Mikä olikaan Kike Elomaalla ajatuksena, kun loikkasi Uuvatteihin? Eihän Kike ole mikään ministeri. Hyötyykö loikkauksesta muutkin, kuin ministerit?
Miten Kike Elomaa hyötyy loikkauksesta?
ei.ummarra
33302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Loikkasi sieltä moni muukin. Lienee samat syyt kuin toisillakin hukkuvan laivan jättäneillä.
Sipilä lienee tehnyt selväksi, että tarvitaan vähintään 20 napinpainajaa. Siihen on houkuteltu hyväuskoisimmat hölmöt.
Onhan se kunnioitetavaa, että uhraa oman poliittisen tulevaisuutensa toisten ministerinpallin pelastamiseksi. Vai onko sittenkään.
Suurin hölmö oli Elo. Nuori mies ja pilasi poliittisen uransa Läski-Timon takia.
On sen verran ärsyttävän oloinen sälli ettei kyllä sympatioita heru. Sellainen mukaälykäs mukakovajätkä. Ja naama v-tuttaa. Jäi nousukkaan ura nousematta, toivottavasti.
Niin tosiaan, se Elohan on se Uuvattien varsinainen äänitorvi. Luulisi, että sille ainakin on luvattu jotain konkreettisempaa. Ei kai se muuten lähtisi Uuvatti-ministereiden kelkkaan kurkku suorana niitä puolustamaan.
Elon vatipää kuvittelee että Kokoomuksen tai Keskustan äänestäjät äänestäisivät tommosta epäluotettavaa kelmiä.
Täytyyhän ministereillä jotakin hauskaa ola ,kun yksi nousukas touhuaa.
"Hyötyykö loikkauksesta muutkin, kuin ministerit?"
Tämä on hyvä kysymys. Seuratkaamme tilannetta. Pelkään kuitenkin, että kansan muisti on tässä asiassa liian lyhyt, sillä asiaa pitäisi seurata ehkä vuosikymmentenkin aikajänteellä.
Yhtä kaikki, Timo Soini on pers... siis köh, PERSUISTA alunperin.
Kansan muisti saattaa olla yllättävän pitkäkin. Työministerinä toiminut Urpo Leppänen sai v. 1991 Eduskuntavaaleissa 170 ääntä. Taitaa olla ministereitten Suomen ennätys.
Taidettiin Kikeä ja kumppaneita kusta silmään pahemman kerran. Eikös se jo kysellyt äänestäjiltäkin, että tekikö oikein.
Kuka persuista on kiinnostunut ?
Yli puoli miljoonaa äänestäjää - edellisissä ek-vaaleissa.
Kike pääsee takaisin jos katuu. Mutta Simo Eloa ei huoli kukaan.
Totta puhut, - pillittäjä Eloa ei kukaan kaipaa.
Hyviä ryvettymättömiä ehdokkaita riittää yllin kyllin seuraavissa vaaleissa.
Ha haa.. nytkö ne persujen äänestäjät vasta herää että yli 20vuotta vedetty kuivana kakkoseen. :D
Heh, totta.
Kyllä äänestäjät tulevat aina muistamaan ,että ahaa! tuo on loikkari ja sivuuttavat arvottomana. Ei sitä luottamusta saa enään takaisin.
Yksittäinen henkilö sattaa onnistuakin hyvin perustellussa loikkauksessaan. Muttä tämä napinpainajien suuri joukko painuu unhon yöhön politiikan kentällä.
"Kyllä äänestäjät tulevat aina muistamaan ,että ahaa!"
Sarkastisia viestejä on aina kiva lukea.
Kun loikkari painaa Sipilän ja Orpon puolesta, niin se nappi on kuin laukaisulaite, jolla räjäyttää oman poliittisen tulevaisuutensa.
Voidaanko jälkeen päin saada selville, kuka painoi ja mitä?
Eikös Kike ole jo toisen kauden edustajia, että ei hätää
En tiedä, voittaako Kike Elomaa mitään, mutta ainakin hylkäämänsä puolue voittaa.
Moni noista loikkaa muihin puolueisiin.
Onkin hauska nähdä kun kike loikkaa kokkareihin.
Mitä pitäisi hyötyä, tai pitäisikö mitään?
Mistä lienee yleisesti iskostunut perusjunttien ja heidän kannattajiensa päähän että Arkadian mäelle mennään suunnittelemaan ja tekemään päätöksiä joista saisi mahdollisimman suuren henkilökohtaisen hyödyn?
1.
Jo keltanokalle kansanedustajalle maksetaan koulutuksesta riippumatta palkkaa 6 407.- € / kk ja yli 12 vuotta palvelleella kansanedustajalla 6 887 euroa kuukaudessa. Puhemiehen palkkio on 11 792 euroa kuukaudessa ja varapuhemiesten 9 830 euroa kuukaudessa.
2.
Kansanedustajan palkkion lisäksi valiokuntien puheenjohtajille maksetaan 720 euron lisäpalkkio kuukaudessa. Suuren valiokunnan, perustuslaki-, ulkoasiain- , valtiovarain- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan lisäpalkkio on 1 188 euroa kuukaudessa.
3.
Valtiovarainvaliokunnan verojaoston ja hallinto- ja turvallisuusjaoston puheenjohtajan lisäpalkkio on 720 euroa ja valiokunnan muiden jaostojen puheenjohtajien lisäpalkkio 475 euroa. Jaoston puheenjohtajan lisäpalkkiota ei makseta, jos jaoston puheenjohtaja on oikeutettu valiokunnan puheenjohtajan lisäpalkkioon.
4.
Eduskuntaryhmissä, joissa on 16 tai enemmän kansanedustajia, puheenjohtajalle maksetaan 1 188 euron lisäpalkkio ja eduskuntaryhmissä, joissa on 3-15 kansanedustajaa, 720 euron lisäpalkkio.
5.
Kansanedustajan palkkion lisäksi valiokuntien puheenjohtajille maksetaan 720 euron lisäpalkkio kuukaudessa. Suuren valiokunnan, perustuslaki-, ulkoasiain- , valtiovarain- ja tarkastusvaliokunnan puheenjohtajan lisäpalkkio on 1 188 euroa kuukaudessa.
KULUKORVAUS
1.
Kansanedustajan palkkion ohella edustajalle maksetaan joka kuukauden 15. päivä kulukorvaus, joka on tarkoitettu kansanedustajan tehtävästä aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Kulukorvaus on verotonta. Valiokuntakokouksista ei makseta erillisiä kokouspalkkioita. Myöskään yö- ja viikonloppuistunnoista ei edustajalle makseta lisäpalkkiota.
2.
Edustajan kotipaikasta riippuen hän saa kulukorvausta 30 prosentin (986,81 euroa), 40 prosentin (1 315,75 euron) tai 55 prosentin (1 809,15 euron) mukaan. Edustajalle, joka on valittu muusta kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiiristä, suoritetaan kulukorvaus 40 prosentin mukaan laskettuna.
4.
Jos edustajalla on muussa kuin Helsingin tai Uudenmaan vaalipiirissä olevan asunnon lisäksi edustajantoimen hoitamista varten omistus- tai vuokra-asunto Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa tai Vantaalla, suoritetaan kulukorvaus 55 prosentin mukaan laskettuna. Uudenmaan vaalipiiristä valitun kansanedustajankulukorvaus lasketaan 40 prosentin mukaan, jos hänen asuntonsa on yleistä kulkutietä käyttäen kauempana kuin 30 kilometrin päässä Eduskuntatalosta. Pääkaupunkiseudulla vakinaisesti asuvien kansanedustajien kulukorvaus lasketaan 30 prosentin mukaan.
YHTEENVETONA
Eikö tuon pitäisi jo riittää yhteiskunnan taholta korvaukseksi siitä että jokainen edustaja omaa etua tavoittelematta voi keskittyä ajamaan äänestäjien etua eikä loikkia puolueesta- tai ryhmästä toiseen mistä saisi suurimman henkilökohtaisen hyödyn.
Uusi vaihtoehto (Siniset ) teki varmasti epäitsekkään ratkaisun, jätti puolueen tukirahat eli Soinin masinoiman JYTKYN rahat ja lähti tyhjän päälle. Tämä tulee olemaan kaikille heille kova paikka jossa parin vuoden jos sitäkään (jäljellä olevan tynkäkauden) ministerin tai edustaja paikan edut ovat olematon korvaus siihen että säilyttää selkärankansa ja tekee oman tunnon mukaisia päätöksiä ja toimia.
KIKE ELOMAA
Kuinka suuri osa kansanedustajista on samanlaisia paikkansa kadottaneita persoonia KUIN ”KIKE/ ELOMAA. Eipä ole Kikestä ”kalakaveriksi” kun Iltalehden artikkelin mukaan soutaa ja huopaa Perussuomalaisiin, sieltä uuteen vaihtoehtoon ja hetken päästä takaisin perussuomalaisiin. Ei voi kun ihmetellä… ovatko hänen eduskunnassa tehdyt päätökset samaa tasoa kuin ka monen muun? Päätöksiä joita kadutaan muutaman päivän päästä kun tuli tehtyä hätiköity päätös? Itse en antaisi ääntäni tuollaisille, jos on tehnyt päätöksen niin pysyköön päätöksensä takana. Kyllä tällaisille soutajille ja huopaajille maksetut Kansanedustajan palkkiot ja menee kuin Kankkulan kaivoon
Kun lukee kommentteja mitä kukin loikkaria tai Kike hyötyy loikkauksestaan niin ei voi kuin ihmetellä missä on porukan aivot? Oletteko äänestäneet ehdokkaanne tuonne Arkadian mäelle hakemaan vain omia etujaan? Paria kommenttia lukuun ottamatta kaikkien huolena tuntuu olevan saiko ministeri tai loikkari hyötyä loikkauksestaan? Ei heistä kukaan menetä palkkaansa tai korvauksiaan loikkasi tai ei. On tietysti ihan selvää että on riski loikata laivasta mutta ”hukkuvan Halla-ahon laivaan” on myös typerää jäädä. Vielä typerämpää mennä sinne takaisin kun kerran on jo ollut loikata pois varmasta U-boatista.
Ei persujen nykyisellä ääripään populismilla ja yhden asian politiikalla pitkässä juoksussa pärjätä. Tuo kahden kymmenen ryhmä toimi täysin oikein yrittäessään pitää hallituksen koossa näinä vaikeina aikoina ja ”kaikesta haukuttu hallitus” on saanut vähitellen talouden käännettyä kasvun suuntaan. Tuo UV ryhmä olisi vain saanut olla mieluummin kolmen kymmenen UV ryhmä.
Edelliset Kataisen, Stub-Rinteen jne. hallitukset porasivatkin Suomilaivan pohjan niin täyteen reikiä että pitkään menee ennen kuin saadaan vuodot tukittua ja velkakierre katkeamaan.
Oman kuvitellun edun etsijät erottuvatkin selkeimmin joukosta kun hyppivät viikon välein ryhmästä toiseen. Voiko tuollaista äänestää, kuvottaa jo ajatuskin päästää päättämään maan asiosita. Kerran voi ja pitikin nyt täysin perustelluilla syillä kertoa mielipiteensä jaloillaan, loikata ja pitää hallitus koossa. Halla ahon vieminen hallitukseen hoitamaan asioita etänä Brysselistä olisi ollut Hallaa koko maalle. Jonkun "valopään" edestakaisin loikkiminen kertoo jostain perushäiriöstä korvien välissä, häiriöstä jota tähän en ilkeä kirjoittaa. Vai johtuisiko perityistä geeneistä? Siinäpä hyvä kysymys miettiä ketä seuraavissa vaaleissa äänestäisi?
Ruotsin demokraatit ovat suurin puolue, ja näin voi käydään Suomessakin että persut nousevat suurimmaksi. Tästä pitää järjetön maahanmuuttopolitiikka huolen. Mietipä hetkisen, mikä Ruotsissa on nostanut puolueen ykköseksi. Aivan oikein. Matupolitiikka. Miksi ei tämä voi tapahtua meilläkin?
5 miljoonaa euroa jaetaan "halla-ahoilla", niin eikö siinä melkein miljoona jää käteen kullekkin?
KORNIA NÄYTELMÄÄ TV LAMPPUJEN ALLA JOSSA PERSU-AKAT HALASI EKSYNYTTÄ WANHAA ELKELÄISMUMMOA-elomaata.....
Epäilen Kiken isänmaallisuutta. Jos ihminen on oikeasti isänmaallinen, ei hän edes mieti lähtevänsä noihin sittiäisiin.
Ranskan Marine Le Pen on oiva esimerkki ääripopulismista, samoin Ruotsidemokraatit. Le Penillekin tuli seinä vastaan sen jälkeen kun aikansa kukkoili Moskovan tuella ja EU:lta väärin perusten kuppaamillaan rahoilla.
Eipä Ruotsidemokraateillakaan kovin hyvin mene kun mikään muu puolue ei halua olla missään tekemisissä koko roskajoukon kanssa.
Perussuomalaisiin jäi jo ennakoitavissa oleva ääriporukka joitten suurin ongelma on vain pakolaiset.
Facta on, jos entinen kotimaa on pommitettu hajalle ja ovesta ulos mennessä ei tiedä onko takaisin tullessa kotia ollenkaan tai pääsetkö takaisin kotiovelle ettet joudu ammutuksi tai räjäytetyksi seuraavan viiden minuutin aikana niin on selvää että hakeudutaan jonnekin muualle turvaan.
Meillä suomalaisilla on liian äkkiä unohtunut se aika kun 430 000 oman maan kansalaista joutui lähtemään Karjalasta ja vaikka tänä päivänä yli miljoonan suomalaisen juuret ovat Karjalan luovutetuilla alueilla. Mitä jos muu Suomi olisi kieltäytynyt tuolloin avaamasta oviaan turvaa hakeville! Ruotsikin otti turvaan reilut 72 000 suomalaista lasta.
Perussuomalaisien kannattaisi vihdoin ja viimein keskittyä miettimään ihan meidän omaa taustaa miten tämä pakolaiskriisi hoidettaisiin parhaalla tavalla sillä maailman laajuisista factoista räyhääminen ja silmien sulkeminen ei auta ketään muita kuin juuri heitä jotka kalastelee tämän katastrofin kustannuksella itselleen jatkoa eduskunnassa.
Uuteen vaihtoehtoon lähti periaatteen miehet ja naiset riskeeraten oman poliittisen tulevaisuutensa. Ne seteliselkärankaiset jäivät vanhaan Perus-Suomalaiset ryhmään jakamaan Soinin jytkyllä masinoimia ja ansaitsemia puoluetukia. Näin lieneekin parasta sillä Hallaahon reseptillä tuskin kovinkaan monta persua istuu seuraavassa eduskunnassa… ? Niin sairasta ja sisäänpäin lämpiävää (Trumpilaista) äänestäjäkuntamme ei vielä ole.