Jos Timo Soinissa on hitusenkaan uskovaisen vikaa,

niin hän tulee julkisesti pyytämään anteeksi Jussi Halla-aholta. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen että Timo Soini olisi uskovainen sydämestään.

Minusta näyttää siltä että hän on suoraan Saatanasta.

Mitä teoreettiseen ajatukseen anteeksipyytämisestä tulee, niin sen toteutuessa myös hallitus kaatuisi.
32384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Nauratti katsoa Jussin haastattelua heti puheenjohtajavalinnan jälkeen. Siinä ylen haastattelussa sivuttiin myös Timon jatkoa ulkoministerinä, Jussi sanoi toivovansa että Timppa tekee asiasta omat johtopäätöksensä.

Timppa teki omat johtopäätöksensä, nyt rassikkasiipi ulvoo tuskaansa.

Äänestä
  • Kiitos Sampo vastauksestasi.

    Äänestä

  • Älä muuta sano. Ja nyt aloittaja on loistava esimerkki siitä kuinka tämän palstan pölhöpersut ovat poliittisesti täysin ummikoita pellejä. Taitaa olla sama kaveri joka täällä vaati Soinia valtakunnanoikeuteen. Siihen ei sanoa kuin että heh heh hee.

    Itse en ole koskaan Soinia sietänyt koska hän tieten ja tahtoen vedätti äänestäjiä lupaamalla asioita joita jokainen ajatteleva äänestäjä tiesi mahdottomaksi toteuttaa. Lisäksi Soini päästi puolueeseen ääntenkeräysten vuoksi kaikenlaisia äärirassikoita Halmeen vanavedessä.

    Mutta tämä temppu jonka hän nyt teki ja otti selvän pesäeron natseihin on hatun noston arvoinen suoritus. Se oli todella isänmaallinen temppu ja poliittinen korvapuusti Halla-ahon porukalle, joka sai käytännön oppitunnin poliittisesta pelistä.

    Äänestä

  • Antipersux kirjoitti:

    Älä muuta sano. Ja nyt aloittaja on loistava esimerkki siitä kuinka tämän palstan pölhöpersut ovat poliittisesti täysin ummikoita pellejä. Taitaa olla sama kaveri joka täällä vaati Soinia valtakunnanoikeuteen. Siihen ei sanoa kuin että heh heh hee.

    Itse en ole koskaan Soinia sietänyt koska hän tieten ja tahtoen vedätti äänestäjiä lupaamalla asioita joita jokainen ajatteleva äänestäjä tiesi mahdottomaksi toteuttaa. Lisäksi Soini päästi puolueeseen ääntenkeräysten vuoksi kaikenlaisia äärirassikoita Halmeen vanavedessä.

    Mutta tämä temppu jonka hän nyt teki ja otti selvän pesäeron natseihin on hatun noston arvoinen suoritus. Se oli todella isänmaallinen temppu ja poliittinen korvapuusti Halla-ahon porukalle, joka sai käytännön oppitunnin poliittisesta pelistä.

    Kuulepa veijari. En ole koskaan aiemmin ajatuksiani kirjoittanut tälle foorumille. Muualle sitäkin enemmän, mutta en juuri tästä aiheesta.
    Siitä olen samaa mieltä kanssasi että avaukseni oli hyvä, ethän olisi vastannutkaan muuten noin pitkästi.

    En minä vaadi ketään valtakunnanoikeuteen. Olen enemmän Jumalan miehiä ja ehkä siksi tunnistan helposti saastan. Tosin se voi olla sattumaakln, vaikka toisaalta en usko sattumiin.

    Äänestä

  • Pohjan_perukoilta kirjoitti:

    Kai sinä fiksuna uskovaisena ymmärrät että koko kuvio Halla-ahon joukon ajamiseksi paitsioon oli hyvin valmisteltu veivaus?

    Toimittaja kirjoitti asiasta jutunkin viikko ennen puoluekokousta, mutta rassikat eivät pystyneet luomaan oikeaa tilannekuvaa ja tekemään oikeita johtopäätöksiä.

    Äänestä

  • Jussin_oppivuodet kirjoitti:

    Toki ymmärrän kuvion, ja kuvio on Saatanasta, mutta en minä ole uskovainen, en kovin fiksukaan. Jumala ei ole uskon asia ainakaan minulle, vaan Jumala on itsestäänselvyys. Jumala on Rakkaus, elämän lähde ja ainoa elämää ylläpitävä voima. Tästä minulla on todiste, mutta ei kovin raamatullinen, sillä Raamattu on tavallaan satukirja. Satuihin en ole perehtynyt lähemmin.
    Saatana voisi olla uskon asia, koska siitä ei ole mitään todisteita. Soini on symbolisesti Saatanasta. Minulle Saatana tarkoittaa ihmisen kieroutunutta Egoa. Huvikseen kirjoitan Saatanan isolla, koska Ego Soinin tapauksessa aiheuttaa Suurta pahuutta.

    Katso kuviota ihmisten näkökulmasta niin ymmärrät siitä vähän.

    Me tuomitsemme ihmiset joiden pahuus korostuu heidän puheissaan, he suoltavat tekstiä joka kavaltaa ihmisarvon kyseenalaistamisesta. Meidän pitäisi kuitenkin katsoa vihapuhetta läpi sormien ja teeskennellä että kaikki on ok niinkauan kun emme saa heitä oikeuden tuomittaviksi, vaikka heidän tarkoitusperänsä ovat ilmiselvät.

    Vaikka oikeuslaitos ei voi asialle mitään, niin ihmiset voivat tuomita erilaisin keinoin. Halla-ahon kohdalla kyse oli tuomiosta ilman oikeudenkäyntiä, häneltä suljettiin määrätietoisesti käynti vallan kammareihin.

    Äänestä

  • Ei ulvo...... kyllä se on toisinpäin..... Soinin hovilla ei ole rahaa, puoluetuet jäivät Perussuomalaisiin... Soini luuli saavansa rahat mukaan....

    Äänestä

Parasta mitä Timppa voi pj-pestin luopumisen jälkeen PS:lle antaa on uuden alun, vaikka sitten itse siitä kärsisikin. Näin puolue puksuttaa eteenpäin kohta uusia voittoja, ja varmistaa että PS (eli se tärkein eli Timpan oma luomus) menestyy jatkossakin.

Kun Orpo ja Sipilä sanovat että eivät olisi osanneet tämmöistä suunnitelmaa tehdä, he puhuvat varmastikin totta enkä sitä yhtään epäile: kumpikaan noista herroista ei kykenisi johtamaan 2 kansanedustajan puoluetta lähes 40 edustajaan 20 vuodessa, eli juuri sen mitä Soini teki omalla persoonallaan ja kovalla työllä! Tähän perustuen on selvää, Timppa on tarkkaan miettinyt miten PS menestyy jatkossakin, ja se vaatii uhrauksia (vaikka sitten mm. oma maine siinä menisi lopullisesti).

Ei voi muuta sanoa kuin että hattu päästä! Sillä kyllä tämä suunnitelma PS:n nostamiseksi uuteen aamunkoittoon on sitä luokkaa että selkeästikin Maisteri on se todellinen strategian Mestari!

Äänestä
  • Perussuomalaisiin jäi vain rasistisiipi, joten misttään loistokkaasta tulevaisuudesta on turha puhua.

    Äänestä

  • uusi_vaihtoehto kirjoitti:

    Perussuomalaisiin jäi vain rasistisiipi, joten misttään loistokkaasta tulevaisuudesta on turha puhua.

    Sinähän taidat olla ahkera kommentoija, mutta samalla lennossa vaihdat nimimerkkiä. Syytä siihen ei tarvitse kertoa, koska on yleisesti tiedossa että toimintatapasi johtuu pelosta, joka se taas voimanlähteenä on ihmisen pahuuden alku ja juuri.

    Äänestä

  • uusi_vaihtoehto kirjoitti:

    Perussuomalaisiin jäi vain rasistisiipi, joten misttään loistokkaasta tulevaisuudesta on turha puhua.

    'Uuden vaihtoehdon' nokkamies eli eduskuntaryhmän pj Simon Elo sanoi ettei PS:n edustustossa ole moitteen sijaa, sillä hän itsekkin kannattaa monien PS:n allekirjoittamaa Nuivaa Manifestia eli siis siihen perustuvaa Halla-ahon nykyisissä olosuhteissa huomioiden verraten maltillisia linjauksia:

    "Simon Elo ei itse ole allekirjoittanut nuivaa manifestia, mutta hän ilmoitti vuonna 2010 blogissaan olevansa manifestin teesien takana. Muun muassa perussuomalaisten nykyinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kuuluivat manifestin allekirjoittajiin.

    - Toki olen monista asioista sen (manifestin) kanssa samaa mieltä, enkä sitä kiistä, olen edelleen. Mutta jos sitä katsoo nyt vuosien jälkeen, niin monet sen linjaukset ovat suht maltillisia verrattuna siihen, mitä monessa Euroopan maassa on linjattu ihan lainsäädäntötasolla, sanoo Elo STT:n haastattelussa.

    Elo painottaa, että hänellä ei ole mitään nykyistä puheenjohtajaa Halla-ahoa vastaan henkilönä tai poliitikkona. Sen sijaan Elo pitää ongelmallisena Halla-ahon takana puolueessa toimivia voimia, jotka Elon mukaan vievät perussuomalaisia radikaalimpaan suuntaan.

    - Hän (Halla-aho) on itse asiassa paljon analyyttisempi ja sanotaanko jopa maltillisempi kuin jotkut henkilöt, jotka ovat siellä takana."

    Yleisesti PS:t ovat maltillisia ja kannattavat Suomen maahanmuuttopolitiikan linjaamista yleiseurooppalaisittain EU:n puitteissa, eli nykyisten vetovoimatekijöiden skaalaamista suhteessa muiden EU-jäsenmaihin (erityisesti Pohjoismaat).

    Monet Suomessa asuvat ulkomaalaistaustaiset ihmiset mm. Lähi-idän tilanteista kommentoivat asiantuntijablogistit iltapäivälehdissä ovat hyvin lähelle PS:n linjauksia, osa jopa tiukemman ulkomaalaispolitiikan kannalla kuin PS. Näillä ihmisillä kun on sitä ratkaisevaa omakohtaista kokemusta millaista on asua jossakin muualla kuin Suomessa, ja heillä on siten mihin verrata ja siihen perustuvaa kykyä arvostaa Suomen vakautta ja rauhallisuutta: ja näitä kallisarvoisia tekijöitä he haluavat jatkossakin vaalia osaltaan ja siten suomalaisia tässä arvokkaassa työssä tukea.

    Äänestä

  • että-oikein-vaihtoehto kirjoitti:

    Ongelmahan on Halla-ahon harjoittama jämäaineksen kiihottaminen.

    Äänestä

  • Jussin_oppivuodet kirjoitti:

    Ongelmahan on Halla-ahon harjoittama jämäaineksen kiihottaminen.

    Kuka muu kuin Soini, Sipilä, Orpo ja Niinistö sekä Sanoma kiihottuivat?

    Äänestä

  • MilliPilleri kirjoitti:

    Kuka muu kuin Soini, Sipilä, Orpo ja Niinistö sekä Sanoma kiihottuivat?

    Saivatpahan ainakin hyvän mielen nöyryyttäessään Halla-ahoa.

    Äänestä

Juudas ei pyytänyt anteeksi, mutta toki ymmärsi virheensä.

Äänestä
  • Juudas Iskariot katui aktiivisesti. Soini ei ole aloittanut katumusharjoituksia eikä Halla-aho ole katunut riittävästi ainakaan Tasavallan presdientin mukaan.

    Äänestä

Soinissa EI OLE MITÄÄÄN VIKAA! Hän on omantunnonunionissa paavin kanssa, täysin Euroopan unioniin ja NATO:on integroitunut sekä muutenkin espoolainen ja länsimainen tosimies ryppyrisessä puvussaan Woody Allenin malliin. Poliittinen painoindeksiarvo on omaakin painoindeksiä suurempi.

Soini on ajatusten pullea ilmalaiva, ei perussuomalaisten ilmavaiva. Kuivalla maalla asuvat eivät ymmärä Ajatusten Vantaan suurta nerokkuutta, koska eillä ei ole kahta vuosikymmentä poliittista kokemusta, pätevyyttä eikä ammattitaitoa.

Suomi on Burkina faso - Rehellisten miesten maa - jossa ministerin tulee olle melkein taitavaksi ja melkein rehelliseksi tunnettu Suomen kansalainen.

Äänestä
  • Ajatusten Vantaa? Sanoisin mieluummin, että Mätäjoki (Rutiån), ellei sitä olisi kunnostettu jopa taimenen nousuun kelvolliseksi. Sopivaksi nimikkeeksi Soinille jää vain Ajatusten Turhapuro.

    Äänestä

Maallisten on vaikea ymmärtää taivaisia miehiä: katolista Soinia, rauhansanalaista Sipilää ja temppeliherra Niinistöä. Katoliset ja herätysiikeläiset saavat kaiken anteeksi eivätkä temppeliherroihin päde tavalliset säännöt.

Tutkimattomat ovat Herran tiet ja herrojenn tietäkään on vaikea ihmisjärjellä ymmärtää ennen kuin on syntynyt uudestaan ylhäältä niin kuin Uuden valinnan eduskuntaryhmä.

Äänestä
  • Toivottavasti sua halla-aholaista vituttaa kunnolla, se saisi minut nukkumaan yöni makeammin.

    Äänestä

Kaikki kristityt jäivät persuihin. Huhtasaari, Hakkarainen, Niikko...

Tekopyhät Elo ja Soini olivatkin huijareita.

Äänestä

Kokoomuksen kannatukseen kieroilu ei vaikuta, siellä on totuttu kieroiluun pressasta alkaen.
Kepussa sentään äänestäjät ovat fiksuja ja hylkäävät roistot. Jopa virolaisen avioero aiheutti gallupnotkahduksen.

Äänestä

Kuukauden+päästä+persujen+kannatus+gallupissa+15+%.Vauhti+tulee+olemaan+kova.Yksi+yllätys+on+muuten+se+ettei+työmies+Putkonen+juntannut,+kaikki+smp-mummotkin+luulivat+että+Putkonen+on+Soinin+kannattaja,+mutta+olikin+Halla-ahon.+Kertoo+paljon+siitä+ettei+halla-ahoa+kukaan+juntannut.Sietäisi+Soinin+hävetä.

Äänestä
  • Toivottavasti.

    Varmasti nousee, nopeasti tai hitaasti, sillä ei väliä.

    Äänestä

Timppi sooni ei todellakaan ole mikään uskovainen vaan rahan ahne ovela lisko. esittää toista mitä on. näkeehän sen kun katsoo sen silmiä, pedonsilmät ovat. ei voi mitään. kyllä timmppi saa sitä mitä tilaa heh heh heh juuussseeri opperipoikas vuuosdddeet.

Äänestä

Tänään klo 12.00 TV1 pääministerin ilmoitus. Kukaan ei taskaan voinut yhtikäs mitään tälle miehelle.

Äänestä

Tiedotustilaisuuden päätteeksi Isä Timo päästää pitkän konjakkipierun köyhäin silmille?

Äänestä

Loikkareiden teko oli erittäin loukkaava kaikkia puolueen jäseniä ja äänestäjiä kohtaan. Anteeksipyyntö olisi todellakin kohdallaan Halla-aholle, joka varmasti pettyi eniten noihin ystävä-Brutuksiin!

Perussuomalaisiin jäi ylivoimainen enemmistö luotettavia ja rehellisiä jäseniä, jotka ovat Suomen asialla nyt tarmokkaammin kuin koskaan aikaisemmin. Puolue on nyt vapaa toimimaan suomalaisten eduksi pitkällä tähtäimellä, kuten muidenkin puolueiden pitäisi tehdä, jotta Suomi-200 toteutuu tämänhetkistä juhlavuotta paremmissa merkeissä, eikä Suomea ole luovutettu pois vieraiden maiden kansalaisille!

Äänestä

Kannattaa lukea Iltalehdestä Enbusken ja Harkimon kirjoitukset.

Äänestä

Soinin omaa syytä puolueen kahtiajako.. hän oli puolueen puheenjohtaja jolla olisi ollut valtaa eheyttää ja vahvistaa puolueen arvoja. Mutta mitä hän teki: liittoutui Kokoomuksen ja kepun kanssa, hylkäsi äänestäjänsä, petti äänestäjänsä... ja uhriutui.. olipa heikko johtaja..

Äänestä
  • Mokasi koko poliittisen uransa. Olis pysynyt kiinni kannoissaan ja päätynyt oppositioon, niin PS olisi harjannut seuraavat vaalit mennen tullen.
    Halusi väkisin päästä ministeriksi ja päättää uransa ministerinä. Ei jää historian kirjoihin, vaikka sitä itse varmasti ajatteli.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pohjan_perukoilta kirjoitti:

niin hän tulee julkisesti pyytämään anteeksi Jussi Halla-aholta. Mikään ei kuitenkaan viittaa siihen että Timo Soini olisi uskovainen sydämestään.

Minusta näyttää siltä että hän on suoraan Saatanasta.

Mitä teoreettiseen ajatukseen anteeksipyytämisestä tulee, niin sen toteutuessa myös hallitus kaatuisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu