Soinista SUURLÄHETTILÄS - Terho kokoomukseen!

Siinä on herrojen hillotolpat.

Soini jättää päivän politiikan kahden vuoden kuluttua ja siirtyy palkintovirkaan suurlähettilään virkaa hoitamaan. Tämän hän saa palkkioksi toimiessaan Kokoomuksen ja Keskustan apupoikana nykyisessä hallituksessa. Timo Soinin tehtävä on siis varmistaa, että Keskusta ja Kookoomus saavat ajaa rauhassa omia agendojaan hallituskauden loppuun asti.

Sampo Terho on jo nyt Kokoomuksen mies, mutta loikkaa virallisesti puolueeseen seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tämä on käytännössä täysin varma asia. Jussi Niinistö tekee todennäköisesti samoin.

Uuden vaihtodehdon (Uuvatit) johdosta katoaa siis ennen seuraavia eduskuntavaaleja Soini, Terho ja Niinistö. Näiden herrojen takia myös muut loikkasivat painostuksen alla Uuvatteihin ymmärtämättä, ettei ko. kolmikko jatka enää Uuden vaihtoehdon riveissä kahden vuoden kuluttua.

Ministeri Lindströmiä ei huolita Kokoomukseen, Keskustaan eikä tietenkään PS:n riveihin. Hänen vaihtoehtonsa on yrittää Uuden vaihtoehdon riveissä eduskuntaan. Ei tule onnistumaan! Työministerin kohtalo on työttömänä täyttää kerran kuussa työhakemuksia juuri sen protokollan mukaisesti, mitä oli itse säämässä. Ah, karma is bitch, todellakin!

Samoin eduskunnasta tippuvat Simon Elo ja Tiina Elovaara. Heilläkään ei ole mitään asiaa palata PS:n riveihin.

Osa nyt loikanneista edustajista pyrkinee palaamaan PS:n riveihin tajuttuaan homman todellisen juonen. Osa otetaan takaisin, osalle ovat pysyvät suljettuna lopullisesti.

Kike Elomaa lienee ensimmäinen joka pyrkii palamaan PS:n riveihin. Mitä nopeammin takaisinloikkaus tapahtuu, sen helpommin äänestäjät antavat anteeksi.

Koko Uusi vaihtoehto katoaa kartalta yhtä nopeasti, kuin on sinne ilmestynytkin.
39540
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Tamperekkin sai palkkioPormaisterin, hyvät työt palkitaan.

Äänestä
  • Presidenttiäkin jo hirvittää tämä demokratian pilkkaaminen ,mutta kuten entinen maaherra hän vain toeteaa että viaton olen minä tähän demokratian vereen ja huuhtelee kätensä
    sillä pirunpaskalla mitä saa seitsemännestä kosken yläjuoksulta.

    Äänestä

  • Aloittajalla varsin hyvä hoksnokka.

    Äänestä

Allekirjoitan pitkälti näkemyksesi. Linström saa maistaa omaa lääkettään.

Äänestä
  • olen jo aikaisemmin ennustanut että 4 rvikansanedustajaa palaa puolueeseen kunhan ensiksi tajuavat kuka heidät petti,yksi tai kaksi tekee itsarin joko traditionaalisella köysi ja mäntymenetelmällä tai sitten ajautuvat jostain omituisesta syystä väärälle kaistalle yhdessä vastaantulevan rekan kanssa.

    Äänestä

  • Lindströmillä lienee Myllylän kohtalo edessä. Saa nähdä tuleeko hautakiveen oikea teksti kerrasta.

    Mitä noihin mahdollisiin takaisinloikkaajiin tulee, niin heidän tulee osoittaa tehokasta katumista julkisesti, muuten ei mitään asiaa takaisin.

    Simon Elolle ja Tiina Elovaaralle ovet pysyvät suljettuna lopullisesti.

    Äänestä

  • TehokasKatuminen kirjoitti:

    Lindströmillä lienee Myllylän kohtalo edessä. Saa nähdä tuleeko hautakiveen oikea teksti kerrasta.

    sama kohtalo kuuluu koko porukan eksyttäjälle Soinille ja tämähän ei ollut ensimmäinen puolue jota hän pyrki kaatamaan hautaan ,vaikka tällä kerralla epäonnistuikin,mutta ryhtyköön kirjailijaksi ja haukkukoon oman puolueensa läpimädäksi kunhan pysyy siellä toisella puolella paluuta ei ole.

    Äänestä

  • TehokasKatuminen kirjoitti:

    Lindströmillä lienee Myllylän kohtalo edessä. Saa nähdä tuleeko hautakiveen oikea teksti kerrasta.

    Mitä noihin mahdollisiin takaisinloikkaajiin tulee, niin heidän tulee osoittaa tehokasta katumista julkisesti, muuten ei mitään asiaa takaisin.

    Simon Elolle ja Tiina Elovaaralle ovet pysyvät suljettuna lopullisesti.

    Aloituksesta:

    "Ministeri Lindströmiä ei huolita Kokoomukseen, Keskustaan eikä tietenkään PS:n riveihin. Hänen vaihtoehtonsa on yrittää Uuden vaihtoehdon riveissä eduskuntaan. Ei tule onnistumaan! Työministerin kohtalo on työttömänä täyttää kerran kuussa työhakemuksia juuri sen protokollan mukaisesti, mitä oli itse säämässä. Ah, karma is bitch, todellakin!"

    Ja nyt uutisoidaan seuraavaa:

    "Kouvolan Sanomat: Jari Lindström vihjaa jättävänsä valtakunnan politiikan

    Ihme pitäisi tapahtua jos jatkaisin tämän kauden jälkeen"

    https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kouvolan-sanomat-jari-lindstrom-vihjaa-jattavansa-valtakunnan-politiikan-ihme-pitaisi-tapahtua-jos-jatkaisin-taman-kauden-jalkeen/6487862

    Lindströmkin jo ymmärtää, ettei hänellä ole mitään mahdollisuuksia jatkaa politiikassa, ei missään puolueessa. Kirjailijaksi pyrkii, saa nähdä miten pää kestää kansalaisten antamaa palautetta. Minä veikkaan että ei kestä, murtuu kuin Myllylä.

    Äänestä

Orpo on luvannut suojavakanssit koko 20 kappaleen rottaporukalle, ellei muuta pestiä löydy.
Eli vaihtavat leiriä taas kerran, kuten rotilla tapana.

Äänestä
  • johan tuo ministereiden PS toiminta olikin kuin suoraan kokoomuksen puolue ohjelmasta.

    Äänestä

epäluotettava poliitikko enään saa vaaleissa ääniä niin paljon että pääsisi eduskuntaan uudestaan vai kuvitteleekohan ne että Kokoomuksen äänestäjät niihin luottais tommosen takinkäännön jälkeen.

Äänestä
  • Kyllä siellä kaikki menee läpi, kunhan ei Venäjä pelota. Ihan äimänä, miten nuo valittajat asuvat vielä Suomessa, olisivat voineet jättää firman ja muuttaa Portugaliin tai Espanjaan.

    Elomaa on kokkare muutenkin. Entäpä se yksi, joka oli shokissa ja haki julkisuutta? Outo virhekäsitys edustajalla.

    Äänestä

Simo voi vääntää taas tekoitkut ja pääsee Benin talliin.

Äänestä

No niin, Kike palasi ennustuksen mukaisesti takaisin.

Äänestä

"Kike Elomaa lienee ensimmäinen joka pyrkii palamaan PS:n riveihin. Mitä nopeammin takaisinloikkaus tapahtuu, sen helpommin äänestäjät antavat anteeksi."

No nyt meni täysin oikein! Onnittelut.

Äänestä

Moni muukin palaa kun vaan tajuavat että heitä käytetään vaan hyväksi Soinin ajamille asioille/Hallituksen ajamille asioille.

Äänestä
  • Soinin ajamat asiat = Timon palkka, Timon valta, Timon ura, Timon eläke ja Timo.

    Äänestä

  • Jeps, mutta kuten aloittajakin totesi, niin myös Halla-aho tiedotti tänään, ettei kaikkia oteta takaisin. Rannalle jäävät ainakin Simon Elo ja Tiina Elovaara. Heille tämä on oikein hyvä oppitunti siitä, mitä tarkoittaa äänestäjien luottamuksen pettäminen.

    Halla-aho pitää ovea auki Kike Elomaan lisäksi myös muille perussuomalaisista lähteneille – kaikkia ei kuitenkaan huolita takaisin

    "Jussi Halla-aho kertoi pitävänsä vielä ovea auki myös muille kansanedustajille. Hänen mielestään uuden ryhmän perustaneet henkilöt pakottivat ihmiset tekemään nopeita ratkaisuita.

    Toisaalta Halla-aho kertoi, että moni perussuomalaisista siirtynyt kansanedustaja on sellainen, joita ei enää kelpuutettaisi perussuomalaisiin."

    http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005265051.html

    Tarkkaa seurantaa politiikan ytimestä.

    Äänestä

  • matsuikombo kirjoitti:

    Jeps, mutta kuten aloittajakin totesi, niin myös Halla-aho tiedotti tänään, ettei kaikkia oteta takaisin. Rannalle jäävät ainakin Simon Elo ja Tiina Elovaara. Heille tämä on oikein hyvä oppitunti siitä, mitä tarkoittaa äänestäjien luottamuksen pettäminen.

    Halla-aho pitää ovea auki Kike Elomaan lisäksi myös muille perussuomalaisista lähteneille – kaikkia ei kuitenkaan huolita takaisin

    "Jussi Halla-aho kertoi pitävänsä vielä ovea auki myös muille kansanedustajille. Hänen mielestään uuden ryhmän perustaneet henkilöt pakottivat ihmiset tekemään nopeita ratkaisuita.

    Toisaalta Halla-aho kertoi, että moni perussuomalaisista siirtynyt kansanedustaja on sellainen, joita ei enää kelpuutettaisi perussuomalaisiin."

    http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005265051.html

    Tarkkaa seurantaa politiikan ytimestä.

    Nuo muut mainitut Uuvatit kuin Kike Elomaa ovat ajatusmaailmaltaan Kokoomusloisia, joten ketään heistä ei todellakaan kannata ottaa takaisin Persuihin jatkamaan myyräntyötään Suomen kansaa ja kansallisvaltiota vastaan.

    Äänestä

Halitus katuu ja lähtee petosoinin hillotolppa!

Äänestä
  • Timoa sitä vaan kuskataan mustalla kiiltävällä autolla, vaikka ei farmarimallilla.

    Äänestä

Tässä nähdään syy miksi persut on niin katkeria voitostaan huolimatta. Hillotolpat meni!!
Hallaaho ei koskaan pääse suurlähettilääksi ja sekös jurppii kalpeanaamaa. Ugh!

Äänestä

Kuka äänestäisi muka kokoomukseen loikkaavaa Terhoa? Epäluotettava petturi ja ek-pudokas tuo on. Soinin ura on ohitse, ei se mitään palkkiovirkaa saa. Tai jos nyt sitten suurlähettilääksi Mongoliaan?

Äänestä
  • Soini mielii Isoon Britanniaan, Lontoon suurlähetystöön. Ja kappas, sieltähän näyttää vapautuvan sopivasti paikka vuonna 2020. Seuraavat eduskuntavaalit pidetään huhtikuussa 2019, joten kovin pitkään Soinin ei tarvitse toimettomana kuljeskella Millwall -kaulahuivinsa kanssa.

    http://www.finemb.org.uk/public/default.aspx?nodeid=48597&contentlan=1&culture=fi-FI

    Soini halusi ulkoministerin salkun nimen omaan siksi, että loikkaaminen suurlähettilään hommiin tapahtuisi luontevimmin.

    Soini on ymmärtänyt jo ajat sitten, että pelaamalla korttinsa oikein, eli kääntämällä selkänsä äänestäjilleen ja toimimalla Kokoomuksen ja Keskustan kuuliaisena apupoikana hän tulee saamaan palkintonsa, London Jam Factoryn hillotolpan portinvartijana Lontoon suurlähetystössä.

    Näin hänelle on luvattu.

    Samaan hillotolppaan kuuluu myös Millwall -jalkapallojoukkueen seuraaminen, SUURlähettiläsviran ohessa. Vai menisikö se toisinpäin.

    Paitsi että hallitus hajoaa ennen tuota ja Soini jää nuolemaan näppejään.

    Sori siitä.

    Äänestä

Joo...Suomi24:stä on näköjään tullut MV-lehden lisäsivusto. Näköjään pelkkää puberteettista sekoilua täynnä,

Äänestä

Hallitus hajoaa lokakuussa 2017. Uudet vaalit maaliskuussa 2018. Hallituksen muodostavat vihreät, vasemmistoliitto, sdp, rkp ja keskusta. Ja se on sitten loppuniitti Suomen hyvinvointivaltiolle ja avoimet ovet kehitysmaamuslimeille. Sote uusiksi.
Jos jotain hyvää pitää nähdä tilanteessa, niin yksikään luopiopersuministeri ei ole enää eduskunnassa eikä Soino saanut hillotolppaa suurlähettiläänä exit-Britanniasta!

Äänestä

Juvonen is back.

Äänestä

Uuvatit on oikein hyvä kutsumanimi.
Huomenna kuulemma palaa taas yksi sanoi Halla-aho.

Äänestä

Suurlähettilääksi?

laitan soinin samaan
tasokastiin kun putinin lähimmät nuolijat

kokkareet ovat ottaneet mallia merkkelistä ja askeleen stalinistin prc- reikään.
viherpunikit ja suvakakit ovat hyödyllisiä muuleja ja (nätisti sanottuna) rakenteita syöviä hapokkaita tuholaisia.

Jos suvakki ei tue tätä aluetta, tätä kieltä, tätä kulttuuria ja rauhaa, tätä elämäntapaa ja tätä maata
- mitä hän tekee? Mikä hän silloin on?
Raha kelpaa yhteisestä kassasta.

Äänestä

Niin se vaan on, Jussi Halla-ahon porukka porskuttaa eteen päin ilman loikkareita ja kannatus nousee,, mahtaa pettureita vituttaa,,,

Äänestä

Uuvatit ovat todenneet Vistbackan johdolla, että ei tule mitään; i ole rahkeita eikä etenkään rahaa. Vistbacka ei voi rikkoa sääntöjä, eikä voi rahoittaa säätiöstään uuvatteja vaikka niin haluaisi kovasti tehdä. Tämän vuoksi yksi pääuuvateista, Vistbacka siis, ehdottaa kahden ryhmän yhdistämistä.

Nyt pitää Halla-ahon olla tarkkana. Sieltä voidaan kyllä muutamia ottaa takaisin, mutta ei missään nimessä kaikkia! Tämä loikannut ryhmä pyrkii valtaamaan PS:n puolueen vielä takaisin ja valtaan päästyään potkii Halla-aholaiset ulos täysin surutta.

Nyt Mestari tarkkana!

Äänestä

Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin äänestää J Halla-ahon perussuomalaista ehdokasta. Ja niinhän minä teen!

Äänestä
  • Niin minäkin.

    Äänestä

Vanhassa persusakissa eli nyk.uuvateissa riittää näitä gummisetiä ja kunnia ym.sitä ja tätä henkilöä vaivaksi asti.

Äänestä

Jussi pakenee sivariloikalla Brysselin hillotolpalla. Suomessa hän käy vain naiskentelemassa jalkavaimojaan.

Äänestä

"Simon Elolle ja Tiina Elovaaralle ovet pysyvät suljettuna lopullisesti. "

No niin, Elovaara heitetiin puolueesta ulos, aivan niin kuin pitikin. Mutta ihmetyttää tuo Elovaaran itkminen asiassa, hänhän on itse lähtenyt toisen ryhmän kelkkaan ja mollannut PS:ää sen minkä on ehtinyt. Ja nyt sitten vielä kehtaa itkeä, että Halla-aho toimii kuten 30- ja 40-luvuilla.

Miksi Tiina Elovaara (uuvatti) itkee julkisesti erottamistaan? Ei voi käsittää. Menettääkö jotain rahallista hyötyä, kun tuli potkut? Eihän hän halunnut olla PS-puolueen kanssa itsekään missään tekemisissä.

Äänestä

..Hannna Mäntylä on todella hyvillä palkoillla EU:n sihteeristössä, ex, ministeri, jolla oli huijausyrityksiä kelalta. NYT on hyvä työ ja hyvä palkka! ei tarvitse enää huijata edes kelasta rahaa.
Mutta, on uskomatonta miten eronnut ryhmä oli loppuun asti ahneutensa sokaisemaa. Lärvilaatitkot jne. eivät varmaan uskoneet enää, että kukaan ei heitä äänestä, koska erosivat. Sipilän hallitukseen meno oli alunperin kauhea virhe Soinita. Oli pakko tehdä jotakin!-oli Soinin pakko saada ministerin työ.
Kokoomuseen meno tuntuu epäilyttävältä, ovathan ehdokkaat täysin menettäneet äänestäjiensä luottamuksen. He ovat henkilöitä, jotka työntävät äänetäjät myös ympäriltään pois. Vain hyvä virka voisi pelastaa enää..

Äänestä

Kommentoi aloitusta

KolmiLoikkaaja kirjoitti:

Siinä on herrojen hillotolpat.

Soini jättää päivän politiikan kahden vuoden kuluttua ja siirtyy palkintovirkaan suurlähettilään virkaa hoitamaan. Tämän hän saa palkkioksi toimiessaan Kokoomuksen ja Keskustan apupoikana nykyisessä hallituksessa. Timo Soinin tehtävä on siis varmistaa, että Keskusta ja Kookoomus saavat ajaa rauhassa omia agendojaan hallituskauden loppuun asti.

Sampo Terho on jo nyt Kokoomuksen mies, mutta loikkaa virallisesti puolueeseen seuraavissa eduskuntavaaleissa. Tämä on käytännössä täysin varma asia. Jussi Niinistö tekee todennäköisesti samoin.

Uuden vaihtodehdon (Uuvatit) johdosta katoaa siis ennen seuraavia eduskuntavaaleja Soini, Terho ja Niinistö. Näiden herrojen takia myös muut loikkasivat painostuksen alla Uuvatteihin ymmärtämättä, ettei ko. kolmikko jatka enää Uuden vaihtoehdon riveissä kahden vuoden kuluttua.

Ministeri Lindströmiä ei huolita Kokoomukseen, Keskustaan eikä tietenkään PS:n riveihin. Hänen vaihtoehtonsa on yrittää Uuden vaihtoehdon riveissä eduskuntaan. Ei tule onnistumaan! Työministerin kohtalo on työttömänä täyttää kerran kuussa työhakemuksia juuri sen protokollan mukaisesti, mitä oli itse säämässä. Ah, karma is bitch, todellakin!

Samoin eduskunnasta tippuvat Simon Elo ja Tiina Elovaara. Heilläkään ei ole mitään asiaa palata PS:n riveihin.

Osa nyt loikanneista edustajista pyrkinee palaamaan PS:n riveihin tajuttuaan homman todellisen juonen. Osa otetaan takaisin, osalle ovat pysyvät suljettuna lopullisesti.

Kike Elomaa lienee ensimmäinen joka pyrkii palamaan PS:n riveihin. Mitä nopeammin takaisinloikkaus tapahtuu, sen helpommin äänestäjät antavat anteeksi.

Koko Uusi vaihtoehto katoaa kartalta yhtä nopeasti, kuin on sinne ilmestynytkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu