Ruotsissa on siis samantapainen systeemi kuin Suomessakin. Jos ihminen kuolee. eikä hänellä ole prillisiä, ei testamenttia ole laadittu niin perintö menee valtiolle, mutta molemmissa maissa noita yksinäisten ihmisten perintöjä, jaetaan hyviin tarkoituksiin.
Nyt Ruotsissa epäillään, että noita "isännättömiä" perintörahoja on annettu mm. islamistisille/
epädemokraattisille järjestöille. Sääntöjen mukaan niitä voidaan luovuttaa lasten, nuorten ja toimintarajoitteisten hyväksi toimiville järjestöille.
Suomessa ainakin systeemi on sellainen, että valtiokonttorille voi tehdä hakemuksia
noiden "isännättömien" perintöjen saamiseksi johonkin hyvään tarkoitukseen.
Tiedän ainakin yhden tapauksen jossa evl.. kirkko on saanut perintörahaa valtiokonttorista. Kyse oli sellaisen miehen perinnöstä, joka oli ollut väkivallan uhri ja kirkko anoi hänen perintöään valtiokonttorilta, väkivallan vastaiseen työhön.
Kirkko kyllä haistaa ja tietää kaikki keinot saada ilmasta rahaa. Kirkko voi sitten tehdä muiden rahalla hyvää, ja ottaa kunnian kokonaan itselleen.
Olisi kyllä Suomessakin syytä kiinnittää huomiota kenelle valtiokonttori noita testamenttirahoja jakelee. Eikös mm. RAY:kin jakele tukiaisiaan maahanmuuttajärjestöillekin, mm. somaleille - minne lie nekin rahat lopulta menevät?
Olisi ehkä parempi että perinnöt, joille ei löydy perijää, menisivät lopullisesti valtion kassaan. Ja valtion budjetin kautta sitten yleiseksi hyväksi?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.