On täysin demokratian vastaista Sipilän ja Orvon toiminta.
Demokraattisesti valittu Perussuomalaisten puheenjohtajisto ei kelvannut heille. Perussuomalaisten puolueohjelma ei ole muuttunut. Perussuomalaiset puolueena oli täysin sitoutunut hallitusohjelmaan.
Demokratiassa ei voida toimia noin. Soini halveksi myös syvästi demokratiaa ja perusti demokratian vastaisen kapinaliikkeen.
On täysin selvää, että Sipilä ja Orpo ja Soini on saatava hallituksesta ulos - he ovat vaarassa koko Suomen demokratian toimivuudelle. He ovat nyt ottaneet demokratian vastaisia käytöntöjä käyttöön, jos he jatkavat hallituksessa. Demokratian viholliset eivät voi toimia Suomessa hallituksessa.
Sipilä, Orpo ja Soini erotkaa Heti.
Demokraattisesti valittu Perussuomalaisten puheenjohtajisto ei kelvannut heille. Perussuomalaisten puolueohjelma ei ole muuttunut. Perussuomalaiset puolueena oli täysin sitoutunut hallitusohjelmaan.
Demokratiassa ei voida toimia noin. Soini halveksi myös syvästi demokratiaa ja perusti demokratian vastaisen kapinaliikkeen.
On täysin selvää, että Sipilä ja Orpo ja Soini on saatava hallituksesta ulos - he ovat vaarassa koko Suomen demokratian toimivuudelle. He ovat nyt ottaneet demokratian vastaisia käytöntöjä käyttöön, jos he jatkavat hallituksessa. Demokratian viholliset eivät voi toimia Suomessa hallituksessa.
Sipilä, Orpo ja Soini erotkaa Heti.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Hyvä kommentti.
Uudet vaalit aina mahdollisuus pelastaa demokratia.
Tai on toinenkin mahdollisuus että kaikki Halla-aholaiset on leimattu virallisen Suomen johdosta pannattavaksi,kuten näyttää,eli puolirikollisiksi tai osahulluiksi ja sen takia heitä ei voi ottaa tosissaan.
Ja jos alkavat väkivaltaisiksi tästä maahanmuutto aiheesta,joutuvat kaikki kuulusteluihin ja passitetaan joko vankilaan tai mielenterveystoimistoon.
Ja voi olla että käsky on tullut Suomen rajojen ulkopuolelta.
https://m.youtube.com/watch?v=Bwq8aLIBglk
Soini petti ja KePY petti.
Vieläkö luotat pipilään.
kun perussuomalaiset menee ostamaan HAMEKANGASTA soinilla varmaan maksaa eniten kun sillä iso-perse ja hattukangas myös kun sillä on epämuodostunut Vesipää ,
Ensinkin Soini petti oman puolueensa.Soini ei ole isämaalin koska se ei pettäsi omia kanatajiaan ja omassa pulueessa jäsen äänestyksellä valittua demokraatisella valittua johtoa.Soinille on mennyt ministerin virka pahti päähän ja siitä saatu hyvä palkka.Suomen tuleva hallitus on SUURI HÄPEÄ .Jossa on aina ollut demokraatisella valitut puolueet ja siitä koottu hallitus.Tuleva hallitus on oikein takin kääntäjien hallitus jossa kaikki ministerit ovat tuhoamassa SUOMEN.TÄMÄ HALLITUS ON KAAPANUT VALLAN SUOMEN KANSAN VASTAISESTI JA JOSSAKIN KOHTAA JOUTUU VASTUUSEEN SIITÄ.KOKO HALLITUS ON ITSENÄISYYDEN AJAN DITATUURI HALLITUS.
Se niiden mainostama yleisön käsien nosto oli , kun oli kysytty, äänestetäänkö lapuilla vai tietokoneilla.
Ilkeältä valehdella . Jopa Terhokin.Se nuori tyttö otti jo natsikortin esiin. Halla -aho saisi nostaa syytteen noista.
Kuka noita valehtelijoita äänestää, ei kukaan.
Järkytyin suorastaaan kun kuuntelin tämän luopio kaksikon valitusta a-studiossa. Missä vaihessa puolueeseen on pesitynyt tällainen suvakki siipi. Se eukko kuulosti vihervasemmiston edustajalta ja natsikortti viuhui kun muuhun ei pystynyt. Ovat idiootteja kun lähtivät Soinin sian kelkkaan koska soini sika lähtee hyväplkkaiseen virkaan tämän kauden jälkeen ja nämä poliittiset ruumiit jäävät rannalle ruikuttamaan. Siinä Terhon virnistys hyytyy kun tajuuaa viimein tämän kuvion oikean laidan. Mutta on hyvä että puolue putsautuu noista pettureista.
Näin on.Soinille on pedattu paikkaa briteihn suurlähetelijääksi,siksi se meni takaisin Sipilän hallitukseen.Rahan ahne kun on.
Enää+ei+tarvitse+ihmetellä+miksi+Soinin+UV+"New+Order"+Persujen+PersKeKo-täysporvarihallitus+lisäsi+2015+Suomen+matumäärää+edellisvuodesta+kaikkien+aikojen+ennätyksen+yli+822%+massiivisella+32.150+maahantulijalla,+suhteellinen+lisäys+EU-maiden+ylivoimaisesti+suurin.+Kakkosena+olleessa+maassa+vain+323%.
Ministerinpalkkioista+ja+hillotolppapaikasta+myyty+paljon,+joka+loikkauksessa+Perussuomalaisista+vihdoin+paljastui.
Antti Rinne ja Li A. hallitukseen on saatava? Niin että voi varmistaa, että rahaa jaetaan matuille ja homoille, muut saavat jäädä ilman?
Ei tarvitse kun Suomen kansa äänestää Halla-ahosta SUOMEN SUURIMAN PUOLUEEN.KUN ON SEURAAVAT VAALIT NIIN KANSA ÄÄNESTMÄÄN PRESSUJA.
Hallituksen tehtäväkö on muodostaa uusi hallitus? Olen luullut, että se on eduskunnan tehtävä. Ihmeesti venyy valtiosääntögurujen tulkinta asiassa.
alkaa muistuttamaan kohta banaanivaltiota, jossa diktaattori hallitus.
Perussuomalaisten "demokratia": äänestysoikeus on niillä jäsenillä, jotka matkustavat kokouspaikalle äänestämään. Siis tässä tapauksessa he, joilla oli mahdollisuus matkustaa Jyväskylään, valitsivat johdon. Esikoulun Erkkikin osaa päätellä, että jos haluaa menestyä tuossa systeemissä, on järjestettävä paikan päälle omia kannattajiaan. Satasesta vetoa, että niin myös tapahtui. Voittorahat sijoitan Yksinkertaisten Tuki ry:n toimintaan. Enää on hämärän peitossa se, kuinka nuivat onnistuivat pitämään soinilaisten osallistumisen niin vähäisenä. Ikäviä asioita saattaa vielä paljastua.
Tähästä vallankaappauksesta on ollut tetoinen myös presidentti Niinistö etukääteen ja hän myös osallistui siihen aktiivisesti leimaamalla demokraattisesti valitun puoluejohdon rasisteiksi ilman todisteen todistetta pelkästään huhujen pohjalta. Uskomatonta demoktratian halveeraamista "arvo"johtajalta.
Suuruudenhulluus näyttää vaivaavan myös nuivien kannattajia, tälläkin palstalla. Koettakaa nyt poloiset ymmärtää, että ei yksittäinen puolue petä 'Suomen kansaa', koska se ei sitä edustakaan. Voisitte jo pikku hiljaa yrittää opetella ulos tuosta kansan nimissä höpisemisestä. Te olette yhteelaskettunakin vain pieni vähemmistö, VÄ-HEM-MIS-TÖ.
Erotkaa HETI TÄNÄÄN
ODOTAN HALLITUKSEN EROILMOITUSTA
UUDET VAALIT
TUO SHOW OLI PERUSTUSLAINAVASTAINEN PERCEILY
kokkareet ja keskusta ilmoitti olevansa yhteistyökyvytön ja muut
muokkasivat joukkonsa heidän mukaan - SE EI OLE DEMOKRATIAA
KANSA EI ANNA TUKEAA TUOLLE PELLEPORUKALLE
Sipilä ja Orpo ja Soini ovat tallanneet demokratian jalkoihinsa.
Kokoomus puolueeena tulee panemaan Orpon pihalle puolueesta.
Keskusta puolueena tulee panemaan Sipilän pihalle puolueesta.
Soini on jo pihalla.
On täällä katkeraa, tietämätöntä ja ymmärtämätöntä sakkia äänessä.
No onneksi kaikki meni hyvin ja demokratia osoitti voimansa. Ei hyvin valmistellullakaan 949:n hengen kapinajoukolla maata valloiteta. Punakaarti yritti aikoinaan vähän samaa maan tuhoamiseksi.
Taidat olla aina pettävä kepulainen vai aina kusettavan kookomuksen kannataja.
"Demokraattisesti valittu Perussuomalaisten puheenjohtajisto ei kelvannut heille. "
Selvästi ennakolta suunniteltu operaatio, lie ollut Halla-ahon itsensä ideoima, sillä sen verran outo.
"Selvästi ennakolta suunniteltu operaatio"
Sitähän se oli, mutta vakuutuskuorilla veronmaksua välttelevän Lestakyrvän ja paskamahajuudaksen elkein toimivan sotasika-Soinin yhdessä suunnittelema.
Sitä joudumme kai arvailemaan lopun ikäämme, mutta en yhtään ihmettelisi vaikka Halla-aholla olisi ollut lusikkansa sopassa, koska viihtyy marginaalissa sen vuoksi että se sattuu olemaan hänen kaltaiselleen tehokkainta. Itse totesi jo ennen kuin mitään oli tapahtunut, että hänestä ei pidetä ja halutaan päästä eroon, niin eihän sen tarvitse olla kuitenkaan ylittämätön este, vaan tosiasia, johon voi suhtautua.
Kas, täällä opetellaan uutta sanaa, de-mok-ra-ti-a. Jatkokurssi tulee aikanaan ja siellä opitte, että jotkut ovat demokraattisempia kuin toiset. Tämä voi olla jo liian vaikea mieltää, mutta kuvitellaanpa, että Perussuomalaisten demokratiaa sovellettaisiin vaikkapa Suomen presidentin valintaan. Sovitaan, että hänet valitaan Jyväskylässä 10.6.2018 klo 10-12 välisenä aikana. Äänioikeus on paikan päälle saapuvilla täysi-ikäisillä Suomen kansalaisilla. Kuinka demokraattisena tai epädemokraattisena pitäisitte tuota valintatapaa asteikolla 1-5 (täysin demokraattinen - täysin vastoin demokratiaa)?
Hallituksessa olevien ministerien loikkauksen kyllä käsittää, he halusivat hinnalla millä hyvänsä säilyttää ministerinsalkkunsa ja sillä tavalla saada joskus ministerineläkettä, joka on varsin tuntuva etu vanhuuden varalle.
Mutta ne muut rivikansanedustajat, jotka lähtivät ministerien mukaan, mikä järki heillä oli, heillä on kansanedustajan palkka vielä parisen vuotta ja sitten kaput - heillä ei ole mitään mahdollisuutta tulla valituksi sen jälkeen - ei tietysti kapina ministereilläkään. Ei heitä kukaan enää äänestä, koska he pettivät äänestäjät ja pettivät Suomen kansan ja demokratian.
Heidän, jos kenen olisi pitänyt vaatia, että hallitus eroaa ensin ja sitten he neuvottelevat uudesta hallituksesta eduskunnan asettaman uuden selvitysmiehen kanssa ja jos noissa neuvotteluissa he päätyvät hallitukseen, silloin asia olisi ollut oikein.
Nyt survaistiin perustuslaki lokaämpäriin, eikä ole perustuslakituomioistuinta, joka asian selvittäisi! Hallituksessa on nyt paskat housuissa. Tuhansia valituksia odottaa uuden oikeuskanslerin pöydällä tammikuuta, joissa vaaditaan Sipilä asettamista oikeuteen perustuslain rikkomisesta.
On täysin selvää, että jäämällä perussuomalaisiin Soini ja kumppanit olisivat voineet vaikuttaa puolueessa - nyt heillä ei ole siihen mitään sanomista.
Mitään uutta ohjelmaa heillä ei ole - heidän ainoa keinonsa on peesata Sipilää ja Orpoa.
Sipilä kysyy Soinilta: 'Leikataanko, vai erotetaanko ministerit?' Soini vastaa: 'Leikataan, Herra Pääministeri. olemme nöyrimpiä palvelijoitanne.'
Sipilä ja Orpo kuuntelevat luultavasti pakon sanelemana näiden loikkareiden juttuja aina siihen asti kunnes sote saadaan voimaan Uusi Vaihtoehto-ryhmän tukemana, mutta vasta sen jälkeen on mahdollista, että kepu ja kokoomus muuttanevat linjaa sellaiseksi näitä loikkareita kohtaan, että loikkarit tahtonevat loikata uudestaan mihin vain vain päästäkseen tuosta hyväksikäyttötilanteesta.
Näin on.Kun nämä uudistuketsiinä mallissa ettei tarvita enään takin kääntjiä haalituksessa saavat sanan tarkoituksessa nokialaista pereseeleen.
Soinin porukka ei ole pelastamassa Suomea, vaan tuhoamassa Suomen köyhien elämää yhdessä Sipilän ja Orvon kanssa.
Suomen kansan tuhoava hallitus on saatava pois.
Näin on.
Tottakai on saatava uudet eduskuntavaalit ja äkkiä sittenkin.
Trio niskalaukaus.
Pääasia että shampanja kuplii, kaviaari on tuoretta ja tanssi jatkuu. Miksi kukaan kansalainenkaan noudattaisi yhteiskunnan normeja, olisi rehellinen ja välittäisi omista kansalaisistaan, jos maamme demokratiaa häpäisevä johto (=Sipilä, Soini, Orpo ja S. Niinistö) antaa tälläisen singnaalin ja esimerkin?
Niinistöäkään ei kannata äänestää pressan koska on näitten ketku halituksen aisa parina.
Soinin lempi kappale; pettäjän tie.
Loikkasi omasta puolueesta, järkeä ei ole.
Eihän Soinilla ollut kun rahan kiito silmissä ja briteissä lähetiläänpaikka.Kun Soini lähtee katsotaan kuinka moni yritää takasin preuihin.Huomaavat kuinka heidät petetiin Soinin toimesta.
Takaisin ei ole tulemista :)
Ei olis varmaan kannattanut uhrata omaa poliittista tulevaisuutta lihavan sian hillotolpan ja muun hallituksen eurokiiman takia ilmaiseksi.
Nyt on Suomi kuses lopullisesti.
Sipilä ja Orvolla muuta tarkoitusta että saavat nämä lait voimaan ,muuten eivät olisi saaneet mitään aikaan näinä kahtena vuotena.
ihan hulabalooo diktaattori hallitukselta .. UUDET VAALIT!
Jumala ei diggaakaan pahoista teoista.ja semmoisen suorittajista.
On demokratiassa lahjonta sallittua, siinäpä kysymys. Jos loikauskesta palkitaan ministerin paikkaa vastaan, onko kysymys demokratiasta vai lahjonnasta? Jos hallitrukseen pääsyn ehtona on, että loikareita pitää olla ryhmässä vähintään 20 edustajaa, onko käskyn toteuttamisessa kysymys demokratian toteutumisesta vai lahjaa vastaan suoritetusta tehtävästä? Jos hankeesta on teitoinen maan ylinjohto, osallstuvatko he myös demokraattiseen toimintaann vai lahjuksen antamiseen? Siinäpä kysymyksiä oikeusoppineille. Varmaan saadaan vielä vastaus näihinkin.
Kyllä tämä oli meidän Keskustan ja kaverini Kokoomuksen junailema vallankaappaus. Vallattiin perussuomalaiset puolueena. Me Keskustan johto ja kaverini Kokoomuksen johto käskivät tammikuussa omiaan liittymään Perussuomalaisiin ja äänestämään halla-ahoa ja edeltä oli myös sovittu, että Soinin porukka saa mahtavat työpaikat ministerikautensa jälkeen, kun loikkaavat pois puoluessta, että saadaan puolue hajalle.
ISIS järjestää kyllä jokerikortin, mutta kenen käsikortteihin se jaetaan, se jää nähtäväksi. Supo tietää jo, että Suomeen on pitkään valmisteltu terri-iskua, mutta Supo ei taida tietää, ketkä ja missä sitä suunnittelevat. Tuliko tieto Englannin tiedustelupalvelusta kenties, koska Supo ei kyllä itse saa mitään selville. Eihän siellä kukaan osaa arabiaa, jolla siten viestitys käy helposti.
Mut ei täs hätiä ole, Putin on luvannut turvapaikan Sipilälle ja Orvolle ja Soinille.
Putin on kehottanut kaikkia venäläisiä Suomessa asuvia äänestämään Halla-ahon puoluetta, koska Putin ei halua, että Suomeen tulee Venäjää uhkaavia terroristeja. Venäläiset pommikoneet saavat kyllä terroristit kuriin myös Suomessa, ne ei kauaa hillu, jos tarve vaatii.
Putinilla on kaksi asiaa, joita se ei päästä Suomeen, Naton joukkoja ja terroristeja! Kummassakin tapauksessa Putin panee kovan kovaa vastaan.
Kuvittelin optimistisesti ettei Käteisen "vastuunkantohallituksen" jälkeen enää voi tulla huonompaa.Hillotolppa-Soino korruptiokavereineen pani huonommaksi. Mihin tämä onneton maa on menossa?