Huomenta.
Minulla oli eilen ja tänäkin aamuna masennusta ja suru sydämessä jostain syystä, ja lohduksi aloin lukemaan Raamattua -rukoillen.
Jotkut tämän ko Raamattukohdan sanoista iskivät omaan elämääni.
Esm.tämä elämänohje:"Parempi nuhdella avoimesti kuin vaieta rakkauden nimissä."
Uudestisyntymän alku. En enään ryyppää ja eräs mies lupasi auttaa minua siinä että saan autoni korjaamolle että ei tarvitse kävellä takaisin montaa kilometriä.
No, hän ei viitsinyt yrittääkään olla sovittuna aikana selvinpäin ja hoitaa asiaa vaan viina oli hänelle tärkeämpää.
Tuon Raamatunkohdan mukaan minun pitäisi sanoa hänelle asiasta. Hän ei suoriudu kylläkään töistäänkään ryyppäämisen takia.
Mikä minä olen tuomitsemaan, ennen , ei kauaakaan sitten omat luvut takkuilivat samasta syystä.
En osaa nauttia raittiudestani vaan masennusta pukkaa...
Oma mieskin on juonut meidän kaikki talousrahat siten että meillä on vain 40 e kahdeksi viikoksi ruoka-ja tupakkarahaa.
Tosin minä en polta enään putkessa ja 40 röökiä päivässä kuten ennen vaan olen vähentänyt neljään.
Hänelle kyllä suoraan asiasta sanoin mutta hän ei takertunut siihen, halusi vain sitä viinaa... jouduin tilaamaan diakonille ajan.
Ennen asiasta ei olisi ollut mitään ongelmaa: minä olisin mielelläni ottanut sen rahan kun sillä viinaa kerran saa...
Tuo Raamatunkohta... Se mies josta alussa kerroin tuo petturi, hänellä on pakkomielteitä joiden takia hän on usein ilkeä toisia kohtaan. Voinko asiasta sanoa ja mitä jos hän suuttuu?
Sananlaskujen kirja 26.-27.luku
3
76
Vastaukset 3
Aina voi sanoa. Kannattaa kuitenkin miettiä mitä aikoo sanoa ja miten? Tietysti voi kertoa harmistuneensa kun asiat eivät sujuneet sovitusti.
Osasin kyllä odottaa tuolta herralta moista. Ei hän töitäänkään hoida. Silti harmittaa. Olen nyt raitis mutta kun join niin silti kykenin kyllä sovitut velvollisuudet ystävien kesken hoitamaan.
Luvut siitä tosin kärsi.auroraboreallis kirjoitti:
Osasin kyllä odottaa tuolta herralta moista. Ei hän töitäänkään hoida. Silti harmittaa. Olen nyt raitis mutta kun join niin silti kykenin kyllä sovitut velvollisuudet ystävien kesken hoitamaan.
Luvut siitä tosin kärsi.Ihmiset selviävät töistän ja velvoitteistaan eri tavoin. Kyllähän se harmittaa, kun sopimukset eivät pidä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092280Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???23903- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha563816- 82718
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 57571
