Suomen sisun toiminta julki - kokous kaaosta

PS:n puoluekokouksen kaaos järkytti kokousta johtanutta juristia: Puolueväki teki kurkunleikkauseleitä, lavalle tarvittiin turvamiehet
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005258605.html

Kaaosta, ajojahtia, laillisen kokousjärjetyksen ohitusta, kurkunleikkauselkeitä jne. jne.

Tälläinen oli ps-puoluekokous.

En yhtään ihmettele, että enemmistö kansanedustajista jätti puolueen.
14136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vastaavaa nähtiin viimeksi kommunistien puoluekokouksissa 1970-luvulla.

Äärivasemmisto - ja oikeisto muistuttavat toisiaan. Molemmille väkivalta on luonnollinen tapa ajaa omaa asiaansa.

Äänestä

Eihän tuossa näkemyksessä ole kuin vivahde-ero edelliseen kieroiluunne.

natsi-Käsimerkit ei menneet läpi niin kokeillaan nyt kurkunleikkaamistaktiikkaa.

Sairasta ja rikollista valehtelua.

Tämä kertoo sen ettei Soini hoitanut kokouksessa vastuutaan, puolueen johtajan olisi pitänyt ottaa tilanne haltuun. Vasta Halla-ahon siirryttyä johtoon tapahtui käänne ja Soinin klaanin rikolliset käsimerkit loppuivat.

Soinin saastainen porukka, eiköhän tämä kieroilu ja rikollisen toimintanne läpinäkyvä puolustelu jo riitä. Kansa ainakin tietää.

Äänestä
  • Ei menneet käsimerkit läpi, vaan paljastuivat:
    "– Pitää muistaa, että kansanäänestyksessä, kädessä olisi ollut iso vihreä tai punainen lappu. Jokaisella oli sellainen jaettu. Käsi ei olisi ollut pystyssä ilman sitä lappua, jos olisi ollut äänestys."

    Äänestä

  • kärykävi kirjoitti:

    Ei menneet käsimerkit läpi, vaan paljastuivat:
    "– Pitää muistaa, että kansanäänestyksessä, kädessä olisi ollut iso vihreä tai punainen lappu. Jokaisella oli sellainen jaettu. Käsi ei olisi ollut pystyssä ilman sitä lappua, jos olisi ollut äänestys."

    Rassikat yrittivät valkopestä tekemisiään, mutta käry kävi.

    Äänestä

"Kansa ainakin tietää."

Hyvä, että tietää. Suuri enemmistö ei kannata sisua eikä muitakaan ääriliikkeitä.

Äänestä

Mutta Vasemmiston väkivalta on parenpaa ainakin Paavo Arhimäen mielestä joka ihailee poliisimurhia ja on hyvä ystävä Puotilan tappajan kanssa joka on Muslimi.

Äänestä

Hyvä että tapahtumat alkavat selvitä. Minä en ole hetkeäkään epäillyt etteikö puolueen jättäneet kansanedustajat olisi tehneet oikeata tilannearviota, ja nyt joku vihdoin avautui tapahtumista.

Äänestä

TORVINEN SOITTAA TUUBAA

UUTINEN ON TÄYSIN 100 PROSENTTISTA TUUBAA

TYNKKYNEN NOUSEE PUHUMAAN KOHDASSA
3:54:20 ja siitä sitten eteenpäin keskustelemaan aineesta

asetetaanko oma presidenttiehdokas

mitään kaaosta ei ole

on jonkin verran kokemattomia jäseniä jotka eivät ole paikalla vaikka ovat pyytäneet puheenvuoron ja ehdottavat nimiä pres. ehdokkaalle silloin
kun vasta päätetään ASETETAANKO PRESIDENTTIEHDOKASTA OLLENKAAN

KATSO VIDEO JA KUMOA HELSINGINSANOMIEN ILTASANOMIEN TUUBA
https://www.youtube.com/watch?v=jF9A1Pj4C1E

TÄTÄ LOANHEITTÄJÄ TUUBA-TORIVISTA KÄSITELLÄÄN MYÖS TÄSSÄ VIDEOSSA
NÄIHIN VASTATAAN tai pyritään vastaamaan asian/osaisten/tuntijoiden sensuroimattomassa videossa http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg222510#msg222510


Soini-Sipilä-Orpo sopivat Halla-ahon ja häntä kannattavien edustajien erottamisesta, mihin suunnitelma kaatui?
Kuka esti Laura Huhtasaaren kutsumisen PS-piireihin puhumaan?
Miten Merkel ja Macron sotkeutuvat Mustaan Kynnykseen (draw up roadmap to deeper EU integration)?
Kävikö Soini Davosissa tammikuussa 2017 opettelemassa populismin alasajoa?
Miksi keväällä 2017 ei päässyt PS-puolueen jäseneksi, vaika suosittelijoina olivat Halla-aho ja Juho Eerola?
Toimiiko velkavivutus Soinin säätiön omaisuuden kasvattamisessa, kun rahat jäävät ikuisesti käyttämättä ja velkavipu kääntyy negatiiviseksi korkojen nousun myötä? (uutta UV ei voi tukea ja vanhaa PS ei tueta)

Mistä syntyi tilanne, että Terho kilpaili vaalissa ja markkinoi itseään samanmielisenä Halla-ahon kanssa ja heti erosi?

Äänestä
  • TUUBAA TUUBAA TUUBAA TUUBAA TUUBAA

    Äänestä

  • Kyllä ihmetyttää näiden Torvisten ja muiden väitteet kaoottisesta kokouksesta jossa henkivartijat pitivät Torvisenkin hengissä kun estivät hänen kurkkunsa leikkaamisen. Luulevatko he etteivät he jää kiinni valehtelusta? Netin aikakaudella kaikki on todennettavissa videotallenteista jotka ovat kokonaisuudessaan kaikkien nähtävillä.

    Äänestä

Tuubansoittaja Torvinen lopettaa yhteistyön kokoomuksen Orpon kanssa
Syynä Orpon nastitervehdykset
https://twitter.com/SebastianTyne/status/874963924361388032


#Uusivaihtoehto: "Meillä on kuvamateriaalia natsitervehdyksistä Orpon pj-valintaan liittyen. Yhteistyö katkeaa, turvaton olo." #hallitus

Äänestä

Torvisen jutut muistuttavat Kaunis mieli- elokuvaa. Torniossa on onneksi kehitelty maailmallakin tunnettu tehokas skitsofreenisten oireiden lääkkeetön hoitokeino nimeltä Open dialogue. Ei ole Torvisella pitkä matka hakemaan apua harhoihinsa.

Kurkunleikkaus käsimerkit ovat tuttuja media- alan käsimerkkejä. Heilaamiset on jo todistettu vääriksi ja paikalla olijat ovat jo todistaneet näiden väitteiden paikkansapitämättömyyden. Jos Torvinen kokee persut noin uhkaavana se, ettei hän kuulu loikkareihin johtunee siitä, että Uuvattien uusi puheenjohtaja Simon Elo näyttää isis terroristien käsimerkkiä (etusormi taivasta kohti) pyytäessään haastatteluissa puheenvuoroa. Torvinen on nähtävästi kahden pahan välissä eikä osaa valita mihin pitäisi mennä pakoon. Suosittelen tosiaan että torvinen juoksee henkivartijoiden saattelemana selkä kyyryssä sinne tornioon ja yrittää saada selkoa maailmasta vaikkapa avoimen dialogin avulla alan ammattilaisten kanssa.

Äänestä

Mutta eikös tynkkynen erotettu puolueesta? Mitä se tuolla teki?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ps-puoluekokous kirjoitti:

PS:n puoluekokouksen kaaos järkytti kokousta johtanutta juristia: Puolueväki teki kurkunleikkauseleitä, lavalle tarvittiin turvamiehet
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005258605.html

Kaaosta, ajojahtia, laillisen kokousjärjetyksen ohitusta, kurkunleikkauselkeitä jne. jne.

Tälläinen oli ps-puoluekokous.

En yhtään ihmettele, että enemmistö kansanedustajista jätti puolueen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu