Miten noin omasta mielestä meni

HuolissaanTaas

Voisi kysyä kaupunkimme päättäjiltä, jotka ovat vastuussa näistä jätekeräys pisteistä. Ajatus varmasti hieno ja jalo, mutta pisteistä on tullut kaiken paskan jättöpaikkoja, jotka myös ainakin Hämeenkadun päässä on vetänyt näkemäni perusteella vähintäin yhden yli kolmekymmentä senttisen rotan vakiokävijäksi. Hyvinkääläiset asukkaat vievät sinne aivan mitä sattuu, eikä edes säiliöihin vaan koko lähi ympäristöön. Mielestäni kaupunki on vastuussa , kun säiliöt on asennuttanutkin. Kaupunkia voisi tässä tapauksessa syyttää jopa ympäristörikoksesta. Valistuneet ihmiset veisivät kierrätysjätteensä vaikka säiliöt olisivat kapulassakin ja valistumattomat pölhöt tarvitsevat voimakasta valistusta ja ympäristön roskaamisesta sellainen sakko, että muistaa lopun elämää. Ehdotan kaupungin palkkaavan parkkipirkoille kaveriksi jätejoonaksia sakottamaan.

6

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TamminenAnssi

      Osoittaa kaupungilta todellista harkinnan puutetta tehdä kaatopaikat kaupungin sisääntuloväylien varteen, että kaikki turistitkin huomaa Hyvinkään paskamaisuuden.Hyvinkäältä kaikki arvokas on osin siirtynyt ja siirtymässä yksityisomistukseen. Luojaani kiitän siitä,että pääsen täältä pois kokonaisuudessaan kuun vaihteessa. Jyväskylä kutsuu.

      • Hyvin.tuhmaa

        Hyvinhän tuo meni päättäjien osalta. Hyvät kokouspalkkiot tuli, joista osa tosin menee puolueverona pois. Kokoomus puudeleineen tekee kaiken "ympäristöystävällisesti". Siinä sitä valinnanvapauttakin mukana ja kaverin yhtiö saa keikkaa.


      • Hyvin.tuhmaa

        Hyvinhän tuo meni päättäjien osalta. Hyvät kokouspalkkiot tuli, joista osa tosin menee puolueverona pois. Kokoomus puudeleineen tekee kaiken "ympäristöystävällisesti". Siinä sitä valinnanvapauttakin mukana ja kaverin yhtiö saa keikkaa.


      • Hyvin.tuhmaa

        Hyvinhän tuo meni päättäjien osalta. Hyvät kokouspalkkiot tuli, joista osa tosin menee puolueverona pois. Kokoomus puudeleineen tekee kaiken "ympäristöystävällisesti". Siinä sitä valinnanvapauttakin mukana ja kaverin yhtiö saa keikkaa.


    • Ehhehhehhehhee

      Hyvinkäällä kaupunginhallitus se sitten on mahtava tössimään. Miten kaikki voi mennä pieleen jossain määrin? Liikenne suunnittelusta ei viitsi enää edes puhua, se on sotkettu, mutta tekniikka ja peruspalvelu molemmat sekaisin, kuin seinäkello. Viemäreiden kaatosuunnista ja koroista alkaen ja ISS sopimuksiin päätyen. Kuka vetää välistä kokoomuslaisten lisäksi. Jos kuntalaiset tietäisivät osankin piilotetuista töppäyksistä, niin haloo olis huikea. Selitys on aina sama käytettiin konsulttia (joka on päättäjän kaveri).

    • JantteriKobra

      Jos kaupungilla olisi julkinen urakoiden jälkilaskenta, niin järjestään kaksinkertaiseksi verrattuna ulkopuolisen urakoitsijan tekemänä muodostuu hinta. Luulisi, että kaupungin työntekijät on parasta A-ryhmää, kun harjoittelee niin paljon. Varmasti vaikea työllistyä yksityissektorille, jos ansioluettelossa lukee edellisen työpaikan kohdalla kaupunki. Jo muinoin Hölmölän kylässä hölmöläiset tekivät noin, kun kaupunki nykyään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken murhaaja

      Raiskausrikosten joukossa kanta suomalainen tekijä on niin harvinainen että kannattaa erikseen mainita. Raiskausuutisia
      Maailman menoa
      187
      12004
    2. Valkeakosken sekopää murhaaja.

      Itselläni on 3 teini ikäistä tytärtä ja tämä tapaus on herättänyt minussa tosi paljon surua ja vihaa. On käsittämättömän
      Valkeakoski
      167
      2525
    3. Naiset pysyy sinkkuna ja ottavat mieluimmin koiran

      Nykynainen ei halua jakaa elämäänsä miehen kanssa, vaan elää yksin ja ottaa koiran tai koiria. Ja pikkuvähemmistö eli in
      Sinkut
      253
      1550
    4. Sille yhelle vaa

      Viime aikoina oon miettinyt sun juttuja aika paljon. Vaikka en oo saanu susta vielä kunnolla selvää kuvaa, jotenkin tunt
      Ikävä
      71
      1120
    5. Kiitos kun annoit värejä elämääni

      Edes pienen hetken. Sellasiakin mitä en muuten näe ;) ❤️
      Ikävä
      53
      940
    6. Hiljaista on

      Ei kuulu viestiä 😘 pallo on sinulla Mies, odotan!
      Ikävä
      61
      882
    7. Nainen, se kun olit joskus niin vakavana

      ja naama peruslukemilla, toisinaan silloinkin kun kuuntelit juttujani. Se ilme on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Mitäh
      Ikävä
      41
      784
    8. Olen ylpeä sinusta

      nainen. Vaikutat "vanhalta" tekijältä. Olet aarre tälle touhulle ja uskon että pääset vielä pitkälle jos haluat. Ehkä sa
      Tunteet
      29
      749
    9. Onhan sulla

      Nainen nyt varmasti kaikki hyvin.
      Ikävä
      52
      739
    10. Kysymys iltaan

      Kuinka kuuma kaivattusi on celsius-asteikolla?
      Ikävä
      42
      699
    Aihe