Suuri Urho jälleen Presidentiksi!

Suomen ja koko maailman ainoa todellinen Presidentti on Urho Kaleva Kekkonen. Me, Suomen kansa, olemme syyllistyneet mittaamattoman suureen rikokseen, sillä me petimme Suuren Johtajamme ja syöksimme Hänet vallasta. Mutta voimme pyytää Häneltä mitä nöyrimmin anteeksi ja esittää hartaan toiveemme, että Hän palaisi johtamaan laumaansa. Kaikesta voimme huomata, että Armas Isänmaamme on vain kurjistunut sitten vuoden 1982, tehtyämme tuon valtavan pöyristyttävän teon.

Kun Suuri Urho on palannut, meidän on tietenkin teloitettava tämä nykyinen punapää-feministi-kommariakka ja hänen kaksi yhtä imbesilliä edeltäjäänsä. Meidän on myös lakkautettava eduskunta, hallitus ja kaikki tuomioistuimet, sillä Ainoa Todellinen Presidenttimme saa entistäkin suuremman Vallan: Hänestä tulee täysin Yksinvaltias. Silloin maamme asiat palautuvat kohdalleen, ja kaikki kurjuus poistuu Suomesta.

Paitsi Suomen, Suuri Urkki on kohotettava ensin kaikkien Pohjoismaiden, sitten Euroopan ja lopulta koko maailman Hallitsijaksi. Se ei tule olemaan vaikeaa: kun muualla maailmassa huomataan Suomen äärettömän hyvä ja ihmeellisen ihanteellinen tila sekä suomalaisten käsittämättömän suuri onnellisuus, kaikki muut maat hinkuvat päästä Suuren Johtajamme hallittaviksi. Ja totta kai Suuri Urho suostuu tähän. Maailman köyhyys ja kurjuus poistuvat ja Ainoa Todellinen Johtaja hallitsee koko maailmaa Yksinvaltiaana!
4157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jo poisnukkunutta pilkata.

Äänestä
  • Kato nytkin mihin noilla kiire, maailmelle vain pitäämennaä, useasti vielä huippukalliilla yksityis-suihkarilla, ja kukahan maksaa kyydit ja perillä olot

    Huonekkin jo maksaa 1 yöltä enemmän kuin köyhempi saa kuukaudessa

    Kun olisikin jotain tuotavaa, vaan kun ei ole, taittaa pysähtyä Ihalaisen(silloin kun mukana) leluun lapsilleen

    Miksi piti tuommoinen troikka tullakkin tuonne "maailmaa parantamaan" ja viemään Suomen varoja(vero), osa Diktaatoreiden(nimellisesti Presidenttiä sun muuta, mm, ystävämme Jasser vainaa, löytyikin 6 miljardia € tileiltään, hurjimpien arvioiden mukaan) pankkitileilekkin

    Äänestä

  • En ole Paavo.

    Äänestä

Minäpä tiedän miksei. Kaikki ovat ymmärtäneet, että olen oikeassa ja että Ainoa Todellinen Johtaja on palautettava valtaan. Nyt siis Suomen kansa on viimein viisastunut! Huraa! Pyytäkäämme Pyhä Urho takaisin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suuren Urkin kannattaja kirjoitti:

Suomen ja koko maailman ainoa todellinen Presidentti on Urho Kaleva Kekkonen. Me, Suomen kansa, olemme syyllistyneet mittaamattoman suureen rikokseen, sillä me petimme Suuren Johtajamme ja syöksimme Hänet vallasta. Mutta voimme pyytää Häneltä mitä nöyrimmin anteeksi ja esittää hartaan toiveemme, että Hän palaisi johtamaan laumaansa. Kaikesta voimme huomata, että Armas Isänmaamme on vain kurjistunut sitten vuoden 1982, tehtyämme tuon valtavan pöyristyttävän teon.

Kun Suuri Urho on palannut, meidän on tietenkin teloitettava tämä nykyinen punapää-feministi-kommariakka ja hänen kaksi yhtä imbesilliä edeltäjäänsä. Meidän on myös lakkautettava eduskunta, hallitus ja kaikki tuomioistuimet, sillä Ainoa Todellinen Presidenttimme saa entistäkin suuremman Vallan: Hänestä tulee täysin Yksinvaltias. Silloin maamme asiat palautuvat kohdalleen, ja kaikki kurjuus poistuu Suomesta.

Paitsi Suomen, Suuri Urkki on kohotettava ensin kaikkien Pohjoismaiden, sitten Euroopan ja lopulta koko maailman Hallitsijaksi. Se ei tule olemaan vaikeaa: kun muualla maailmassa huomataan Suomen äärettömän hyvä ja ihmeellisen ihanteellinen tila sekä suomalaisten käsittämättömän suuri onnellisuus, kaikki muut maat hinkuvat päästä Suuren Johtajamme hallittaviksi. Ja totta kai Suuri Urho suostuu tähän. Maailman köyhyys ja kurjuus poistuvat ja Ainoa Todellinen Johtaja hallitsee koko maailmaa Yksinvaltiaana!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu