Paavin valta

sepa

Täällä eräässä toisessa tekstissä kysyttiin, "uskooko katolinen kirkko paaviin kaikkivaltiaaseen?"


Tässä vain eräitä lainauksia lausunnoista joita paavit ovat antaneet määräysvallastaan:

”Minä, paavi, olen siis kaikki kaikessa ja kaikkien yläpuolella, niin että Jumala itse, ja minä, hänen sijaisensa, olemme täydellisessä yhteistoiminnassa. Ja minä kykenen tekemään melkein kaikkea mitä Jumalakin tekee. Jos siis se, mitä minä teen, voidaan sanoa tehdyksi, ei ihmisen tekemänä, vaan Jumalan, kysyn: enkö siis ole Jumalan vertainen? Minä väitän olevani ihmisten omientuntojen korkein tuomari ja johtaja. Minä olen ainoa, viimeinen ja korkein tuomari kaikkeen nähden, onko se oikeaa tai väärää. Eikö Jumala ole asettanut minua olemaan kaikkien kansojen ruhtinaana pystyttämään ja kukistamaan, hävittämään ja rakentamaan. Minä voin lailla asettaa itseni lain yläpuolelle ja muuttamalla ja parantamalla lakeja tehdä vääränkin oikeaksi. Eikä kenenkään sentähden tarvitse ihmetellä että minun vallassani on muuttaa aikoja ja vuodenaikoja, muuttaa tai kumota lakeja, vapauttaa kaikesta - vieläpä Kristuksenkin käskyistä.”

-Paavi Bonifatius VIII.



Paavilla on valta muuttaa Jumalan kymmenen käskyn lakia.

”Kysymys: Kuinka voit todistaa, että kirkolla on valta määrätä juhlia ja pyhäpäiviä?

Vastaus: Itse teolla. Kun se on muuttanut sapatin sunnuntaiksi, jonka protestantitkin tunnustavat. Sen tähden he puhuvat itseään vastaan kun he pitävät ankarasti sunnuntaita, mutta ei muita saman kirkon määräämiä juhlia.”

-Katolinen katekismus.



Kysymys: ”Pitääkö katolinen kirkko lepopäivän muuttamista kirkon vallan merkkinä?”

Kardinaali antoi seuraavan vastauksen:
”Luonnollisesti katolinen kirkko väittää muuttaneensa sapatin ja tämä toimenpide on sen kirkollisen voiman ja vallan merkki.”

-Kardinaali Kibbons.



Tämä on myöskin katolisen arvovaltaisen isän kynästä:
”Pyhä katolinen kirkko muutti lepopäivän lauantaista sunnuntaihin. Laodikean kirkolliskokouksessa kirkko julisti pannaan ne jotka pitivät sapattia, vaatien kaikkia tekemään työtä seitsemäntenä päivänä pannaan julistamisen uhalla, jos eivät määräystä noudattaneet. Mikä kirkko se on, jota koko sivistynyt maailma kuuliaisuudellaan kunnioittaa? Protestantit nimittävät meitä pedoksi, Babyloniksi, antikristukseksi, jne.. Samalla tunnustaen kunnioittavansa suuresti Raamattua. Mutta siitä huolimatta he, pyhittäessään sunnuntain sapattina, tunnustavat katolisen kirkon määräämisvallan. Raamattu sanoo: ‘Muista sapatinpäivää, että sen pyhität.’ Mutta katolinen kirkko sanoo: ‘Ei! Pidä ensimmäinen päivä.’ Ja koko maailma totellen kumartaa sitä.”



Paavi on "Jumalan Pojan Sijainen" (vicarivs filii dei)

Häntä on aikoinaan puhuteltu "Herra Jumala Paavi"

40

649

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Turust

      ettei paavi ole läheskään turhanpäiväinen norkoilija, kuten eräät täällä luulevat.

      • ei.luulla

        Ei turhanpäiväinen ollenkaan.


    • paroni von Münchhausen
    • ei.jatkoon

      Minusta paavi vaikuttaa noiden aloittajan laittamien sitaattien perusteella aika karsealta tyypiltä, ylimieliseltä ja ilkeältä.

    • TulipaMieleeni

      2. Tess. 2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
      4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.

    • Johanneksen.ilmestys

      Ilm.13:3. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikäänkuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.

    • Jos ihminen käsittelee kuolemaa vakavasti pohtien ja JUMALAN tahtoa elämisensä aikana, niin ihminen ei voi ottaa vakavasti näitä Paavin aatoksia. No, ei kaiketi näitä ole taroitettukaan vakavasti otettavaksi ja rinnastaen niitä JUMALAN ilmoituksiin.

      Haluaisin toisaalta nähdä ihmisen, joka uskoo sydämensä kyllyydestä mitä katolilaisuus on ilmoittanut.

    • katolinen_rouva

      Yksikään kirkkohistorian paaveista 2000 vuoden aikana ei ole edes kuvitellut olevansa yhtä "erehtymätön" kuin muuan alkoholisoitunut, moraaliton ja haiseva rappiomunkki nimeltään Martin Luther, jollaisena hän ilman muuta kuuluu historian roskatunkiolle.

      Kaikki muut harhaopit ovatkin sitten tavalla tai toisella peräisin moisen turhimuksen jaarituksista.

      • museoissa.nähtynä

        Inkvisitiot. Kidutusvälineet.


      • kyllä.näissä.museoiss
        museoissa.nähtynä kirjoitti:

        Inkvisitiot. Kidutusvälineet.

        Näitä kidutusvälineitä on monen moisia piikkituoleista lähtien.


      • tätä.ihmettelen
        kyllä.näissä.museoiss kirjoitti:

        Näitä kidutusvälineitä on monen moisia piikkituoleista lähtien.

        Miks' pitää ensin kiduttaa, melkein kuoliaaksi, ja sitten vasta tappaa ?


      • katolinen_rouva

        Minusta maailmanhistorian pahin kidutusväline keksittiin 1500-luvulla. Sen nimi on lutherilaisuus ja siitä sittemmin eronneet lukemattomat lahkot ja kellariseurakunnat. Niitä onkin syytä pelätä.

        "Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin" (Matt. 10:28).


      • Uskonpuhdistaja.Luther
        katolinen_rouva kirjoitti:

        Minusta maailmanhistorian pahin kidutusväline keksittiin 1500-luvulla. Sen nimi on lutherilaisuus ja siitä sittemmin eronneet lukemattomat lahkot ja kellariseurakunnat. Niitä onkin syytä pelätä.

        "Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin" (Matt. 10:28).

        Martti Luther 1483-1546 Martti Lutherille vuosia jatkuneiden taisteluiden jälkeen kirkastui Jumalan ansaitsematon rakkaus ja armo syntistä ihmistä kohtaan. Uusi ilo täytti hänen sydämensä. Rohkeasti hän kävi puolustamaan evankelista uskoaan, mutta joutui Rooman kirkon VIHAN KOHTEEKSI. Niimpä hänet julistettiin sekä PANNAAN ETTÄ VALTIONKIROUKSEEN. Uudestaan löydetyn evankeliumin valloittava sanoma oli kuitenkin aloittanut voittokulkunsa, jota ei kukaan eikä mikään kyennyt estämään.


      • oraetlabora
        katolinen_rouva kirjoitti:

        Minusta maailmanhistorian pahin kidutusväline keksittiin 1500-luvulla. Sen nimi on lutherilaisuus ja siitä sittemmin eronneet lukemattomat lahkot ja kellariseurakunnat. Niitä onkin syytä pelätä.

        "Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin" (Matt. 10:28).

        Max Weber tutki ja totesi, että "Protestanthische Ethik und Geist der Kapitalismus" eli kapitalismin henki on protestanttisen etiikan mukaista. Katoliset valtiot ovatolleet aina aikalailla talous- ja hallintovaikeuksissa. Läntisten, protestanttisten valtioiden voittokulku maailmassa on historiassa kiistaton.


    • Katolisen opin mukaan paavi voi erehtyä niin kuin muutkin piispat. Jos hän julista uskonoppia tai moraalia koskevan päätöksensä ex cathedra, opetusistuimeltaan, se on erehtymätön. Kukaan paavi ei ole koskaan näin tehnyt.

      Ekumeenisen kirkolliskokouksen päätös on katolisen kirkon mukaan erehtymätön.

      • 1234567---

        Paavi on erehtynyt !
        Monet tutkijat, myös katolinen kirkko sijoittaa tämän lepopäivä muutoksen vuoteen 364 jKr. jolloin katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.

        Jumalan antama kymmenenkäskyn laki on ikuinen ja muuttamaton. Sapatista Jumala kirjoitti kivitauluun omalla sormellaan MUISTA.


      • 1234567--- kirjoitti:

        Paavi on erehtynyt !
        Monet tutkijat, myös katolinen kirkko sijoittaa tämän lepopäivä muutoksen vuoteen 364 jKr. jolloin katolisessa Laodikean konsiilissa Paavi Liperiuksen johdolla kehoitettiin kirkon jäseniä sapatin sijasta alkamaan kunnioittaa sunnuntaita.

        Jumalan antama kymmenenkäskyn laki on ikuinen ja muuttamaton. Sapatista Jumala kirjoitti kivitauluun omalla sormellaan MUISTA.

        Olipa paavi erehtynyt tai ei, hän ei sanonut mielipidettään opetusistuimeltaan, ex cathedra. Ollakseen erehtymätön, hänen täytyy lausua, että hän puhuu ex cathedra. Kukaan paavi ei ole tällaista koskaan sannut.


      • näinolen.kuullut
        Dogmatikos kirjoitti:

        Olipa paavi erehtynyt tai ei, hän ei sanonut mielipidettään opetusistuimeltaan, ex cathedra. Ollakseen erehtymätön, hänen täytyy lausua, että hän puhuu ex cathedra. Kukaan paavi ei ole tällaista koskaan sannut.

        Eikö neitsyt Marian synnitön sikiäminen -oppi ja taivaaseenottamisoppi ole ex cathedra julistettu 1800-luvulla?


      • näinolen.kuullut kirjoitti:

        Eikö neitsyt Marian synnitön sikiäminen -oppi ja taivaaseenottamisoppi ole ex cathedra julistettu 1800-luvulla?

        En ole kuullut, että olisi.


      • 1234567---
        Dogmatikos kirjoitti:

        Olipa paavi erehtynyt tai ei, hän ei sanonut mielipidettään opetusistuimeltaan, ex cathedra. Ollakseen erehtymätön, hänen täytyy lausua, että hän puhuu ex cathedra. Kukaan paavi ei ole tällaista koskaan sannut.

        Nykyinen Paavi jatkaa samaa linjaa !
        Kotimaa24 3.8.2014 Paavin kymmenen ohjetta onneen. 5:des ohje: Pyhitä lepopäivä sunnuntai on perheen aikaa.

        Jumala pyhitti ja siunasi sapatin Paratiissa. Jeesuskin sanoi: Sapatti on annettu ihmistä varten. Ei Juutalaisia, vaan kaikkia ihmisiä varten. Todellisuudessa se annettiin 2000 vuotta ennen kuin juutalaisia oli edes olemassa.


      • Anonyymi

        Pelkkä ex cathedra -ajatus on itsessään jo jumalanpilkkaa.


    • PasiToivonen

      >>Uudestaan löydetyn evankeliumin valloittava sanoma oli kuitenkin aloittanut voittokulkunsa, jota ei kukaan eikä mikään kyennyt estämään. >>

      Luterilainen kirkon jäsenmäärä kutistuu Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.


      "The ELCA saw its membership decline to 3.5 million members in 2016, down from 5.2 million in 1988 when the denomination was formed as a merger of three other smaller Lutheran groups. Today, 40 percent of its churches have between 50 and 100 worshippers each Sunday."

      https://religionnews.com/2017/10/16/amid-decline-one-lutheran-church-strives-to-live-up-to-its-namesakes-spirit/

      Luterilainen kirkko tulessa USA:ssa.

      http://www.duluthnewstribune.com/news/3950770-fire-causes-major-damage-historic-gloria-dei-lutheran-church-duluth

    • PasiToivonen

      Eikä tämä koske vain luterilaisia.

      "In 2014, a North American Mission Board task force comprised chiefly of pastors released its report regarding the decline of the Southern Baptist Convention. Current SBC president Steve Gaines has also appointed a group to study the continuing decline. The NAMB task force stated that “SBC baptisms reached a plateau in the 1950s, peaked in the 1970s, and have stayed fairly consistent since that time. However, the last six years show a downward trend in both church membership and baptisms.”

      Since at least 2012, the Annual Church Profile has revealed a consistent picture: more churches added, fewer baptisms, and decreasing worship attendance."

      https://baptistcourier.com/2018/02/a-closer-look-at-the-sbcs-decline/

    • katolinen_rouva

      Kun lukee tätä palstaa, ei voi olla kuin suruissaan siitä miten ylpeitä ihmiset luulevat olevansa. Nämä ihmispolot luulevat osaavansa tulkita Raamattua "oikein". Jos itse kukin osaisi tulkita Raamattua kuin muinaista puhelinluetteloa, johan kaikki tulkinnat olisivat samoja.

      Tosiasiassa Raamattu on kirjoitettu kirkossa, kirkkoa varten ja kirkon tulkisemista varten. Se ei ole yksinään Jumalan sana, vaan Jumalan sana on elävä - se on lopulta Kristus itse. Siksi vain ja ainoastaan katolisen kirkko osaa tulkita Raamattua oikein.

      • Jumalansanavirheetön

        Papit ja paavit ja kardinaalit ovat erehtyväisiä, virheitä tekeviä immeisiä niin tulkinnoissaan kuin muissakin teoissaan, kuten me kaikki muutkin. Vain Jumala on erehtymätön eikä lausu virheitä.


      • nähtyon

      • aika.on.paha
        Jumalansanavirheetön kirjoitti:

        Papit ja paavit ja kardinaalit ovat erehtyväisiä, virheitä tekeviä immeisiä niin tulkinnoissaan kuin muissakin teoissaan, kuten me kaikki muutkin. Vain Jumala on erehtymätön eikä lausu virheitä.

        EREHTYVÄISIÄ !!!!!!
        YLE UUTISIA 20.12.2018. Lähes 700 pappia syytettynä USA:ssa. Yhdysvalloissa lähes 700 pappia syytetään seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Yleisen syyttäjäviraston mukaan lasten seksuaalisen hyväksikäyttöön on syytetty osallistuneen HUOMATTAVASTI ENEMMÄN PAPPEJA kuin mitä katolinen kirkko on itse paljastanut.


    • kellävalta

      Emme tarvitse paavin valtaa. Nähty on mihin se johtaa.

    • katolinen_rouva

      Tämä aloitushan on ihan selvästi adventistien touhua.

      Adventismi on tyypillinen protestanttinen harhaoppi. Kun kerran Martin Lutherin mukaan itse kukin voi mukamas tulkita Raamattua, ei ole ihme, että niitä tulkintoja on sitten satoja ja tuhansia. Yksi niistä on adventistien harhaoppi.

      Jos muuten kaikki osaisivat tulkita Raamattua noin vain oikein, johan kaikkien tulkinnat olisivat samanlaisia. Vain katolinen kirkko osaa tulkita Raamattua oikein, sillä Jumalan elävä sana on niin Raamatussa kuin kirkon traditiossa.

      Paavilla ei ole mitään "valtaa" yli Jumalan Sanan. Sen sijaan Lutherilla oli. Hänhän poisti Raamatusta kokonaisia kirjoja sen takia, etteivät ne sopineet yhteen hänen oppiensa kanssa. Ihme kyllä kukaan protestantti ei ole siitä vähimmässäkään määrin hämmästynyt!

      • selvää.ottanut.asioista

        Oli aloitus adventistien tai kenen tahansa, niin täyttä asiaa ja totta joka sana.


      • JohannaÄllä

        Katolinen_rouva, unohdit nyt tyystin, että protestanteille kaiken saa aina vääntää rautalangasta. Tasan kun eivät käy järjen lahjat.

        Ei kai sentään kukaan älykäs ihminen sentään perustaisi uskoaan jonkin 1500-luvun alkoholisoituneen rappiomunkin, vihapuhujan ja huorintekijän pikku ”tulkinnoille”, kuten nämä tekevät henkipatto Martin Lutherin kohdalla.


      • 1234567---

        Jumalan valtakunnassa, ei ole naiset pastoreina. Jumalan valtakunnassa pidetään Jumalan antama sapatti pyhänäpäivänä. Jumalan valtakunnassa ei syödä saastaisia eläimiä, kuten sikaa. Jumala jaotteli eläimet.


    • JohannaÄllä

      On kyllä surullista lukea, että nämä adventistit ja kaiken maailman protestantit eivät pelkää vähimmässäkään määrin Jumalaa ja hänen tuomiotaan, jota kukaan ei voi välttää.

      Täällä maan päällä he vielä ilkkuvat valhetellen Kristuksen kirkkoa, katolista kirkkoa, vastaan, vaikka moisella toiminnalla ei tietenkään ole mitään vaikutusta muihin kuin heihin itseensä.

      Kuten lukee noita suoraan sanottuna sairaita juttuja, ne ovat kuin tervehdyksiä helvetistä. Siinä missä katoliset pyhät, autuaat ja marttyyrit todistivat taivaasta ja iankaikkisesta elämästä täällä maan päällä, nämä adventistit ja muut protestantit todistavat yhtä tehokkaasti siitä, että iankaikkinen kadotus ja helvetti ovat olemassa.

      • kritiikkiä.kestettävä

        Ken totuudessa vaeltaa sitä ei häiritse mikään, eikä kenenkään arvostelut.


      • katolinen_rouva

        Paavilla ei ole mitään "valtaa" ylitse Jumalan sanan, kirkon uskon ja opetuksen.

        Jeesus sanoo: Älä anna väärää todistusta lähimmäisestäsi. Kyllä teille protestanteille paavikin on lähimmäinen, josta ei saa antaa väärää todistusta.

        Teidän valheenne ovat niin alkukantaisia, epähistoriallisia ja muutenkin naurettavia, ettei ainakaan niiden takia kukaan kiinnostu pikku opeistanne.


      • Anonyymi
        kritiikkiä.kestettävä kirjoitti:

        Ken totuudessa vaeltaa sitä ei häiritse mikään, eikä kenenkään arvostelut.

        Niinpä jos ja kun paavi vaeltaa totuudessa, niin arvosteluilla ei ole mitään merkitystä. Kestää kritiikit.


    • Anonyymi

      "Ei kai sentään kukaan älykäs ihminen sentään perustaisi uskoaan jonkin 1500-luvun alkoholisoituneen rappiomunkin, vihapuhujan ja huorintekijän pikku ”tulkinnoille”, kuten nämä tekevät henkipatto Martin Lutherin kohdalla. "

      Eikö JohalnnaÄllä tiedä, että tuollaisista sanoista joutuu vastuuseen itsensä Jumalan edessä. Luterilaiset kunnioittavat Martin Lutheria. Heille hän ei ole alkoholisoitunut rappiomunkki, vihanpuhuja ja huorintekijä.

      • Anonyymi

        Martti Luther uskonpuhdistaja, monessa asiassa. Katoliset eivät tätä ymmärrä !


    • Anonyymi

      Paavali sanoo uskovansa Jeesukseen, mutta on omavaltaisesti purkanut suuren osa niistä Jeesuksenkin noudattamista Jumalan käskyistä, jotka koskevat kaikkia kristittyjä uuden liiton aikana, minkä se tekee omaksi kadotuksekseen. Kirkko opettaa laittomuutta, joten katolisen kirkon opeilla ei voi pelastua, koska Jeesus sanoi, ettei hän pelasta laittomuuden tehneitä uskovia Matt 7:21-23.

      Messiaanisuus on ainoa kristinuskon muoto, jonka oppeja noudattamalla voi pelastua, koska se on ainoa kristinuskon lahko, joka ei opeta tekemään laittomuutta eikä tee laittomuutta.

      "Mutta sen minä sinulle tunnustan, että kuljen sitä tietä, jota he sanovat lahkoksi, ja näin palvelen isieni Jumalaa: kaiken sen, mitä laissa ja profeettojen kirjoissa sanotaan, minä uskon," (Ap.t 24:14)

      Laittomuus on porttokirkon synti, mikä estää sen oppeja noudattavat pelastumasta. Tämä lukee selvästi evankeliumissa, mutta paatuneilla porttokirkon jäsenillä on kivikovaksi paatunut sydän, jotta he ymmärtäisivät tämän asian merkityksen.

      "Laista sinä opit tuntemaan hänen tahtonsa ja erottamaan sen, mikä on tärkeää." (Room 2:18)

      "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'." (Matt 7:21-23)

      "Ja luonnostaan ympärileikkaamaton, joka täyttää lain, on tuomitseva sinut, joka lainkirjaiminesi ja ympärileikkauksinesi olet lainrikkoja." (Room 2:27)

      Mitä tulee vanhurskauteen laista tai Paavalin tarkoittamaan omavanhurskauteen, niin kysymys on tietenkin siitä, että jos yrittää korvata uskonsa Jeesukseen noudattamalla yksittäisiä käskyjä sapatista ja ruokasäädöksistä yms., niin se ei vanhurskauta ketään, koska vanhurskaus edellyttää uskoa Jeesukseen Kristukseen. Paavali tarkoittaa nimenomaan tätä asiaa mm. Galatalaiskirjeessä.

      Sitten kun Paavali puhuu Roomalaiskirjeessään uskosta osallisille, hän ottaa puheeksi lain noudattamisen, koska seurakunnassa näytti olevan mm, sellaista, että jotkut harjoittavat homoseksuaalisuutta tai hyväksyvät sen harjoittamisen yms., vaikka Mooseksen laki kieltää moisen. Paavali opettaa, ettei lain lukemista seurakunnassa kuuntelevat ole vanhurskaita vaan ne, jotka myös noudattavat lakia. Vanhurskaus tulee aina lain noudattamisesta, jos täyttää myös lain käskyn uskoa Kristukseen.

      "Ei Jumala hyväksy vanhurskaiksi niitä, jotka vain kuulevat lain sanoja, vaan vanhurskaiksi julistetaan ne, jotka myös noudattavat lakia." (Room 2:13)

      Paavali edellyttää siis tekoja, jotta Jeesukseen uskovat saavuttaisivat vanhurskauden. Sanottakoon tässä kohtaa selvyyden vuoksi vielä kerran, ettei teot riitä vanhurskauteen, jos ei usko Jeesukseen Kristukseen, kuten lakikin edellyttää. Paavalin tarkoittama omavanhurskaus on juuri sellaista lain tekojen suorittamista, joka tehdään ilman uskoa Jeesukseen Kristukseen, mutta lain noudattaminen uskossa häneen on aina vanhurskautta.

      Paavalin opetus on, ettei ihminen yksin pysty luopumaan synnin tekemisestä, vaan ihmisen tulee täyttyä Pyhästä Hengestä, jotta hän saisi voiman hylätä synnin tekeminen. Ihmisessä näkyy Pyhän Hengen vaikutus siinä, että hän uskonsa tähden lopettaa Mooseksen lain rikkomisen ja alistuu noudattamaan lakia. Jos ihminen on haluton noudattamaan lakia, niin hän on silloin lihassa ja Kristuksen armon ulkopuolella.

      "Lihan pyrkimykset tuottavat kuoleman, Hengen pyrkimykset elämän ja rauhan. Lihan pyrkimykset sotivat Jumalaa vastaan, sillä ne eivät alistu Jumalan lakiin eivätkä voikaan alistua. Ne, jotka elävät turmeltuneen luontonsa mukaisesti, eivät voi olla Jumalalle mieleen...
      Jos elätte luontonne mukaan, te kuolette, mutta jos Hengen avulla kuoletatte syntiset tekonne, te saatte elää." (Room 8:6-8, 13)

      Teot ja usko ovat yhteydessä toisiinsa. Uskominen ilman lain tekoja on tekopyhää teeskentelyä. Usko pitää osoittaa lain teoilla, muuten ei ole uskoa. Tämän vuoksi Paavali sanoi, ettei lain lukemisen kuuntelijat ole vanhurskaita, vaan ne jotka noudattavat lakia.

      "Mutta jos te erottelette ihmisiä, te teette syntiä, ja laki osoittaa teidät rikkojiksi...
      Näette siis, että ihminen osoittautuu vanhurskaaksi tekojen, ei yksistään uskon perusteella." (Jaak 2:9,24)

      "Kun me tarkoin noudatamme tätä lakia, jonka Herra, meidän Jumalamme, on antanut, niin Herra katsoo meidät vanhurskaiksi.'" (5 Moos 6:25)

      "Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan. En minä ole tullut kumoamaan, vaan toteuttamaan. Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut." (Matt 5:17,18)

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9669
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      399
      4148
    3. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      88
      2872
    4. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2604
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      197
      2587
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1657
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1600
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1413
    Aihe