Mietin tuossa, kun palstasotiakin on nähty, että onko nainen naista kohtaa solidaarisempi kuin mies miestä kohtaan?
Itse olen ollut havaitsevinanni sellaisen ilmiön, että naiset ovat solidaarisempia toisiaan kohtaan kuin miehet.
Miehet taas, tämä on sitten taas mutu metodilla, ovat ehkä individualistisempia. Sekä palstalla, että tosielämssä.
Esimerkkinä vaikkapa se, että jos nainen uhkaa syrjäytyä, niin kyllä toinen nainen on häntä auttamassa. Ja ihan hyvä niin.
Miehilla taas... noh, minua esim. ei Hervantalaisen tenukepin ongelmat kiinnosta vähääkään. Ittepä on soppansa keittänyt, joten lusikoikoon.
Kertokaapa olenko yhtään oikeilla jäljillä.
Itse olen ollut havaitsevinanni sellaisen ilmiön, että naiset ovat solidaarisempia toisiaan kohtaan kuin miehet.
Miehet taas, tämä on sitten taas mutu metodilla, ovat ehkä individualistisempia. Sekä palstalla, että tosielämssä.
Esimerkkinä vaikkapa se, että jos nainen uhkaa syrjäytyä, niin kyllä toinen nainen on häntä auttamassa. Ja ihan hyvä niin.
Miehilla taas... noh, minua esim. ei Hervantalaisen tenukepin ongelmat kiinnosta vähääkään. Ittepä on soppansa keittänyt, joten lusikoikoon.
Kertokaapa olenko yhtään oikeilla jäljillä.
Vastaukset 41
Vanhimmat
Sosiologit ovat tutkimuksissaan tulleet samaan tulokseen, kuin sinä. Naiset ovat kautta maailman solidaarisempia toisilleen, kuin miehet. Arkipäivän apua annetaan luontevasti, surun kohdatessa ystävyysverkko tiivistyy, lastenhoito pulmissa apua pyritään antamaan, vieraita lapsia otetaan joko tilapäisesti tai pysyvästi hoitoon jne...
Solidaarisuuden kääntöpuolena on myös negatiivisiä ilmiöitä. Naiset sulkevat ryhmästään pois epäsopivasti käyttäytyviä naisia. Naisten keskinäinen kontrolli on vahvempaa, kuin miesten vastaava. Naisten piiristään sulkemalla ihmisellä on sitä hankalammat elämisen edellytykset, mitä alkeellisemmasta kulttuurista on kyse ts. mitä eriytyneemmät ovat miesten ja naisten roolit. Naiset pysyvät hyvin ruodussa sekä yhteiskunnan valvonnan avulla, että toisten naisten suorittaman karsinoinnin.
Miehet eivät kykene vastavaa valvontaa järjestämään, koska miesyhteisöstä poissuljetuksi tuleminen ei ole kovinkaan uhkaava näkymä ts. miesten väliset suhteet eivät ole niin tiivitä, yhteisön ulkopuolella elävillä on elämisen edellytyksiä edelleen.
Kiitos Titteli.
Arvelinkin, että en minä ihan hakoteillä voi olla.
Olen ihan käytännön tasollakin havainnut, että naiset puolustavat toisiaan.
Esimerkkinä vaikkapa työyhteisö. Naiset tukevat toisiaan ja huolehtivat jopa toisen töistä jos toinen sattuu olemaan estynyt.
Miehillä taas on enemmänkin sellainen pidä huolta omista asioistasi asenne.
.. minäkin ajattelen, hyvin perusteltu. Oletan (oikein tai väärin) naisten perinteisen yhteishenkisyyden juontuvan vuosituhansien takaa, perhekuntien ja kyläyhteisöjen ajoista. Homo sapiens on yleensäkin sosiaalinen, kumpikin sukupuoli. Miehillä on kuitenkin ollut enemmän keskinäistä kilvoittelua, yksilösuorituksia on ihailtu enemmän kuin naisten puolella. Vaikka naisetkin ovat metsästäneet, parantaneet ja omanneet erityistaitoja, on naisväki kuitenkin viettänyt enimmän aikaa kyläyhteisössä lapsia hoitaen, ruokaa ja vaatetusta laittaen ym. Apua on annettu ja saatu, se on ollut eloonjäämiskamppailun kannalta välttämätöntä, mutta lujittanut samalla myös yhteisön sisäistä integraatiota.
Nämä alitajuiset virrat vaikuttavat meissä yhä, sanoisin aivan omasta elämänkokemuksesta. Töissä autetaan toisiamme, varsinkin ongelmanratkaisuissa (melkein kilpailua). Myönnän, että johtunee ammatista (it), jokainen haluaa "keksiä ekana". Rutiiniapua ei tuputeta, mutta autetaan kaveria pyydettäessä. Ei eroa sukupuolelten välillä, olen havainnut eroja vain yksilöiden kesken.
Kateutta, juoruilua yms. harrastavat työpaikoilla miehet ja naiset, päällisin puolin yhtäläisesti. Turhalle pörinälle on aikaa sitä vähemmän, mitä kiireisempää on. Väitän, että riitaisuus ja huono ilmapiiri ovat enemmänkin työpistekohtaisia tauteja kuin sukupuolesta johdettavissa olevia, usein riittää, että on yksi voimakastahtoinen riidankylväjä. Naisvaltaisissa työpaikoissa on todennäköistä, että se on nainen, miesvaltaisissa mies. Suurien organisaatioiden joissakin osissa voi olla jopa perinteinen, lähes seiniin piintynyt epäsopu, uudetkin tulijat myrkytetään.
Miehillä on kaverinsa ja kimppansa, ja keskinäinen henki on uskoakseni sopivalla tavalla hyvä. Naisille sallitaan suurempi tunteellisuus, niinpä me uskallamme osoittaa myös tunteita. Positiivisia. Ja sehän on tavattoman mukavaa, ei voi olla vaikuttamatta. Naiset myös koskettavat ja halailevat enemmän kuin miehet, joille se tuntuu olevan tabu, toverillisia läimäytyksiä lukuunottamatta. Aggressiivisuutta naiset todella häpeävät, kuten täällä Cisma ja muutkin ovat maininneet.
Naisilla solidaarisuus lienee kuitenkin sillä tavoin pienimuotoista ja luontaista, ettei se ilmenny "hyvä sisar"-tyyppisesti, sen sijaan miehillä mielestäni töissä pelaa "hyvä veli"-ajattelu jossain määrin, vaikka palstan mieskommentaattorit sen ehdottomasti kiistävät.
Naisten välisen yhteishenkisyyden ajatellaan (nykytietämyksen mukaan) olevan biologista, laumaeläimelle tyypillistä käytöstä. Kollektiivinen hyvyys on mahdollista vain jos tietyt edelytykset täyttyvät. Ihmisen on ymmärettävä ja hyväksyttävä oma riittämättömyytensä, ajatus siitä että voi olla joskus heikko ja apua tarvitseva. Hyvyydestä täytyy myös seurata yhteisön hyväksyntä. Hyvyyttä ei myöskään voida pakottaa eikä sitä voi palkita (suoraviivaisesti). Naisten keskinäinen solidaarisuus voi ilmetä esim. näin: Jos minun naapuriani kohtaa kriisi on luontevaa auttaa häntä mm. lastehoitopulmissa, kaupassa voin käydä hänen puolestaan, ruokaa voi pahimman vaiheen aikana viedä jne... Minä en odota naapurini vastavuoroisesti auttavan minua. Voin toisaalta pyytää apua esim. työuupumuksen hoitoon toiselta naiselta, tai uskoutua työtoverilleni, hänen taas odottamatta vastavuoroisuutta. Nämä naisten keskinäisten avun verkostot ovat olemassa hiljaisesti, kuitenkin niitä lähes jokaisesta yhteisöstä löytyy.
Miestenkin välillä on solidaarisuutta, kuitenkin länsimaisen miehen rooli on sellainen etteivät kollektiivisen hyvyyden ehdot useinkaan täyty. Miesten hyväveli verkostot ovat lähes poikkeuksetta opportunistisia, "jelppaan sinua nyt, sinä jelppaat minua sitten". Raadollisimillaan tämä toimintamalli näkyy puoluepoliittisissa virkanimityksissä. Puolueissa läänitetään virat omille ja toisen puolueen kavereille -vastavuoroisuus periaatteen mukaisesti.
Naisten välisen solidaarisuuden ymmärtämmättömyys on harmillista, koska esim. tyttöjen ympärileikkausta vastustavat kamppanjat, eivät tietämättömyyden vuoksi kovin hyvin onnistu. Lääkäreiden ja terveydenhuoltohenkilöstön johtamat kamppajat keskittyvät ympärileikkauksien aiheuttamaan fyysiseen haittaan. Kamppanjoihin on otettu myös miehiä mukaan, miehet sitoutuvat naimaan myös leikkaamattomia naisia. Tämä toimintatapa tuntuukin luontevalta, mutta siinä on unohtunut naisten osuus. Naiset pelkäävät tulevansa suljetuksi naisyhteisöstä, jos he jättävät tyttönsä leikkaamatta ja toisaalta on olemassa pelko tyttärien jäävän ilman naisten hyväksyntää, koska he eivät ole "oikeita" naisia. Tämän ongelmakentän ymmärtämättömyys haittaa valtavasti projektien etenemistä.
Feminismin länsimainenmalli ei myöskään saa kovinkaan paljon kannatusta muualla, koska myös länsimaisten naisten on hankalaa ymmärtää, kuinka hienosyisiä naisverkot esim. Aasian ja Afrikan maissa ovat, naisyhteisön tuki on naisille elintärkeä.
Kuitenkin ennen kuin todetaan yksiselitteisesti, että naisten solidaarisuus toisiaan kohtaan on toimivampaa kuin miesten, niin kysyisin, että miksi ihmeessä me naiset sitten olemme niin epätasa-arvoisessa asemassa edelleenkin Suomessa? Itse nimittäin ymmärrän naisten solidaarisuuden liittyvän juuri siihen kenttään, jossa nainen on perinteisesti. Eli koti, lastenhoito, ystävättärelle puhuminen, miesten toilailujen taivastelu, meikkivertailut jne..., mutta solidaarisuus ylettyy naisten kesken enää valitettavan heikosti tähän UUTEEN naiseen, joka on koko yhteiskunnan vaikutuskentässä miehen kanssa samalla viivalla.
Aasian, Afrikan naisyhteisöjen tuki on naisille tärkeää, mutta myös rajoittavaa, jos naisyhteisöstä suljetaan vähänkään uudistusmielinen yksilö pois.
Niin katsos, johtunee siitä, että suurin osa naisista edelleen elää ja varmaan haluaakin elää perinteisessä nais- ja miesroolien maailmassa.
Kaikkine ompelukerhoineen ja miesten toilailuiden kauhisteluineen.
Heille tällainen vallanhimoinen ja eteenpäin runnova naismalli ei tunnu sillai omalta. Pikemminkin he tuntevat ko. mallin ehkä jopa pelottavaksi tai ainakin vieraaksi.
Peraatteessa sama asia koskee näitä orastynkkys ttyypisiä miehiä. Me perinteisemmän mies mallin edustajat pidämme usein pehmomiehen mallia vieraana. Cisma on aivan oikeassa siinä, että perinteisen naisen roolista osia omaksunutta miestä pidetään hiukan naurettavana.
Aikanaan kun ja jos edustamastasi naismallista tulee stantardi, niin varmasti saatte aikaan miestenmaailamsta tuttuja 'hyvä sisar' tyyppisiä rakenteita. Eikös eduskunnassa jo olekin jonkinlainen naiverkosto.
Siihen en ota kantaa mihin suuntan kehitys kulkee. Tulevaisuudessa varmasti roolit murtuvat yhä enemmän. Onneksi en ole sitä näkemässä.
Naisyhteisöjen välinen solidaarisuus on varsin uudistusvihamielinen voima. Harvoin mikään asia tai ilmiö on yksinomaan vaikutuksiltaan positiivinen. Toisaalta on myös selvää, jos naiset saadaan ryhmänä liikkeelle vaikutukset ovat nopeasti nähtävissä. Naisten "vapautuminen" ei vaikuta useinkaan riittävän palkitsevalta, tavallisen perheen äidin näkökulmasta. Vastuun ottaminen ja työelämään siirtyminen ja ennenkaikkea miesten maailmassa kilpaileminen, ei useinkaan näytä kovinkaan palkitsevalta. Naimisiin meneminen on tärkeä tavoite, usein nainut nainen on sosiaalisessa hierarkiassaan korkealle arvostettu. Tätä asemaa ei uhainalaisteta feminististen hömpötysten vuoksi etenkään Aasian ja Afrikan kulttuureissa.
Feministinen ideologia on yksillöllisyyttä korostava. Yksillöllisyys on ristiriidassa kollektiivisuuden kanssa. Itsenäistä naista on vaikea sovittaa kollektiviseen naisen rooliin. Naiset kokevat usein saavansa suurenpaa tyydytystä perinteisessä roolissaan (vaikka ongelmat olisivat tiedostettujakin) kuin yksinäisessä "pärjäävän naisen" roolissa. Hyvin vahvana esiityvä itseriittoinen nainen jää helposti naisyhteisöjen ulkopuolelle. Itsenäinen omnipotentti nainen on rajojen rikkoja ja hänet koetaan usein "vaikeana" ihmisenä. Länsimaissa naisen on mahdollista kokea yhtenäisyyden tunteita feministisessä naisryhmässä, jotka dynamiikaaltaan toimvat ns. perinteisen naisryhmien mukaisesti. Feministiksi tunnustautumisessa on kuitenkin se riski, että perheen perustaminen voi olla ongelmallinen (tai naiset pelkäävät sen niin olevan). Ihmiset ovat pohjimiltaan aika konservatiivisia, uudistukset ovat pelottavia -usein syystäkin.
Sinä sitten osasit ilmaista asian ikäänkuin hienostuneemmin. :)
Tästä tulee ajatus, että naisen on yhdistettävä taitavasti perinteisen naisen rooli, jotta tulee hyväksytyksi, mutta samalla on oltava "piilotettuna" se "uusi nainen", vahva nainen, joka menee eteenpäin murtaen rooleja omilla valinnoillaan sekä työ- että kotipiirissä.
Onko tässäkin nyt naisella ns. kaksoisvaatimus harteillaan? Itse en onneksi ole kokenut, että joudun olemaan missään perinteinen nainen, sillä minusta ei olisi siihen. Olen vähän kuin Juice Leskinen laulussaan sanoo "en kykene kaksoiselämmään, kunhan nyt pystyisi elämään edes tätä yhtä elämää..." :)
Tänne palstallekin kirjoittelevista naisista osa on toiminut juuri näin (oman kertomansa mukaan) on hyväksytty perinteinen naisen rooli ja kuitenkin toiminta on itsenäistä ja pärjäävää. Usein tälläiset naiset ovat hyvin kriittisiä feministejä kohtaan.
Toinen tapa yhdistää nämä roolit on: "En ole feministi, mutta...
Feminististiksi ryhtyminen ja ryhmän ideologiaan sitoutuminen on eräs vaihtoehto. Ryhmän tuki on olemassa. Hintana on joskus omien arvojen kanssa ristiriidassa olevien kannanottojen hyväksyntä.
Eräs tapa on omaksua individualistinen ajattelumalli ja hyväksyä sen mukanaan tuoma yksinäisyys.
Valintoja joutuu jokainen tekemään, osa valinnoista on tiedostettuja, osan teemme vaistonvaraisesti.
En tiedä, miten "uusi" on tervettä itseluottamusta omaava nainen, mutta uskoisin taudinkuvan olevan jo varsin yleisen. Se liittyy osaamiseen, ammattitaitoon tai muihin erityistaitoihin. Kun nainen on merkityksellinen valitsemassaan työssä, työssä, josta hän itse pitää ja jossa hänen osaamistaan arvostetaan, on naisella (lue: ihmisellä) myös ulkoisesti testattua merkitystä, hän ei ole vain intiimisti tarpeellinen, ihailtu tai rakastettu läheisilleen, vaan myös laajemmin, kollektiivisesti.
Tällaisen naisen ei tarvitse korostaa itseään (olen merkittävä, olen kaunis, olen akateeminen, "minuahan ei kukaan sorra, kun olen niin pystyvä" jne). Vuorovaikutussuhteet määräytyvät rauhallisen itseluottamuksen kautta: kun osaa, ei tarvitse hermoilla, mollata eikä kerskua. Tällaisen naisen ei tarvitse olla myöskään yksinäinen suuruus, koska hän ei välttämättä tähtää elämää suurempiin päämääriin, hän haluaa elää arvollista elämää ja koettaa järjestää sellaisen. Tuttavapiirissäni tällainen nainen on tavallinen näky, useimmat perheellisiä. He käyvät teattereissa, taidenäyttelyissä, lukevat paljon, eivät jämähdä paikoilleen. He eivät ole saribaldaufeja, eivät edes halua, mutta arvostavat huippuammattilaisia, erityisemmin kadehtimatta. Oletan kuvaamani tyypin yleistyvän tasa-arvon myötä. Solidaarisuus, nostamatta siitä melua, istuu luontevasti tällaisten naisten toimintakuvioon.
Kiva kun kirjoitit myös tältä kannallta. Lähdin pohdiskelemaan naisten asemaa ja valintoja ongelmapohjaisesti. Helposti unohtuu naiset, jotka ovat osaansa tyytyväisiä, menestyviä, kauniita ja ystävällisiä. Olen kanssasi myös siitä samaa mieltä, että Suomessa valintoja ei joudu enää tekemään, ongelmat liittyvät perinteisiin yhteiskuntiin. Kiitos Sohvi
Sinäpä sitten näppärästi määrittelit naistyypin, jonka minä olen oppinut live-elämässä kohtaamaan päivittäin.
Sekä työssä, että kotona.
Veikkaan, että palstalaisista ainakin Nuttu kuuluu tähän samaan arvostettavaan kategoriaan.
Nuttu oli mielessä, kuis arvasit, muut palstan naiset samaten - ei täällä kestä heikoin eväin. Sekä monet työkaverit, järjestöihmiset, tämän tapaiset. Jonkinasteista solidaarista auttelua saattaa ilmetä jopa kerrostaloasumisen puitteissa, ja se on jo aika paljon se. Olen ollut huomaavinani, että em. solidaarisuus olisi tartuttanut miehiäkin (vai onko sitä aina ollut), autteluintoa ilmenee aika herkeästi. Ei kai me sitten kauhean pahoja olla, keskimäärin.
Nainen on solidaarinen vain ystävilleen.
Hyville ystäville.
Ja silloinkin kotipiirissä.
Ei töissä.
Jos sinusta tuntuu, että naiset eivät ole solidaarisia sinua kohtaan, niin voisiko se johtua Tittelin mainitsemasta syystä.
Josko sinä et taivu heidän käsitykseen naisesta ja sen vuoksi sinua ei hyväksytä.
Minä en taivu naisellisiin mittoihin....
Mutta kaikkeni olen yrittänyt, että hiekkalaatikon reunalla ei kato kävisi, kun paikalle ilmestyn ;o)
Sitkee kun oon, kerhoihinkin menen ihmisiä häiritsemään.
Ei oo kukaan ainakaan viel sanonu, ettei heidän lapset saa leikkiä minun lasten kanssa.
Edistystä sekin :o)
Pikkuhiljaa....
Kokemukseni ovat vastaavat. En puhuisi mitään naisten keskinäisestä solidaarisuudesta noin yleisesti. Tai sitten olen ollut niitä harvoja jotka jengistä tiputetaan tai jotka eivät jaksa jengeillä (mihin kuuluu myös itsekorostus muita mollaamalla yms). Lapsesta asti jatkuen yhä vielä aikuisenakin.
Tosin olen siinä matkan varrella oppinut vähemmän sinisilmäiseksi ja myös löytänyt pitkälti samoin ajattelevia ystäviä, joiden kanssa voi olla ja hengailla ilman että tarvitsee pohtia mitä se musta aattelee yms. Toisaalta pyrin omalla käytökselläni muuttamaan mielikuvaani epäsolidaarisista naisista siten että jos jotain voin ilman suurempia uhrauksia tehdä, teen naiselle kuin miehellekin apuna, palveluksina. Joten noin loppuseltaan monien tuskaisten hetkien kautta on tulos kuitenkin positiivinen kannaltani.
otsikoida "onko nainen solidaarisempi", eikä suinkaa solidaarinen.
ei auta tutkimustulokset. Mutta auttaisiko se teitä ymmärtämään että jos nainen käyttäytyisi kuin mies niin sitä pidettäisiin umpihulluna. Siis vaikka nyt riitatilanteessa. Naisen raivo nähdään pahempana eikä se ole tosiaan suotavaa naiselle niinkuin joku jo hienosti edellä kuvaili.
Juurikin näin, lisää lainauksia:
"Aggression katsotaan kuuluvan maskuliinisuuteen. Miesten aggressiivisuutta ja jopa väkivaltaisuutta on monissa yhteiskunnissa ollut tapana suosia ja suorastaan ihannoida. Naisen ei sensijaan oleteta olevan aggressiivinen. Aggressiivisesti käyttäytyvä nainen on ympäristön mielestä helposti joko epänaisellinen tai mieleltään häiriintynyt."
kun kerroin asiasta kotona niin isä taputti olkapäälle ja sanoi että olin toiminut miehekkäästi. Kyllä on hienoa olla mies
Olet varmaan miehisen ylpeä itsestäsi? Oliko kaverisi mies? (tyhmä kysymyskö?)
Kylläpä se meilläkin aikoinaan oli ohjeena, että jos joku ...tuilee, niin etsi enesimmäinen kättäpitempi esine ja huitase kohti.
Kyllä siinä rytäskässä välillä poikain vanhempien kanssa keskusteltiin, mutta loppu kiusaaminenkin.
"Aggressiivisesti käyttäytyvä nainen on ympäristön mielestä helposti joko epänaisellinen tai mieleltään häiriintynyt." Näkisin saman koskevan myös agressiivisesti kÿttäytyvää miestä. Omissa silmissäni ainakin. Tosin useimmiten ajattelen molempien sukupuolten tapauksessa kyseessä olevan huonon käytöksen, en heti luonnehäiriön.. Tosin tulkintani riippuu agression määrästä ja laadusta molemmissa tapauksissa.
mettässä.
Palstan solidaarisille naisilla haluan antaa kiitokseni, ilman teitä en olisi mitään.
No, vähästä sinuus on silloin kiinni! Kannattaisko miettiä hieman itsenäistymistä kavereista??
Sinäkin. Ja juurihan tuo Mettekin jossain viestissään mainitsi ystävästään, joka oli henkisen väkivallan uhrina sulkeutunut aivan omiin oloihinsa. Kyllä se niin on, että emme pärjää yksin. Ei meistä kukaan.
Kaikki palstalaiset ovat muuten minulle täysin vieraita, joten kaveruudesta ei ole kyse.
Totta turiset siinä, että kaikki me tarvitsemme kontakteja toisiin ihmisiin. Omasta kokemuksestani vain väitän, etteivät naisten väliset suhteet todellakaan ole aina mitenkään "helppoja ja yksikäsitteisiä", vaan voivat olla hyvinkin hankalia, ja kaikki kiusaamisen tunnusmerkit täyttäviä. Ääretöntä on se nokkimisen määrä, kun joku naisista joutuu toisten naisten hampaisiin. En väitä, etteikö asia voi olla totta myös miesten kohdalla ja naisten ja miesten välisissä suhteissa, niitä en vain ole itse ympäristössäni havainnut. Näin ollen kokemukseni valossa kuullostaa korviini kovin naiviksi väite naisten yleisestä solidaarisuudesta.
Huomaa nyt, että VÄITEESI kuullostaa naivilta, en kutsu SINUA naiviksi. Ettet pääse lukemaan viestiäni väärin. Mutta kullakinhan on omat sosiaaliset kokemuksensa ja ympäristönsä, joten ymmärrän kantasi sen valossa. Ehkä oikeasti olet saanut olla niin onnekas, että olet kohdannut tielläsi pelkästään solidaarisuutta naisten kesken. Lienet niitä harvoja onnellisia sen suhteen..
(Oliko tämä viestini nyt asiallinen?)
Kirjoitin muuten tuossa viestissäni, että PALSTAN NAISET ovat solidaarisia minulle, siis feministit. En ole huomannut heidän taholtaan mitään nokittelua ja siitä tahdoin ja tahdon heitä edelleen kiittää. Yleistä naisten solidaarisuudesta en vielä puhunut, mutta valaisenpa nyt vähän sitäkin.
Mielestäni tietyt ihmiset ovat oikeamielisiä. He saattavat olla naisia tai miehiä. Myös kummassakin sukupuolessa on niitä ihmisiä, jotka hyökyvät niiden niskaan, jotka eivät heitä suostu kumartamaan. Näin olen kokenut. Olen aika kärkäs pudottelemaan ihmisiä jalustalta, jos he eivät sinne kuulu, vaan nostavat itsensä sinne ilman mitään konkreettista syytä. Joku tyyppi voi tulla ryhmään ja alkaa leikkimään johtajaa ja kehuskelemaan itseään joka käänteessä. Toiset menevät tähän mukaan, eivätkä henno sanoa mitään, mutta minä yleensä toimin jotenkin. Sanon hienovaraisesti tai lähden jopa pois, jos tilanne ei ota muuttuakseen. Olen erittäin tasavertaisuuteen pyrkivä ihminen, joka ei voi sietää johtajatyyppejä, jotka valtaavat itselleen aikaa, tilaa, sananvaltaa mielin määrin. Joskus kokouksiin tulee ihminen, joka käy yli puheenjohtajan roolin, niin pakkohan sitä on jotenkin palauttaa maan pinnalle. No ihmiset eivät yleensä tykkää näistä pudotuksista ja aloittavat vastahyökkäykset. Yleensä juoruillaan ja puukotetaan selkään, jos se vaan on mahdollista ja soppa sekalainen on valmis.
Nämä ihmisten väliset konfliktit ovat erittäin haastavia ja vaikeita. Laiskana luonteena jätän useimmiten väliin ja poistun. No en tiedä, onko sekään hyvä tai huono, mutta aina ei jaksa, kun toisinaan tuntuu, että saa olla varuillaan koko ajan. Olen aika paljon tutustunut persoonaluokitteluihin, joista on ollut minulle hyötyä työssäni ja vapaa-aikana. Itse kuulun siihen ryhmään, joka arvostaa sellaista suoraa vastustajaa kuin itsekin olen. Kieroilu ja pisteiden keruu ei ole minun juttuni.
Minulla on periaatteena ollut olla solidaarinen naisten kesken.
Olen myös oikeudenmukainen ja myös erittäin tasavetaisuuteen pyrkivä ihminen. Esim. työpaikalla minua ärsyttää jos joku ilman syytä pyrkii jalustalle. Minun tekisi mieli pudottaa hänet alas, ihmettelen ihmisiä jotka hyväksyvät sen. Mutta siinäpä joudut hankalaan tilanteeseen jos koitat sitä muuttaa. Jospa koittaisit ylentää tämän vielä ylemmäksi jollain kohteliaisuudella. Samalla nouset itse ylemmäksi ja hän saattaa huomata ettei hän myt noin ihmeellinen ole.,, sillä jostain tutut lauseet
joka itsensä ylentää, se alennetaan
joka itsensä alentaa, se ylennetään
mahdottomiin ihmisiin tämä ei päde
eikä naisen aseman parantamiseen. Siinä naiset pääsevät korkeintaan siihen asemaan joka heille on jo yleisesti sallittu.
Tuo kirjoitukseni muuten koski kumpaakin sukupuolta, ei siis pelkästään naisia. En aivan allekirjoita tuota, että itsensä korostavaan ihmiseen mitenkään pätee se, että häntä kohteliaisuuksilla edelleen korotetaan. Ehkä tarkoitit jotakin muuta, enkä nyt saa ajatuksestasi kiinni.
On olemassa johtajatyyppejä, jotka johonkin tilaan tullessaan, ottavat kaiken huomion ja muut ihmiset vaistomaisesti antavat heille tilaa ja huomiota. Yleensä he ovat voimakastahtoisia, hyviä ja selkeäsanaisia puhujia, itsevarmoja ja tulevat toimillaan helposti alistamaan muita. Näitä tyyppejä löytyy lähes kaikista kokoonpanoista ja he ovat hankalia juuri siinä mielessä, etteivät amma tarpeeksi tilaa muille. Hiljaisempien ja vaatimattomampen ryhmäläisten anti jää tavallaan varjoon ja käyttämättä ja koen sen suureksi puutteesksi, sillä kaikkia ideoita tarvitaan, jotta löytyy se paras mahdollinen ideayhdistelmä, jolla lähdetään liikkeelle. Itse olen työskennellyt voimakastahtoisten parissa, jossa "voimasuhteet" ovat olleet tasapainossa ja samoin rennommissa porukoissa, joissa ilmapiiri saattaa vaikuttaa kesyltä, mutta lopputulos saavutusten suhteen on hyvä. Mielestäni juuri tuo tasapaino on tärkeä silloin, kun puhutaan ryhmätyöskentelystä ja ryhmän johtajalla on erittäin tärkeä asema, jotta ryhmä onnistuu.
Kun tuossa yhdessä aikaisemmassa viestissäni kerroin taipumuksestani "palauttaa ruotuun" tiettyjä yltiöpäisiä persoonia, niin se johtaa minut tilanteeseen, jossa minua toistuvasti pyydetään projekteja vetämään, ohjaamaan, johtamaan. Olen sellainen taustavaikuttaja, havainnoija, joka vastaa siitä, että homma pelaa. Ryhmän suhteet pysyvät tasapainossa ja pyrin myös saavuttamaan avoimmuutta ryhmään, jolloin vaikeistakin tilanteista päästään ohi kaikkia osapuolia kuuntelemalla. Työ ei ole helppoa, eikä se aina onnistu parhaalla mahdollisella tavalla, mutta onnistuessaan tuottaa suunnatonta mielihyvää.
Pidän työskentelystä naisten kanssa ehkä vähäsen enemmän kuin miesten, koska miehiä on vieläkin vaikeampi saada ruotuun. :) Samaan ryhmään saattaa tulla muutamia varsinaisia "luupäitä" ja näiden kanssa säheltäessä meinaa mennä koko työaika ja varsinainen työn suorittaminen jää sivuseikaksi.
No toisaalta ihmisistä oppii vain olemalla heidän kanssaan, mutta heidän perimmäisten motivaatioidensa juurille on välillä vaikea päästä. Joskus tuntuu, ettei ihmiset itsekään ole motivaatioistaan tietoinen.
Onko muuten Mariamagda rooli vai aito? :D
Ei ole tässä tarkoitus mitään roolipeliä pitää. Mistähän tällainen epäily tulee.
Silloin kun minua täällä ärsytetään naisia sortamalla,huom. ei henk.koht.persoonaani, niin vastaan samallamitalla takaisin silloin kun viitsin vastata.
Tämä pallilta pudottaminen koski minullakin ihan molempia sukupuolia. Olen hyvinkin erilaisissa ryhmissä, sekä haalari-että pukuryhmissä,toisissa naisia,toisissa miehiä, toisissa molempia. Vaikein tällainen jalustalle kiipijä,tosi luupää oli kyllä mieshenkilö, ei koskaan ruotuun suostunut.
`joka itsensä alentaa se ylennetään` ja toisinpäin`
Esim. tämän vaikean miehen kanssa tämä ei toimi,mutta jossain ehkä..
Liian vaikea selittää tässä, mulle herää kunnioitus johtajaa kohtaan joka tulee alaistensa tasolle,ei yritä pomottaa.
Kun siteeraat tuota Raamatun lausetta kutakuinkin ahkeraan, niin en voi olla kysymättä, että oletko kiinnostunut uskon asioista enemmänkin? Ja kun nimemerkkisikin on tuosta Raamatun naisista yksi...
Siis piti olla: Vain "leena" puuttuu!
Raamatusta löytyy hyviä lauseita joskin myös huonoja. Pidän maria-nimestä.
Jostain syystä olen vähän pakostakin uskonasioidenKIN kanssa tekemisissä, mut en ole kauhea uskovainen sen enempää kuin kauhea feministikään.
terv. neitsyt(ja takuulla) Maria
Maria Magdaleena.