Auttamishalua enemmän kuin järkeä
Aina aikaisemmin SPR:n ryhmällä on ollut jo matkalle lähdettäessä klinikan paikka tarkkaan selvillä. Nyt ei ollut. Perillä selvisi nopeasti, että tuho oli kohdannut vain rantoja noin 200 metrin levyiseltä kaistaleelta, jonka takana rakenteet olivat säilyneet ja elämä jatkui lähes ennallaan. Maan rikkaammalle länsipuolelle oli jo saatu apua, mutta köyhemmällä itäpuolella sitä tarvittiin yhä kipeästi.
– Suomesta ehti jo tulla tekstiviestejä: ”Miksei teillä jo ole klinikkaa? Mitä te siellä oikein teette?” Punainen Risti ei kuitenkaan ryhdy tekemään hätäisesti mitään emmekä me kuljeta paikalle pelkästään tavaraa. Systeemit mietitään aina edeltäpäin tarkkaan maan hallituksen ja paikallisen Punaisen Ristin kanssa, jotta meistä olisi mahdollisimman paljon hyötyä.
Toisenlaistakin apua alkoi ilmaantua nopeasti. Yhtäkkiä suomalaisklinikan pihalle tupsahti Kanadan armeijan lähettämä 200 hengen yksikkö, johon kuului 45 ihmisen terveydenhoitohenkilöstö. Naiset ryntäsivät suoraa päätä vessaan, ja joukkueen ylilääkäri kysyi suomalaisilta: mitä me voisimme tehdä.
– Me puolestamme kysyimme, olivatko he olleet yhteydessä Sri Lankan hallitukseen. Eivät olleet, he olivat tulleet vain. Näin käy joka kerta. Ihmisillä on usein enemmän auttamishalua kuin järkeä. Esimerkiksi Kukesissa klinikkamme eteen ajoi pikkubussilla 12 kristillistä lääkäriä, joilla ei ollut mukanaan muuta kuin stetoskoopit. Vielä lähtiessäni paikalle tuli ryhmä niin Italiasta kuin Ranskastakin, ja sinne ehtivät myös Lääkärit ilman rajoja -järjestön edustajat. Paikat oli kuitenkin jo jaettu ja meidän lisäksemme lähistöllä toimivat myös Punaisen Ristin klinikat Norjasta ja Ranskasta.
Myös tavaraa alkoi virrata suunnittelemattomasti. Srilankalaisten arveltiin tarvitsevan etenkin vanhoja vaatteita.
– Niitä alkoi pian olla teiden varret täynnä, kun ihmiset heittivät kerran likaantuneet vaatteet pois ja hakivat niiden sijalle kasasta uudet.
Suomalaisten klinikka Komari I sijaitsi turvallisella paikalla 16 metriä merenpinnan yläpuolella ja 350 metrin päästä rannasta. Lisäksi ryhmä perusti kolmen ja puolen kilometrin päähän satelliittileirin Komori II:n, jossa myös oli lääkäri. Ne tulivat molemmat huutavaan tarpeeseen, sillä paikallinen terveyskeskus oli tuhoutunut käyttökelvottomaksi ja sen lääkkeet lilluivat mutaliejussa.
– Oli hyvä mennä paikalle ajoissa, koska sillä tavoin saimme ehkä kulkutaudit torjutuiksi. Jalkavammoja oli paljon. Ihmiset olivat paetessaan menettäneet kenkänsä, eikä heillä ollut ottaa uusia tilalle. Monilla oli jaloissa polvien alapuolella kummallista ihottumaa, jota srilankalaiset itse kutsuivat tsunami-ihottumaksi. Mietimme, mistä he olivat voineet sen saada ja olisiko se ehkä ollut psyykkisistä syistä johtuvaa.
Koska monsuunisateet jatkuivat, vettä oli kaikkialla. Kotinsa menettäneet ihmiset asuivat hökkelikylässä, jonka he kyhänneet sinisestä muovista ja aaltopellistä ja jossa kosteus vaivasi.
– Ylähengitystieinfektiot olivat hyvin yleisiä ja niiden joukossa oli myös pari keuhkokuumetapausta. Monilla oli myös vanhoja murtumia ja sellaisia pitkäaikaissairauksia kuin keuhkoahtaumatautia ja diabetesta.
Koska aasialainen ei helposti näytä tunteitaan avoimesti vieraalle, ihmiset tulivat klinikalle enimmäkseen hymyillen. Hoidon aikana he kuitenkin avautuivat ja kertoivat niin suurista menetyksistään kuin ihmepelastumisistaan.
– Surun näyttäminen eri asia kuin surun tunteminen. Kun alkaa kysellä ihmisiltä hiukan, heidän surunsa nousee esille. Omaistensa lisäksi monet olivat menettäneet kotinsa ja elinkeinonsa, koko elämänsä perustan. Isät ja äidit olivat yrittäneet pitää aallon tullessa lapsistaan kiinni, mutta veden voima oli ollut liian mahtava. Yksi isä kertoi löytäneensä kolmivuotiaan poikansa katolta, kun oli jo menettänyt toivonsa tämän pelastumisesta. Miten poika sinne oli päässyt, jäi mysteeriksi.
Kulttuurisokki vasta kotona
Kun Ilkka Mikkonen palasi kotiin Säynätsaloon 20. tammikuuta, Sri Lanka ja Komarin kylä olivat saaneet hätäavun. Työ ei kuitenkaan siihen loppunut.
– Nyt ei pidä hötkyillä vaan miettiä tarkkaan, miten katastrofialuetta autettaisiin jatkossa järkevimmällä tavalla ja saataisiin jälleenrakentaminen alkuun. Pitäisikö sinne ensimmäiseksi perustaa terveysasemia ja kouluja? Kalastajat tarvitsisivat uusia veneitä, ja Komarin laguunikin olisi hyvä pudistaa.
Suomessa häntä olivat vastassa lööpit, joissa kerrottiin SPR:n osakesijoituksista ja rahankäytöstä.
– Kun Punaiselle Ristille lahjoitetaan rahaa, tulee joka kerta tällainen isku. Katastrofirahaston rahoja ei ole sidottu mihinkään sijoituksiin, vaan ne ovat heti vapaita käyttöön otettaviksi. On hyvä, että käytettyjen varojen sijalle tulee keräyksistä uusia seuraavien tarpeiden varalle.
Punaisen Ristin työntekijät eivät saa komennuksista taloudellista hyötyä. Enemmänkin niiden vaikutus on päinvastainen.
– Olemme joutuneet ottamaan näiden keikkojen takia jopa lainaa, koska en voi niiden aikana pitää yksityisvastaanottoani. Suurella perheellä on suuret menot.
Kriisiapuun Ilkan ei ole tarvinnut turvautua. Lapset ja keskustelut vaimon kanssa ovat palauttaneet hänet nopeasti arkeen.
– Hyvää psyykelle on tehnyt myös Punaisen Ristin ihmisten raaka huumori. Nytkin Sri Lankassa mietittiin, onko tsunamilla ehkä vaikutusta paikalliseen kampausmuotiin. Tähän asti naiset ovat kasvattaneet siellä itselleen pitkät kauniit hiukset, joista he jäivät kiinni yrittäessään paeta aallon tieltä.
Kulttuurisokki on yleensä iskenyt kotiin palattua.
– Ensimmäiseltä keikaltani Keniasta tulin Suomeen keskelle keskustelua, onko maksalaatikossa liikaa A-vitamiinia. Paluumatkalla olin pysähtynyt Genevessä, jonka tavarataloissa tarjottiin joulun hittilahjaksi sähkökäyttöistä samppanjavispilää.
Aina aikaisemmin SPR:n ryhmällä on ollut jo matkalle lähdettäessä klinikan paikka tarkkaan selvillä. Nyt ei ollut. Perillä selvisi nopeasti, että tuho oli kohdannut vain rantoja noin 200 metrin levyiseltä kaistaleelta, jonka takana rakenteet olivat säilyneet ja elämä jatkui lähes ennallaan. Maan rikkaammalle länsipuolelle oli jo saatu apua, mutta köyhemmällä itäpuolella sitä tarvittiin yhä kipeästi.
– Suomesta ehti jo tulla tekstiviestejä: ”Miksei teillä jo ole klinikkaa? Mitä te siellä oikein teette?” Punainen Risti ei kuitenkaan ryhdy tekemään hätäisesti mitään emmekä me kuljeta paikalle pelkästään tavaraa. Systeemit mietitään aina edeltäpäin tarkkaan maan hallituksen ja paikallisen Punaisen Ristin kanssa, jotta meistä olisi mahdollisimman paljon hyötyä.
Toisenlaistakin apua alkoi ilmaantua nopeasti. Yhtäkkiä suomalaisklinikan pihalle tupsahti Kanadan armeijan lähettämä 200 hengen yksikkö, johon kuului 45 ihmisen terveydenhoitohenkilöstö. Naiset ryntäsivät suoraa päätä vessaan, ja joukkueen ylilääkäri kysyi suomalaisilta: mitä me voisimme tehdä.
– Me puolestamme kysyimme, olivatko he olleet yhteydessä Sri Lankan hallitukseen. Eivät olleet, he olivat tulleet vain. Näin käy joka kerta. Ihmisillä on usein enemmän auttamishalua kuin järkeä. Esimerkiksi Kukesissa klinikkamme eteen ajoi pikkubussilla 12 kristillistä lääkäriä, joilla ei ollut mukanaan muuta kuin stetoskoopit. Vielä lähtiessäni paikalle tuli ryhmä niin Italiasta kuin Ranskastakin, ja sinne ehtivät myös Lääkärit ilman rajoja -järjestön edustajat. Paikat oli kuitenkin jo jaettu ja meidän lisäksemme lähistöllä toimivat myös Punaisen Ristin klinikat Norjasta ja Ranskasta.
Myös tavaraa alkoi virrata suunnittelemattomasti. Srilankalaisten arveltiin tarvitsevan etenkin vanhoja vaatteita.
– Niitä alkoi pian olla teiden varret täynnä, kun ihmiset heittivät kerran likaantuneet vaatteet pois ja hakivat niiden sijalle kasasta uudet.
Suomalaisten klinikka Komari I sijaitsi turvallisella paikalla 16 metriä merenpinnan yläpuolella ja 350 metrin päästä rannasta. Lisäksi ryhmä perusti kolmen ja puolen kilometrin päähän satelliittileirin Komori II:n, jossa myös oli lääkäri. Ne tulivat molemmat huutavaan tarpeeseen, sillä paikallinen terveyskeskus oli tuhoutunut käyttökelvottomaksi ja sen lääkkeet lilluivat mutaliejussa.
– Oli hyvä mennä paikalle ajoissa, koska sillä tavoin saimme ehkä kulkutaudit torjutuiksi. Jalkavammoja oli paljon. Ihmiset olivat paetessaan menettäneet kenkänsä, eikä heillä ollut ottaa uusia tilalle. Monilla oli jaloissa polvien alapuolella kummallista ihottumaa, jota srilankalaiset itse kutsuivat tsunami-ihottumaksi. Mietimme, mistä he olivat voineet sen saada ja olisiko se ehkä ollut psyykkisistä syistä johtuvaa.
Koska monsuunisateet jatkuivat, vettä oli kaikkialla. Kotinsa menettäneet ihmiset asuivat hökkelikylässä, jonka he kyhänneet sinisestä muovista ja aaltopellistä ja jossa kosteus vaivasi.
– Ylähengitystieinfektiot olivat hyvin yleisiä ja niiden joukossa oli myös pari keuhkokuumetapausta. Monilla oli myös vanhoja murtumia ja sellaisia pitkäaikaissairauksia kuin keuhkoahtaumatautia ja diabetesta.
Koska aasialainen ei helposti näytä tunteitaan avoimesti vieraalle, ihmiset tulivat klinikalle enimmäkseen hymyillen. Hoidon aikana he kuitenkin avautuivat ja kertoivat niin suurista menetyksistään kuin ihmepelastumisistaan.
– Surun näyttäminen eri asia kuin surun tunteminen. Kun alkaa kysellä ihmisiltä hiukan, heidän surunsa nousee esille. Omaistensa lisäksi monet olivat menettäneet kotinsa ja elinkeinonsa, koko elämänsä perustan. Isät ja äidit olivat yrittäneet pitää aallon tullessa lapsistaan kiinni, mutta veden voima oli ollut liian mahtava. Yksi isä kertoi löytäneensä kolmivuotiaan poikansa katolta, kun oli jo menettänyt toivonsa tämän pelastumisesta. Miten poika sinne oli päässyt, jäi mysteeriksi.
Kulttuurisokki vasta kotona
Kun Ilkka Mikkonen palasi kotiin Säynätsaloon 20. tammikuuta, Sri Lanka ja Komarin kylä olivat saaneet hätäavun. Työ ei kuitenkaan siihen loppunut.
– Nyt ei pidä hötkyillä vaan miettiä tarkkaan, miten katastrofialuetta autettaisiin jatkossa järkevimmällä tavalla ja saataisiin jälleenrakentaminen alkuun. Pitäisikö sinne ensimmäiseksi perustaa terveysasemia ja kouluja? Kalastajat tarvitsisivat uusia veneitä, ja Komarin laguunikin olisi hyvä pudistaa.
Suomessa häntä olivat vastassa lööpit, joissa kerrottiin SPR:n osakesijoituksista ja rahankäytöstä.
– Kun Punaiselle Ristille lahjoitetaan rahaa, tulee joka kerta tällainen isku. Katastrofirahaston rahoja ei ole sidottu mihinkään sijoituksiin, vaan ne ovat heti vapaita käyttöön otettaviksi. On hyvä, että käytettyjen varojen sijalle tulee keräyksistä uusia seuraavien tarpeiden varalle.
Punaisen Ristin työntekijät eivät saa komennuksista taloudellista hyötyä. Enemmänkin niiden vaikutus on päinvastainen.
– Olemme joutuneet ottamaan näiden keikkojen takia jopa lainaa, koska en voi niiden aikana pitää yksityisvastaanottoani. Suurella perheellä on suuret menot.
Kriisiapuun Ilkan ei ole tarvinnut turvautua. Lapset ja keskustelut vaimon kanssa ovat palauttaneet hänet nopeasti arkeen.
– Hyvää psyykelle on tehnyt myös Punaisen Ristin ihmisten raaka huumori. Nytkin Sri Lankassa mietittiin, onko tsunamilla ehkä vaikutusta paikalliseen kampausmuotiin. Tähän asti naiset ovat kasvattaneet siellä itselleen pitkät kauniit hiukset, joista he jäivät kiinni yrittäessään paeta aallon tieltä.
Kulttuurisokki on yleensä iskenyt kotiin palattua.
– Ensimmäiseltä keikaltani Keniasta tulin Suomeen keskelle keskustelua, onko maksalaatikossa liikaa A-vitamiinia. Paluumatkalla olin pysähtynyt Genevessä, jonka tavarataloissa tarjottiin joulun hittilahjaksi sähkökäyttöistä samppanjavispilää.
Vastaukset 1
Vanhimmat
http://www.apu.fi/ihmiset/article117238-1.html