Käsimerkkejä perussuomalaisten puoluekokouksessa koskevista väitteistä on tehty uusi tutkintapyyntö poliisille.
Hyvä, että on tehty ja toivottavasti Lapuan poliisit tutkivat. Helsingin poliisin päätös olla tekemättä tutkimusta ontui pahasti. Helsingin poliisin mukaan olisi pitänyt loukata yksittäisiä henkilöitä tutkintapyynnön aloittamiseksi. Näinhän ei ole kuitenkaan ollut aikaisemmin vaan tuomioita on sadellut, kun on ryhmänä leimannut jokisikin jotkut. Logiikka toimii jotenkin pahasti pätkittäin.
"Helsingin poliisi totesi, että A-studion keskustelusta ei ole tunnistettavissa tutkintapyynnön tehneitä eikä tapauksessa ei ole syytä epäillä rikosta. Poliisin mukaan ohjelma ei varsinaisesti käsitellyt yhtäkään yksittäistä henkilöä tai tutkintapyyntöjen tekijöitä"

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.