipilähän puhui paskaa arvoista. Niiden perusteellahan nimenomaan erotetaan oikea ja väärä toisistaan, aina lainsäädäntöä myöten. Siinä välissä on vielä moraali, yksilön ja yhteisön]

1Äänestä
  • Kiihkouskovaiset ja politiikka eivät sovi yhteen. Kun Sipilä lupasi talonsa tulijoille, ja houkutteli lisää tulijoita, silloin arvot oli kohdallaan. Mutta kun joku ajattelee tulevaisuudesta erilailla, niin se ei sovikkaan edes ajatteluasteella tälle arvojohtajalle.

    Äänestä

Vanhat puolueet kokivat Perussuomalaiset yhä uhkakseen. Ne eivät uskoneet, että Taloustutkimuksen gallupit romahduttavat Perussuomalaisten kannatuksen vaaleissa, joten Sipilä ja kumppanit ottivat käyttöön kovemmat keinot puolueen hajottamiseksi. Pitämällä median voimin yllä natsikorttia yritetään saada Perussuomalaisten äänestäjät kannattamaan vanhoja puolueita tai jäämään kotiin.

Äänestä

Kuten muinoin kotona neuvostoliitossa. Puolueliitti määriitti ainoan, oikean ajattelutavan ja siitä poikkeavat leimattiin kansan vihollisiksi. Stalinin aikaan tuomittiin leireille ne joita ei teloitettu. Myöhemmin suljettiin yhteiskunnan ulkopuolelle ja näkyvämmät hahmot mielisairaaloihin.

Aivan niin pitkälle meillä ei mennä mutta periaate on sama.
Jos et hyväksy virallista aivopesulinjaa niin olet rasisti tai fasisti. Siis kelvoton.

Äänestä

Niin, myös Sauli Niinistö näytti todellisen karvansa, kun alkoi kaivelemaan jotain vanhoja erittäin kyseenalaisia tuomioita. Se, että hän edellyttää jotakin ”tehokasta katumusta” kertoo, siitä että hänellä olisi nykyään jo jokin sananvalta, mitä tässä maassa saa ja ei saa tehdä.
Viittaan myös aikaisempaa erikoiseen ”tolkun ihmiset” käsitteeseen. Hyvä, että lopulta paljastui, että Niinistö ei todellakaan ole koko kansan presidentti vaan Kokoomukselainen presidentti. Puolueella ehdottomasti asetettava oma presidenttiehdokas väittelemään Niinistön kanssa tv-tentteihin niistä Kokoomuslaista arvoista, mitä kaikkien suomalaisten tulisi hänen mielestään noudattaa.

Äänestä
  • Onneksi Sauli Niinistö paljasti oikean karvansa ennen pressavaaleja. Ajattelin jo että pitää häntä äänestää kun ei parempaakaan ole. En todellakaan äänestä enää häntä. Selkeästi kokoomuslainen ja perussuomalaisten sortaja. Eipäs ärähtänyt Jan Vapaavuoren rikosrekisteristä, joka sentään on aika "raflaava" verrattuna Halla-ahon ja Hakkaraisen saamiin mädän oikeuslaitoksen tekaistuihin "kiihotus kansanryhmää vastaan ja uskonrauhaa vastaan"-syytteisiin. Vapaavuoren saldona pahoinpitely, myymälävarkaus ja rattijuopumus.

    Niinistö EI ole koko kansan pressa, ja muutenkin ukko koettaa söpertää puheissaan kieli keskellä suuta ettei vaan ärsytä ketään eliitin edustajaa, mutta perussuomalaiset ovat aina sen oikean rasismin kohteina. Häpeä Niinistö!

    Äänestä

Perpanssin siat on suomen historian huonoin puolue!!

lÄpeensä mätää paskaa!!

Äänestä

Miksi Halla-ahoa saa vihata ja hylkiä? Missä nyt se suvaitsevaisuus. Ollaan niinkuin pahaset kakarat hiekkalaatikolla. "Kannellaan äidille että me ei leikitä tuon kanssa" Niinistö on nyt se äiti. Missä se Niinistönkin sivistys piilee? Ei ole sivistynyttä hyökätä yhden ihmisen kimppuun kuin hyeena lauma. Ensin hutkitaan ja sitten vasta tutkitaan. Kaadetaan koko hallitus sen vuoksi että ehkä Halla-aho ei suostu kaikkiin vedätyksiin tulevaisuudessa.

1Äänestä
  • Halla-ahon johtama ps tulee saamaan aivan valtavan jytkyvoiton ensi vaaleissa. Syynä se, ettei suomalaisten ehdoton enemmistö hyväksy tällaista rasismia omaa väkeään kohtaan.

    1Äänestä

Hallituksen pitää kyetä tekemään päätöksiä. Jos arvopohjat ovat erilaiset ja jos vielä mainostetaan, että ei olla valmiita kompromisseihin, niin päätöksiä ei voi syntyä.

Äänestä
  • No sitähn se orpo ja sipilä on hokenut emme luista hallitus ohjelmasta ei kompromisseja kuitenkin itse vekuilvat lähes joka päätöksessä ja nyt ovat valmiit avamaan sen hallitusohjelmnakin että puhvat toista kun tekevät kokoajan kuten poltiikot usein.

    Äänestä

  • efewfewfe kirjoitti:

    No sitähn se orpo ja sipilä on hokenut emme luista hallitus ohjelmasta ei kompromisseja kuitenkin itse vekuilvat lähes joka päätöksessä ja nyt ovat valmiit avamaan sen hallitusohjelmnakin että puhvat toista kun tekevät kokoajan kuten poltiikot usein.

    Sinällään harmillista, että on mentävä perustuslain mukaan ja kunnioitettava edellisen demokraattisen vaalin valintoja. Kyllä noista sählääjistä olisi mukava päästä eroon. Mutta minkäs teet. Kansa silloin nämä tuonne hyörimään äänesti ja niillä on mentävä seuraavaan vaaliin saakka.

    Äänestä

  • TheUrbanLegends kirjoitti:

    Sinällään harmillista, että on mentävä perustuslain mukaan ja kunnioitettava edellisen demokraattisen vaalin valintoja. Kyllä noista sählääjistä olisi mukava päästä eroon. Mutta minkäs teet. Kansa silloin nämä tuonne hyörimään äänesti ja niillä on mentävä seuraavaan vaaliin saakka.

    Kerrankin ollaan samaa mieltä, kepulit ja kokkareet sählää liikaa, mutta eipä oppositiossakaan kovin hyviä vaihtoehtoja ole. Täytyy odottaa että Uusi Vaihtoehto ja Persut kasvaa yhdessä suurimmaksi nin loppuu sähläys.

    Äänestä

Voisiko joku kertoa, mikä se hallituksen arvopohja oikein on. Minulle se ei ole oikein auennut kahteen vuoteen. Onko se vieraat ja rikkaat ensin vai ihan vanhalaestadilaisuus?

Äänestä
  • Mitä oikeasti pitää sisällään ajatelma. että "ihmisarvo on jakamaton"? Tarkoittaako sen käytännön toteutus sitä, että Suomi on valmis ottamaan tänne muualta poisheitetyt "jakojäännöksetkin"? Siis vaikka isis-terroristit, kriminaalit jne?
    Nythän me vastaanotamme kouluttamatonta kehitysmaamuslimiväkeä tänne massoittain jakojäännöksinä.
    Sipilä puhuu kuminauhan katkeamisesta. Lähivuosina kuminauha katkeaa myös jakojäännösten takia!

    Äänestä

  • Persut liian rehellisiä, kokkareet arvostaa väkivalta- ja talousrikollisia ja keput tietytsi kaikenlaista kepulointia

    Hurreille käy kaikki oman edun ajamisen ohella ja tekokristityistä kertoo kaiken kun valitsivat kunnallisvaaleissa edustajakseen pedomurhaajaa puolustaneen mannerin. Rahasta tekevät mitä tahansa, siinä hyvä parivaljakko ajamaan rikkaiden etua.

    Äänestä

  • Taas on musut riehuneet, Saksassa ampuneet ihmisiä, naiskyttääkin päähän, Ruotsissa kuorma-autolla päin henkilöautoja, molemmat tainneet päästä pakoon. Tuollaista ne haluaa Suomeenkin, uskomatonta miten tyhmiä suvakit voi ollakin.

    Äänestä

Tässä linkki uutiseen, missä sanotaan että Sipilälle ei kelpaa mamu-politiikan tiukennus.

https://yle.fi/uutiset/3-9664959

Lestapaskiainen haluaa matuttaa ja mokuttaa maamme kaakokseen Ruotsin malliin. Orpo peesaa, koska hänen vaimonsa on maahanmuuttoasioiden juristi, tällä hetkellä töissä Maahanmuuttovirastossa. Sipilä omistaa myös kiinteistöjä joissa toimii vastaanottokeskuksia. Se on katsokaa se bisnes mikä määrää. Lisäksi kokoomus haluaa lisää halpatyövoimaa matuista sortaakseen suomalaisten palkat alas, ja myös kepulle juttu käy kun isännät saavat halvalla jatkossa maatalouslomittajia ja metsureita.

Äänestä
  • Ääriuskovaisia ei saisi ollenkaan päästää hääräämään politiikkaan. Kaikki on heille vain jumalan tahtoa joka ei ole ihmisen kädessä.

    Äänestä

Raha, siinä se vastaus ja valta.

Äänestä

Se on islamin arvopohja hyvin pian jos nykyinen meno jatkuu.

1Äänestä
  • Rasismikusetus on nykyajan Troijan hevonen.

    1Äänestä

Huora-aho olisi muutenkin paennut Brysseliin. Suomi ei kaipaa vastuunpakoilijaa.

Äänestä

Halla-aho,+millä+valtuuksilla?persujen+kannatus+alle+9%+äänestäjistä,+todellisuudessa+siis+4%+kansasta.Persujen+puoluekokouksessa+Halla-aho+sai+56%+äänistä,+joten+Suomen+kansastakenties+1-2%+on+Halla-ahon+kannalla1-2%+max+on+halla-ahon+arvojen+takana!

Äänestä
  • Kaikkein tyhmimmät jotka ei osaa edes laskea tai päätellä mitään, äänestävät kokkareita.

    Äänestä

  • ,,,, olet matemaatikko

    Äänestä

suomessa vielä onnistuu tuo orpo/sipilä kusetus,,,, ei tarviytsisi kuin mennä naapuriin Venäjälle niin tamä batman.kaksikko olisi jo munistaan vähintään roikkumassa jonkun suolakaivoksen uumenissa..

odotan innoissani milloin Suomen vastarintawoima kasvaa isommaksi kuin sitä kusettavarahanvoima

Äänestä

Sipilän arvopohjaan kuuluu pitkät leipäjonot ja halpatyövoima.

Äänestä

Siinä oli Orvolla arvopohjaa ihan kylliksi, kun otti tänne 35000 mamua ruotsista, sillon kun oli vastaavana ministerinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Todellisetarvot kirjoitti:

Miksi vanhoille perinteille pohjaava arvopohja ei kelpaa Sipilälle ja Orpolle? Eikö Suomi ole heille tärkeä. He ovat kuitenkin Suomen kansanedustajia ja ministereitä, eväti Afrikan, Lähi-idän ja EU;n kansanedustaja. ja ministereitä.

Ensin he lyttäsivät Soinin ja yhteisen hallitusohjelman. Soinihan ei saanut hallituksessa ollenkaan äänivaltaa. Sipilä ja Orpo määräsivät. Nyt, kun vahvempi Suomen edun mukaiseen pohjautuva arvopohjan edustaja olisi ollut tulossa hallitukseen, he pudottivat laidalta hänet jo ennen valintaa.

Tälllainen menettely on diktaattorimaista ei mitään demokratiaa. Arvopuhe on pelkkää tekopyhää hölynpölyä, Sipiläkin puhuu hurskaasti arvoista. Mikä on Sipilän todellinen arvopohja ja moraali, kun hän käyttää härskisti hyväkseen veronmaksajien rahoja ja rahoittaa niillä omia yrityskauppojaan?

Silloin kun ihmisen kaikesta toimiinnassa näkyy kaikkea muuta kuin aito muista, heikkommista välittävä arvopohja, ei tuollaiset arvohöinät ole uskottavia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu