Revähtymään jotakin hoitovoidetta?

balsamia_haavoihin

Viime sunnuntaina (kaverin pihapiirissä) karsin pihatasossa olevia tiuhan pensaan alimpia oksia, jotka kaartavat kauas sivuille, pitkävartisilla ja pitkän terän puutarhasaksilla, jotka olivat kulahtaneessa kunnossa ja hieman alimitaiset oksien paksuudelle.

Huonon näkyvyyden vuoksi saksiin osui keralla liian monia pensaan varsia ja rutistin 'täysillä' ilman, että kulahtaneet sakset olisivat oksiin purreet ja sitten tuntui oikealla puolella kova viiltävä kipua hieman kainaloa alempaa rintalastan keskelle saakka.

Sitten jonkin ajan kulutua myös kova kipu oikean lavan seudussa, mutta en osaa paikantaa varmuudella onko kyse selkälihakesta vain lapaa ohjaavasta serratus-lihaksesta (sijaitsee lavan alla) ja joka on hermon ohjaama. Tuo hermo voi mennä jumiin tai jopa katketa mm. kaatumisen seurauksena ja sen seurauksen serratus-lihaksen havaantuminen. Toisinana ko. hermo katkettuaan kuitenkin hitaasti kasvaa takaisin, jossa katkenneet kohdat löytävät toisensa. Yleensä siihen menee kuukausia jos niin on käydäkseen.

Nyttemmin kipu on toisinaan niin voimakas, että pelkä käden eteen yläviistoon nostaminen on erityisen kivulias oikean rintalihaksen tienoilla ja laajemminkin tai sängyssä kyljelle kääntyminen viiltä voimakkaasti rintalastan keskelle saakka ja rintalastan keskellä n. 5-10 cm matkalla, sekä oikean lavan seudussa. Rintalastan painaminen aihheuttaa vahvaa kipua. Toisinaan kuljen tai rintalastan seudulta tuntuu epämukava nuljahdus joissakin liikkeissä.

Yskiminen aiheuttaa kipua kuin saisi nyrkistä kylkiluihin ja oikean lavan seutuun.

Nyt on sitten avoin kysymys onko kyse lihas- ja tai sidekudosrevähtymästä vai olisiko jopa jokin hermo pinteessä.

Mutta jos lähdetään liikkeelle revähtymistä, niin onko sellaisiin jotakin toimivaa hoitovoidetta jolla voisi palautumista edesauttaa?

Lekurin pakeille en vielä ole hakeutunut.

9

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vm43

      Tk:n yleislääkäri määrää särkylääkettä ja lepoa. Ehkä kantositeen.
      Urheilulääkäri tutkisi vauriota ja lähettäisi tarkempiin tutkimuksiin jolloin olisi toivoa paranemisestakin.
      Olkapääni historia on kuvaamani mukainen.
      Tk lekuri, kortisonia.
      Urheilulekuri, tutkimus ja lähete kuvauksiin.
      Nivelspesialisti kahden tekniikan kuvien ja omien tutkimustensa perusteella. Leikataan.
      Julkiseen jonoon vai nopeasti yksityiseen? Yksityiseen. Puukotus alle kahden viikon. Tulos on täydellinen.

      En tarkoita, että kuvaamasi oiret vaatisivat leikkausta vaan halusin kertoa oman kokemukseni hieman tilannettasi muistuttavasta oireiusta.

      • balsamia_haavoihin

        Lihas- ja nivelside-revähdykseen kipujen ja oireiden luonne viittaa. Revähdyksiin liitty myös tulehdus ja siksi tulehduskipulääke saattaa hieman nopeuttaa tilanteen toipumista.

        Avausta edelliseksi yöksi jätin ibuprofeiinin väliin ja yöllä asennon muutokset ja päivä oli viikon kivulian. Nyttemmin lievää, mutta melko hidasta korjantumista havaittavissa, mm. pöydän pyyhkiminen menee pienillä kivuilla, mutta vaikkapa peiton ravistelu alkaa edelleen ottaa kohtuullisen kivuliaasti.

        Mutta parempaan päin vaikuttaisi tilanne kehityvän.

        Ps. Leikkaushoidot ovat aina se kaikkein viimeisin vaihtoehto ja silloinkin tulisi saada valikoitua todella hyvämainen kirurgi hoitoa toteuttamaan.

        Joillakin kirurgeilla on jopa hieman liian matala kynnys leikkauksiin ... kokemusta on ja selektiivis-kriittisyyteni ansiosta kieltäydyin tuolloisesta nuoresta iästäni huolimatta ja ko. asia korjaantui ajan kanssa n. 90%:sti. Ehdotettu leikkaus olisi ollut varsin radikaali ja tuonut mukaan muita pysyviä muutoksia ja komplikaatioita.

      Ps. Perkeleellistä kun nämä vestit eivät sitten millään tahdo lähteä, vaan jatkuvasti herjaa milloin mitäkin tai vain jää paikalleen kuvalekin hyväksymisen jälkeenkin ja saa yrittää lukuisi akertoja uudestaan kunnes ehkä toimii. Ongelmaa esiintynyt jo hyvin kauan.

        Pitkän litaniani oleellinen sisältö on se, ettei kannata luottaa tk-lääkäreihin.
        Käyttämäni urheilekuri ei ole erehtynyt muissakaan asioissa kohdallamme kertaakaan.

      • balsamia_haavoihin

        Ei pidä yleistää laittaen kaikkia YL:tä samaan nippuun ja TK on sitten sekin oma lukunsa. Pätevä ja kokenut YL todellakin puoltaa paikkaansa ja tarvittaessa lähettää suoraan spesialistin pakeille.

        Sitten on spesialistin raamissakin toimivia, jotka eivät välttämättä kaikki ole luottamuksen arvoisia, eli se terve kriittisyys ja omien aivojen käyttökin on aina paikallaan.

        Toisinaan joutuu käymään useamman spesialistin pakeilla ja heiltä kaikilta saattaa tulla samaan tapaukseen eriävät kannanotot mm. hoitotoimenpiteiden suhteen. Silloin potilas joutuu tekemään itse oman rajanvedon ja ratkaisun jatkosta.

        Näin ennen sitä viimeistä matkaa, joka on kaikkilla horisontissa enemmin tai myöhemmin. Lyhyt elämä on vain lainaa rajallisella hallintaoikeudella.

        Kokonaisudessaan kuitenkin hienoa asia miten nykylääketiede voi olla suureksi avuksi monissa tilanteissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      51
      2357
    2. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      95
      2075
    3. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      96
      2044
    4. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      1917
    5. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      13
      1781
    6. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      524
      1667
    7. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      7
      1580
    8. Mikä ihme teitä lieksalaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa?
      Lieksa
      50
      1397
    9. Kemet lomautukset

      Onkohan tuo oikein lain mukaista toimintaa jatkaa jo lomautettuina olevien uudelleen lomautusta yhdenvertaisuuden ja tas
      Suomussalmi
      41
      1343
    10. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      75
      1319
    Aihe