maailmalle vieviä auttanut yhtään Yrityksistä suurinosa on laadulla, ahkeralla työllä sanut itsensä siis tuotteensa maailmalle. Politiikka vastavasti näyttää olevan mukana kun yrittävät saada lisää laivatilauksia josta tulikin mieleeni jo aikoja sitten.
On paperimiehiä ja Paperimiehiä. Hoitohenkilkunta, opetusala, yleensä sosialiala joka kasvattaa, hoittaa, opettaa, parantaa, auttaa vauvasta vaariin jotta suomen pyörät pyörisivär 24 / 7 heiltä ottivat 30 % lomarahoista plus jne. Jos ahtaajilta ja paperimiehiltä olisi suomen kilpailukykyyn ja talouskasvun nimissä viety voin sanoa että tupen rapinat siitä olisi tullut.Tilanne näyttää siltä että ahtajat ja todelliset paperimiehet ja naiset ovat yhtyneet eivätkä tee loikkahyppyjä vaan vahvistuvat edelleen Suomen väkiluku kasvaa jo sitä vauhtia että ei riitä ilmaisia työntekijöitä heitä kasvattamaan, hoitamaan jne. Täytyne todeta kun hoito / opetusalat laittoivat maksumiehiksi ja naisiksi niin ottivat liian suuren riski siitä että seuraumuksia eivät joutuisi kokemaan Muuten kun saunahullut näkemäni / kuulemani mukaan laittavat saunan palamaan , niin minä itse pyyhin vain sulakkeista pölyt ja pidän visusti sulakkeet hylyllä enkä vaihda mihinkään muka halvempaan vaan odotan huippukesää elittikisoineen ja yleisurheilun puitteissa jolloin ehkö otan sulakkeet hyllyltä saunoakseni yksin meillä ei vieraatkaan pääse saunaa likamaan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.