Palaavatko perussuomalaisista lähteneet takaisin?

Yksi Perussuomalaisen puolueen perustajistakin seilasi edestakaisin eri puolueissa!

Kuuluko tämä paluu kapinallisten suunnitelmiin?

Lähde: Wikipedia

SMP:n jälkeen

SMP:n konkurssin jälkeen Leppänen oli muun puoluejohdon tavoin perustamassa perussuomalaisia keväällä 1995. Hän toimi aluksi järjestön sihteerinä,[17] ja marraskuun puoluekokouksesta lähtien ohjelmasihteerinä[18]. Europarlamenttivaaleissa 1996 Leppänen sai 1 874 ääntä[19] ja vuoden 1999 eduskuntavaaleissa 319 ääntä[20]. Timo Soinin mukaan Leppänen oli puolueen merkittävä taustavaikuttaja, jonka näkemyksiä kuunneltiin tarkasti. Hän keksi muun muassa puolueen nimen ja vaikutti vuoden 2009 eurovaalien strategiaan ja vaaliliittoon kristillisdemokraattien kanssa.[21] Leppänen jätti perussuomalaiset koettuaan puheenjohtaja Soinin vieneen puoluetta oikeistolaisempaan ja puritanistisempaan suuntaan.[12]

Kunnallisvaaleissa 2000 Leppänen valittiin Nummi-Pusulan valtuustoon sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listalta. Hän liittyi puolueen jäseneksi myöhemmin.[22] Eduskuntavaaleissa 2003 Leppänen oli Liberaalien ehdokkaana Uudellamaalla saaden 221 ääntä.[23]

Leppäsen valittiin Forssan kaupunginvaltuustoon keskustan listalta vuoden 2004 vaaleissa 146 äänellä.[24] Lokakuussa 2007 Leppänen loikkasi perussuomalaisiin,[25] ja kunnallisvaaleissa 2008 hän uusi paikkansa PS:n ehdokkaana 92 äänellä[26]. Eduskuntavaaleissa 2007 Leppänen oli ehdolla perussuomalaisten listoilta ja sai 1 975 ääntä Pohjois-Karjalan vaalipiirissä.[27]
17218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

että jotkut viitsivät tuhota poliittisen uransa pettämällä äänestäjänsä ilman todellisia mahdollisuuksia edes hyötyä siitä mitään kuten on asia jokaisella persujen loikanneella kansanedustajalla.

Äänestä
  • Ne, joita loikkaus hyödyttää, saivat helposti ylipuhuttua ne reppanat, joita se ei hyödytä. Nyt ne reppanat kyselee äänestäjiltään, että teinkö oikein. Pysyköön siellä vaan, kun on leirinsä valinnut. Hyvä vaan, että paljastivat itsensä.

    Äänestä

Kyllä nyt näyttää siltä että paska alkaa osumaan tuulettimeen vähitellen, sen verran kovaa suhmurointia on maan johdossa harrastettu että kansaa alkaa ttamaan moinen meno.

Äänestä
  • Ei ne palaa. Loikkarin on loikannut ja se siitä.
    Ovat uhriutuneet. Heiltä vietiin koti.
    Kuka se n vienyt. Itse lähtivät ja vielä räkättivät mennessään.
    Aloittivat valehtelemalla ja valehtelevat vieläkin.
    Valtalehdistössä suosii heitä.
    Perussuomalaisilla tulee olemaan vaikeaa, koska kaikki suoltaa valheita. Jopa Sampo Terho. En olisi ikinä uskonut hänestä.
    Tämän aamun Iltasanomissa Vera Ruoho valehtelemasta ja sättimässä perussuomalaisia ja valehtelemasta.
    Potkut perseelle on kuulemma saant sieltä, ei muuta. Eiköhän se ihana Soini potkaissut ,silloin kun sitä hallintarekisteriasiaa käsittelivät.
    Nyt tähyilee näköjään vihreisiin päin.
    Natsikortin otti taas esille.
    Ainakin yksi siellä oven edustalla oli ollut, mutta Putkonen oli heittänyt sen sieltä pois. Iltalehdessä kirjoittava Parkkonen oli nähdyt.
    Olisihan nuo lehdet jo silloin kokouksen jälkeen kirjoittaneet siitä räyhämeiningistä , jos sitä olisi ollut. Eipä kovin tainnut olla.
    Ainostaan nämä loikkarin siitä huutaa.
    Suomen sisu. En ollut ennen kuullutkaan, mutta loikkarin takia sekin tuli esille.
    Maria Louhela itse on kirjoitellut homma foorumissa ja moni muukin perussuomalaisen Elo esimerkiksi. Nyt syyllistettiin ,Elovuoren taholta ,Halla-ahoa.
    Maria Louhela on nyt poistattanut sivunsa sieltä.
    Että tällaisia loikkareita .

    Äänestä

Ei luopioita oteta takaisin kun tarpeellinen puhdistus perussuomalaisissa viimeinkin saatiin tehtyä. Menkööt keskustaan itkemään.

Äänestä

Kaikki puolueet tarvitsevat samanlaisen puhdistuksen. Sosdemien kokoomuslaiset kokoomukseen. Vasemmiston vihreät vihreisiin. Kepu kahtia ja maalaisliitto takaisin. Ruotsalaiset saisi lopettaa kokonaan, niillä ei ole muuta agendaa kuin kielikysymys. Kristilliset harhaoppeineen pois, satukirjoihin ei voi perustaa yhteisten asioiden ajamista. Kookoomus vois pysyä ennallaan, lisättunä sosdem luopioilla.

Äänestä

Niinhän tuo Kike Elomaakin on jo tullut katumapäälle, kyselee facessa "teinkö oikein"

Äänestä

Kahden vuoden kuluttua kun ministerin vakanssi päättyy, niin palaavat porukalla!

Huono vai hyvä? Miettikääpä tarkasti ilman tunnereaktioita! Puolueen etu? Voi ollakin.

Äänestä

Halla-Aho ei ota noista yhtäkään takaisin vaikka polvet verillä konttaisivat ja anoisivat. Ministerinpaikkansa pitävät saivat etua pariksi vuodeksi muut hävisivät. Turha on Terhonkaan kuvitella jatkoa mepin tai ministerin uriinsa. Ei huoli kepu ei kokoomus.

Äänestä

Relevantimpaa olisi kysyä, kuinka monta vielä jäljelle jääneistä kansanedustajista lähtee persuista ennen vuoden vaihdetta. Siellä on vielä aika monta edustajaa, jotka eivät _vielä_ ole pahasti ryvettyneet ääriajattelijoiksi, ja joiden jäämistä tuohon vihaporukkaan ei voi kuin suuresti ihmetellä. Jonkinlaista itsetuhoista toimintaa vai mitä lie?

Äänestä
  • jokaisessa ketjussa, melko lapsellista jos olet jo täysi-ikäinenkin

    Äänestä

Kuka hullu palaisi fasistipuolueen leipiin? Parempi pysyä kaukan noista maanpetosrotista.

Äänestä
  • tämä kirjoittaja kuvaa kirjoituksessa vain itseään,
    tuskin erottaa oikeaa vasemmasta

    Äänestä

Sen tuo kahden eri puolueen puheenjohtajan vaihdon seuraaminen aiheutti, että aiomme mieheni kanssa loikata seuraavissa vaaleissa persuista vihreiden äänestäjäksi. Jos voi valita sivistyneesti käyttäytyvien ihmisten ja kostonhimoisten raakalaisten välillä, niin valinta on helppo.

Äänestä
  • 'esiinnynkin naisena'

    Äänestä

  • tätäonmietitty kirjoitti:

    'esiinnynkin naisena'

    Tuo solvaaminen ja kimppuun hyökkääminen vain vahvistaa ajatuksemme oikeiksi.

    Äänestä

  • rauhassa väärien todistusten antamistasi,
    tuosta pitäisi tehdä rangaistavaa, jos se ei jo ole

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PerusS_Voittaja kirjoitti:

Yksi Perussuomalaisen puolueen perustajistakin seilasi edestakaisin eri puolueissa!

Kuuluko tämä paluu kapinallisten suunnitelmiin?

Lähde: Wikipedia

SMP:n jälkeen

SMP:n konkurssin jälkeen Leppänen oli muun puoluejohdon tavoin perustamassa perussuomalaisia keväällä 1995. Hän toimi aluksi järjestön sihteerinä,[17] ja marraskuun puoluekokouksesta lähtien ohjelmasihteerinä[18]. Europarlamenttivaaleissa 1996 Leppänen sai 1 874 ääntä[19] ja vuoden 1999 eduskuntavaaleissa 319 ääntä[20]. Timo Soinin mukaan Leppänen oli puolueen merkittävä taustavaikuttaja, jonka näkemyksiä kuunneltiin tarkasti. Hän keksi muun muassa puolueen nimen ja vaikutti vuoden 2009 eurovaalien strategiaan ja vaaliliittoon kristillisdemokraattien kanssa.[21] Leppänen jätti perussuomalaiset koettuaan puheenjohtaja Soinin vieneen puoluetta oikeistolaisempaan ja puritanistisempaan suuntaan.[12]

Kunnallisvaaleissa 2000 Leppänen valittiin Nummi-Pusulan valtuustoon sitoutumattomana ehdokkaana keskustan listalta. Hän liittyi puolueen jäseneksi myöhemmin.[22] Eduskuntavaaleissa 2003 Leppänen oli Liberaalien ehdokkaana Uudellamaalla saaden 221 ääntä.[23]

Leppäsen valittiin Forssan kaupunginvaltuustoon keskustan listalta vuoden 2004 vaaleissa 146 äänellä.[24] Lokakuussa 2007 Leppänen loikkasi perussuomalaisiin,[25] ja kunnallisvaaleissa 2008 hän uusi paikkansa PS:n ehdokkaana 92 äänellä[26]. Eduskuntavaaleissa 2007 Leppänen oli ehdolla perussuomalaisten listoilta ja sai 1 975 ääntä Pohjois-Karjalan vaalipiirissä.[27]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu