Tampereella kirkastuvaa, pormestarit vaihtuvat

Tampereella on odotettavissa kirkastuvaa ilmanalaa, sillä pääsemme viimeinkin eroon entisistä pormestareista ja uudet tulevat tilalle. Entinen pormestarikaarti pani kaupunkimme verorahat menemään niin hurjalla tahdilla, että vielä lastenlapsemmekin kiroavat Ikosen ja kumppanit.
261
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mahtaako rouva Topattutäti todella olla tamperelainen? Lukuisista hänen avauksistaan voisi päätellä jotain aivan muuta. Pormestari Ikonen oli erinomainen pormestari, vaikka en kokoomuslaisen politiikan suurin kannattaja olekaan. Lukuisat hänen kaudellaan aloitetut tai jatketut hankkeet ovat olleet Tampereen kaupungin kehityksen kannalta suotuisia. Uskon, että Lyly jatkaa samalla hyväksi havaitulla linjalla. Tampereen talous on ollut varsin pitkään paremmissa kantimissa kuin vaikkapa Turun. Tampere otti pormestarimallin käyttöön, josta on otettu sittemmin mallia Helsingissä.

Äänestä

Ei Tampereen talous kovin hyvällä kantimella ole, jos takana on jo 7 alijäämäistä vuotta ja tämäkin vuosi on budjetoitu alijäämäiseksi.

Velkaa viime vuonna tuli lisää 100 000 000 €. Tulevina vuosina ratikka velkaa rakentamiseen otetaan 310 000 000 € ja vaunuihin 200 000 000 €. Tähän sitten päälle muiden investointien velat. Eli ei kovin hyvin mene.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


topakkatäti kirjoitti:

Tampereella on odotettavissa kirkastuvaa ilmanalaa, sillä pääsemme viimeinkin eroon entisistä pormestareista ja uudet tulevat tilalle. Entinen pormestarikaarti pani kaupunkimme verorahat menemään niin hurjalla tahdilla, että vielä lastenlapsemmekin kiroavat Ikosen ja kumppanit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu