Kansa vaatii: kehittämiskorvaus on laskutettava

Maankäyttö- ja rakennuslaki säätää seuraavaa:
"91 c § (13.3.2003/222)

Kehittämiskorvaus

Jos maanomistajan kanssa ei ole syntynyt sopimusta hänen osallistumisestaan yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin, kunta voi periä maanomistajalta asemakaavan mukaiselle tontille asemakaavassa osoitetun rakennusoikeuden, rakennusoikeuden lisäyksen tai käyttömahdollisuuden muutoksen aiheuttamaan tontin arvonnousuun suhteutetun osuuden kaava-alueen rakentamista palvelevan yhdyskuntarakentamisen arvioiduista kustannuksista (kehittämiskorvaus)."

Sillä rahalla, mikä ei ole merkityksetön voidaan rakentaa eilen Hanko vuonna 0 -ohjelmassa kuultu kommentti uimhallin rakentamisesta hankolaisille Haagapuiston koulukeskuksen viereen. Keväällä Tammisaaressa ja Astrean altaassa tehtyjen uimakokoiden perusteella lähes puolet hankolaisista nuorista on uimataidottomia. Ohjeena kouluviranomaiset kehottavat vanhempia laittamaan lapsensa uimakouluun. Sellaisia järjestetään Tammisaaren uimahallissa ja Hangon sinileväsissä ja kylmissä vesissä heinäkuun tienoilla. Ei tällainen piittaamattomuus meidän nuorisosta ole mistään kotoisin. Uimahalli on rakennettava lapsiemme turvallisuuden tähden. Uimahalli on paljon tärkeämpi kuin Kadermonkadun alikulkutunneli, johon ollaan valmiit panemaan monta miljoonaa euroa hankolaisten veronmaksajien rahaa. Kavanderin ja Nousiaisen käsitykset hyvinvoinnista ovat aivan ihmeelliset. Kuunnelkaa uudelleen Yle Areenasta eilen esitetystä ohjelmasta, mitä Kavander julistaa Kaupungintalon juhlasalin parvekkeelta meille kuolevaisille. Ylimielistä omahyväisyyttä ja mitä me teemme? Maksamme veromme ja katsomme, kuinka turismin keidas muutetaan pimeiksi ikkunoiksi. Kavanderin ja Nousiaisen perustelu muuttaa kaavaa KL:stä AL:ksi sen takia, että Tehtaanniemelle voi muuttaa pysyvästi ontuu, koska ohjelman mukaan rakennettujen talojen yhtiöjärjestykseen on kirjattu, ettei taloissa saa asua ympärivuotisesti. Kaksinkertainen huijaus! Kavanderin ja Kyhälän.

Kehittämiskorvaus on määritettävä sen takia, että nyt kaavamuutoksen jälkeen alueella saa asua, mikä mahdollistaa yhtiöjärjestyksen muuttamisen ja asukkaiden muuttamisen taloihin. Eikö siitä ole hyötyä Regatta Resortsille? Hankolaisilla ei ole tässä asiassa mitään menetettevää, ei mitään. Saamapuolella on oma uimahalli. Mihin ajattelit mennä tänään uimaan?
4141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Edellinen kirjoitus taasen melkosta potaskaa. Virkamiehille annettiin kaupunginhallituksessa ohje neuvotella kehityskorvauksesta ja tuo ehdotus tuli Kawanderilta. Tarkastakaa jos ette uso.Muut kuin demarit ei asiasta välittänyt. Nyt siitä sentäs neuvotellaan. Mikä onkaan summa sitä ei tierä vielä.

Äänestä
  • Jos+tämä+pitää+paikkansa,+niin+hyvä+niin.+Luottamus+sdp:n+toimintaan+on+vain+kadonnut+Tehtaanniemen+valehtelujen+mukana.+Ei+usko+ennenkuin+näkee+ja+rahat+tilillä.+Siihen+asti+SDP+on+boikotissa.+SDP:llekin+tekisi+hyvää+samanlainen+kahtiajako+kuin,+mitä+persuissa+tapahtui,+tulisi+viisaat+Urpilaiset+ja+valahtelijat+ja+SAK:n+kätyri+Rinteeläiset.+Tätä+menoa+kannatus+laskee+alle+10%:n+Suomessa.+Ihme,+että+Hangossa+joku+vielä+viitsii+ajatellakaan+sotkujen+jälkeen.+Ehkä+sääliä+tai+sitten+täydellistä+ymmärtämättömyyttä+ja+sinisilmäisyyttä.

    Äänestä

  • Kukka-Maaria Laakkonen kirjoittaa päivän Hangon lehdessä, ettei kehityskorvauksesta neuvotella. ganstaran jutu ovat palturia. Samanlaista hämäystä, kun vaalien alla; annetaan ymmärtää, mutta ei ymmärretä antaa... Luulin, että pari kuukautta Thaikuissa olisi ollut riittävä aika, että Hangossa olisi meno muuttunut. Ei ole mikään muuttunut. Samaa poliittista potaskaa ja virkamiesten kallellaan oloa Regatta Resortsin suuntaan ja samalla pyllistämistä hankolaisille veronmaksajille, jotka maksavat virkamiesten palkat. Tsoronoi.

    Äänestä

ja samainen laki jatkaa:

"91 g § (13.3.2003/222)

Kehittämiskorvauksen määrääminen ja kehittämiskorvaukselle suoritettava korko

Kehittämiskorvauksen määräämisestä päättää kunta. Päätös on tehtävä viipymättä asemakaavan hyväksymisen jälkeen. Päätöksestä tulee ilmetä korvauksen määräämisen perusteet.

Kehittämiskorvaus voidaan määrätä vain, jos sitova tonttijako on osoitettu asemakaavassa. Kehittämiskorvaus määrätään kullekin kaavan mukaiselle tontille erikseen. Yhteen käyttötarkoitukseen osoitetulla korttelialueella, jolla on yksi omistaja, ei tonttijaon osoittaminen asemakaavassa ole tarpeen. Tällöin kehittämiskorvaus voidaan määrätä korttelikohtaisesti."

Kaupungin lakimiehen pitäisi olla asiasta tietoinen ja hoitaa asiaa parhaansa mukaan niin, että kaupunkilaisten etuudet tulevat hoidettua. On muistettava, kuka maksaa kaupungintalon ja kexin virkamiesten ja toimenhaltijoiden palkan? Kenen palveluksessa olet ja kenen asioita olet hoitamassa? Vastaus on yksiseliltteinen: hankolaisten veronmaksajien asioita. Tämä vain kertaukseksi, kun tuntuu, että joiltakin on päässyt unohtumaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hynysenperikunta kirjoitti:

Maankäyttö- ja rakennuslaki säätää seuraavaa:
"91 c § (13.3.2003/222)

Kehittämiskorvaus

Jos maanomistajan kanssa ei ole syntynyt sopimusta hänen osallistumisestaan yhdyskuntarakentamisesta aiheutuviin kustannuksiin, kunta voi periä maanomistajalta asemakaavan mukaiselle tontille asemakaavassa osoitetun rakennusoikeuden, rakennusoikeuden lisäyksen tai käyttömahdollisuuden muutoksen aiheuttamaan tontin arvonnousuun suhteutetun osuuden kaava-alueen rakentamista palvelevan yhdyskuntarakentamisen arvioiduista kustannuksista (kehittämiskorvaus)."

Sillä rahalla, mikä ei ole merkityksetön voidaan rakentaa eilen Hanko vuonna 0 -ohjelmassa kuultu kommentti uimhallin rakentamisesta hankolaisille Haagapuiston koulukeskuksen viereen. Keväällä Tammisaaressa ja Astrean altaassa tehtyjen uimakokoiden perusteella lähes puolet hankolaisista nuorista on uimataidottomia. Ohjeena kouluviranomaiset kehottavat vanhempia laittamaan lapsensa uimakouluun. Sellaisia järjestetään Tammisaaren uimahallissa ja Hangon sinileväsissä ja kylmissä vesissä heinäkuun tienoilla. Ei tällainen piittaamattomuus meidän nuorisosta ole mistään kotoisin. Uimahalli on rakennettava lapsiemme turvallisuuden tähden. Uimahalli on paljon tärkeämpi kuin Kadermonkadun alikulkutunneli, johon ollaan valmiit panemaan monta miljoonaa euroa hankolaisten veronmaksajien rahaa. Kavanderin ja Nousiaisen käsitykset hyvinvoinnista ovat aivan ihmeelliset. Kuunnelkaa uudelleen Yle Areenasta eilen esitetystä ohjelmasta, mitä Kavander julistaa Kaupungintalon juhlasalin parvekkeelta meille kuolevaisille. Ylimielistä omahyväisyyttä ja mitä me teemme? Maksamme veromme ja katsomme, kuinka turismin keidas muutetaan pimeiksi ikkunoiksi. Kavanderin ja Nousiaisen perustelu muuttaa kaavaa KL:stä AL:ksi sen takia, että Tehtaanniemelle voi muuttaa pysyvästi ontuu, koska ohjelman mukaan rakennettujen talojen yhtiöjärjestykseen on kirjattu, ettei taloissa saa asua ympärivuotisesti. Kaksinkertainen huijaus! Kavanderin ja Kyhälän.

Kehittämiskorvaus on määritettävä sen takia, että nyt kaavamuutoksen jälkeen alueella saa asua, mikä mahdollistaa yhtiöjärjestyksen muuttamisen ja asukkaiden muuttamisen taloihin. Eikö siitä ole hyötyä Regatta Resortsille? Hankolaisilla ei ole tässä asiassa mitään menetettevää, ei mitään. Saamapuolella on oma uimahalli. Mihin ajattelit mennä tänään uimaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu