Halla-aho Vahvistuu Päivä-päivältä

Jopa loikkarit ovat polvillaan PS:n konttorin edessä paluuta anellen.
51688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 51

Vanhimmat

Juhannuksen jälkeen palaa suurin osa takaisin perussuomalaisiin. Sitten hallituksella ei ole enää enemmistöä päätöksenteossa. Sen jälkeen Sipilä päättää, ottaako perussuomalaiset hallitukseen vai kristilliset ja RKP:n. Veikkaan että kyllä valitsee Perussuomalaiset. Jos valitsee kristilliset tai RKP:n, silloin kaatuu maakuntauudistus sekä sosiaali-ja terveysuudistus. Näiden kaataminen taas ei millään sovi keskustan ja kokkareiden sidosryhmille.

Toinen vaihtoehto on kaataa hallitus ja pitää uudet vaalit. Ne olisiviat todella mielenkiintoiset. Luultavasti hallituspohja muuttuisi aika tavalla. Siksi keskusta ja kokoomus välttelevät viimeiseen asti uusia vaaleja.

Äänestä

Jussin kanssa ei kannata pelleillä

Äänestä

Jussi puhuu vain faktoja, joita kukaan ei pysty kiistämään, kaikki vain eivät halua niitä hyväksyä jostakin syystä. On kai kivempaa elää valheellisissa kuvitelmissa ja toivoa, että mitään pahaa ei koskaan voi tapahtua..

Äänestä

Kyllä silmät aukeavat pikku hiljaa väkisin. Monet ovat sanoneet, että vasta nyt kiinnostuivat politiikasta ja haluavat tukea Perussuomalaisia. Tämä hajoaminen auttaa Persuja kasvamaan suureksi puolueeksi ja ehkä jopa pääministeripuolueeksi.

Nyt vaan kaikki mukaan! Jäseneksi voi hakea helposti. Perussuomalaisten sivuilta voi tulostaa jäsenhakulomakkeen, täyttää sen ja lähettää puoluetoimistoon. Jonkin ajan kuluttua postista tulee päätös jäsenyydestä ja jäsenkortti. Tervetuloa mukaan!!

Äänestä

Niinhän tämä erinomainen melkein saunan taa muilutettu loikkari Oinonen sanoi, että ketään ei ole lähdössä enää takaisin,
Melkoinen tuo Oinonen. Haukkuu äänestäjiään, vaikka he ovat äänillään tuon huutelijan tuonne eduskuntaan toimittanut. Mitähän tuo uhriutunut ukkeli siellä on saanut aikaan.

Äänestä

Liitynpäs Jussin jälkeen Mestarin puolueeseen. Siellä tunnustetaan oikeaa väriä IKL,n mustaa.
Nokikepit ulos suomenniemeltä.

Äänestä

Persut tipahtaa pois hallituksesta,niin kuin on tapahtunutkin, eikä tule nousemaan tästä tyrmäyksestä koskaan ylös. Puolueella ei ole mitään tulevaisuutta.

Äänestä
  • Parasta olisi jo nyt perua puheesi, ettet tarvitse hävetä sanomiasi jytkyn jälkeen.

    Äänestä

  • Soini katoaa, mutta PS nousee.

    Äänestä

  • Onko täällä enää puolueitaan kun tuohperseen uskovainen ja orpoluciver vievät itsenäisyytemme euliitolle.
    Kai Lestalla ja Orpopirulla on ministerin paikka jo varma euroopassa. Soinilla on sillekin kai joku virka tiedossa.

    Äänestä

Uusi PS on isänmaallinen PS. Suhtautuminen turvapaikanhakijoihin ja haittaa maahanmuuttoon nostetaan seuraavaan potenssiin.

Äänestä
  • Sitten vaan yhteistyöhön Ruotsidemokraattien ja Tanskan kansanpuolueen kanssa.

    Äänestä

Puhdas Pohjola olisikin hyvä iskulause.

Äänestä

Tämä "avioeroprosessi" on katkera. Tuntuu aina vaikealta seurailla, mutta joskus on parempi, että yhteisön purku tapahtuu vähän riidellen ja vaiheittain. Kertarysäys on kallis, kova ja myöhemmin kaunainen.

Nähtäväksi jää , milloin tuulitakit asettuvat Brysseliin. Eipä tässä uskalla oikein avata aistinsoluja, ennustamiseen. Sekin kyllä toimii paremmin, kun on liikkunut ja sitten jää tekemään jotain.

Äänestä

Tämä vanha väite ennustuksesta ei pidä mun mielestä paikkaansa, koska Väyrynen on toisinto kepun rahan kuppareista. Se sekottaa asioita, ei voi EU-meppi tai kannattaa jäsenyyttää, ellei halua "tautipesäkkeen" leviämistä. EU on herra ja hidalgo, eikä neuvottele.

Täällä joku sanoi hyvin, että Väyrynen on loppujen lopuksi sitä samaa kepua eri kääröissä. Rahaa itselle, vaikka kuinka petturin maine nousisi.

Voi ihan hyvin kehua pressauutisen käsittelystä. Mutta kun hän kuorii parlamentista kermaa puolueeseenl, sillä halutaan valtaan ote ja samalla estää duuari-kritiikki. Kyllä mies sen tietää, ettei toimi elitistinen parlamentti Suomessa, koska meillä on ollut äänioikeuskin naisilla pisimään maailmasa tai Euroopassa.

Voin ihan hyvin kehua hyviä ominaisuuksia, mutta ei kannata jättää kertomatta, että kaikki on täysin risriitaista, jos kokonut poliitikko ei muka tajua, että EU:sta on pakko ottaa täydellinen pesäero. Kun ex-kokkare nousee komission johtoon on hyvät neuvot tarpeen, joku suurpankki ja Saksa kyllä tukevat "turhapuroja".

Pankkiunioini, eu-armeija, matula ja pösilölä.

Äänestä

Se vanha ennuste on liian arkinen: "EU:sta lähdetään siten, kuin sinne on mentykin".

Kansanäänestyksellä.

Äänestä
  • Kansanäänestyksellä eu:hun ei ole koskaan menty, se oli Koiviston klaanin omaa diktatuuria.

    Äänestä

Halla-aho tarkkailee haitta maahahnmuutoa ja turvapaikanhakijoita kuin Mordorin silmä.

Äänestä

Niin tosiaan aloittaja nyt on hyvä nähdä miten paljon pässejä on tässä sairaassa maassa!

Äänestä

Halla-aho on sellainen heiveröinen hintero, jotta sillä on varaakin vahvistua.

Mitä varten se punottaa aina kun joutuu antamaan lausuntoja. Ettei nyt vaan olis henkisen puolen huteruutta myös?

Äänestä
  • Olisin itse lähtenyt politiikkaan joskus, mutta en oikein ole voinut. Jos pelkää, että alkaa mennä T. Mayn tielle, lisää vaikuttajia mukaan.

    Äänestä

  • "Mitä varten se punottaa aina kun joutuu antamaan lausuntoja."
    Parempi sekin kuin harjoitellun ylihempeällä äänellä vatulointi ja pälvikaljulla iterointi...

    Äänestä

Ihmiset ovat kauhuissaan, kun toukokuu voi tehdä näitä "vuodastuksia" EU: lle kuten Sipilään mm. Tapana tehdä. Suomen pitää ottaa opiksi tuosta. May oli pukeutunut ylevästi avajaisiin, liian syvä halkema jakussa, kaikkia ällötti, jo vaatekerta kuvasi antautumismentaliteetin diktattoreille.

Kun Junckerille ei riitä yliavokätinen ehdotus, niin siinä käy kalpaten koko säästölle, jota haetaan. EU-tuomioistuin tulisi määräämään kansalaisoikeudet ohi Britannian oman oikeuslaitoksen. Ollaan vaarallisella "antautumisen ja luopio-mielistelijöiden tiellä.

http://www.express.co.uk/news/politics/820382/EU-summit-2017-live-news-EU-Brussels-Theresa-May-EU-citizens-rights-Brexit-updates

1. "Tämä hyppäsi vähän sh! T vähäpätöinen pieni reikä maan on todella kiehuva p! Ss nyt.
Hanki viesti May, et koskaan saa reilua sopimusta tästä joukosta itse itseään palvelevia, diktaattoreita. Vain kävele ja anna niiden teollisuus ymmärtää vaikutuksen ja he ryömiä meille! "

2. "16 minuuttia sitten
Mitä May haluaa? Hän tarjoaa jotain, josta ei edes neuvotella. Oliko hänen suunnitelma potkaista kaikkia ulkomaalaisia? Ei tietenkään. Se on myös bluffi ja heikko. Ei suunnitelmaa, ei näkemystä, ei loppupeli ole yhtä suuri kuin epäonnistuminen. Voi epäonnistua, niin myös Brexit. "

3. "6 minuuttia sitten
Theresa voi vain pysyä kovaa, ja hän saa meidät hyvältä. Jos ei, lähdemme. He ovat epätoivoisia ja tarvitsevat sopimuksen tästä, muutoin heillä on muita jäseniä heidän selkänsä puolesta. Se, miten he jatkavat, kuin he tekevät meille suosiota keskustelemalla tästä. Se on kaikki bluffi. "

Äänestä

Punavihreet punottaa taas, etkö kestä totuutta sillä ps tulee nousemaan jussin ansiosta,,

Äänestä

Loistavaa että Halla-ahosta tuli puheenjohtaja,,, jätin demarit, äänestän tulevaisuudessa PERUSSUOMALAISIA!,,

Äänestä

Minäkin entisenä kokoomuksen pitkäaikaisena kannattajana vaihdoin suomalaisten asioita ajavaan Halla-ahon perussuomalaisiin.

Äänestä
  • Jätin viime vaaleissa äänestämättä, ennen olin äänestänyt persuja.
    Nyt tulen äänestämään tietenkin persuja, kiitos Timo ja Simon, osoititte että äänestäminen kannattaa (ei tosin teitä).

    Äänestä

  • No, hyvä, yksi kääntyikin jo kokoomukseen. Tilanne on nyt: 1/-1 eli nolla.

    Äänestä

Punikkien ja kommareiden ei pitäisi kommentoida muiden puolueiden asioita ollenkaan. Hesarin Rautio on hyvä esimerkki. Näkee natseja ja fasisteja joka oksalla laulamassa...

Äänestä

Kyllä tuossa meni maine, halla-aholta ja perussuomalaisilta, uskottavuus koko politiikkaan viime viikkoje tapahtumien aikana. Politiikka on kieroa peliä missä raha sanelee aivan kaiken, missä raha niin siellä on se valtakin ja tähän on hyvin vaikea vaikuttaa.

Pitkäaikaisena perussuomalaisten äänestäjänä on kyllä aika petetty olo.
Voi olla että en äänestä enää ja jos äänestän niin kokoomusta sitten koska se on
ainut puolue joka täällä vaikuttaa, muut on oppositiossa vaikka hallituksessa olisivatkin.
Muiden politiikka on vain hidastaa sitä mikä tapahtuu kuitenkin, jos äänestät vihreitä niin
lisäät vain yhteiskunnan kuluja tällä tavalla koska vihreillä ei ole valtaa eikä tule olemaan niin kuin
muillakaan puolueilla, siellä ei ole rahaa eikä valtaa takana! Li Anderssonkin on fiksu nainen ja älysi katselle muualle koska ei saa ns mitään aikaan, kannattaa sitä älykkyyttä kohdentaa muualle niin voi saada oikeasti enemmän aikaankin.

Äänestä
  • "Voi olla että en äänestä enää ja jos äänestän niin kokoomusta sitten koska se on
    ainut puolue joka täällä vaikuttaa, muut on oppositiossa vaikka hallituksessa olisivatkin."

    Kokoomuksella on monta inhottavaa tekoa takana, tulevaisuus on sitä samaa. EU-komission johtoon voi nousta tuttu tapaus.

    Äänestä vaan kokoomusta, en kyllä itse äänestä niitä. Matuista otetaan itselle etuja (EU-virkoja ja rahaa), ei mee oikein. Eikä Halla-ahostakaan voi vielä mitään varmaa päätellä, jos joku käänne taas muuttaa hänenkin mielipiteitä.

    Äänestä

  • Kansalaisten pitäisi kuuluisasti vähän herätä mutta ei sitä vaan tapahdu.
    Tähän ei oikein tunnu auttavan mikään, tuo oli paha moka perussuomalaisilta kun puolue hajosi, kyllä se on nyt menoa että mitä tilalle.. kun tosiaan ottaa huomioon tämän kansamme nukkumisen että ei nämä asiat kiinnosta vaikka nurkissa kyllä marmatetaan aina mutta sitten kun pitäisi kusemisen sijaan puhaltaa yhteen hiileen niin ei kuulu kuin lorinaa taas..

    Siksi, saattaisin äänestää kokoomusta koska se vähentää tätä turhaa välivaihetta.
    Arvot, aatteet, tavallinen kansa... Totuus on kuitenkin raha ja valta.

    Äänestä

  • Niinpä niin. Ehkä sitä voisi kehittää jonkun otsikon tänne, jossa ehdotettaisiin, miten ne herätetään. Meidän pitää sitten tätä puida täällä, Halla-ahon vetämä puolue voisi myös yrittää lisää. Hyvät puolueohjelmat, lisäksi olisi saavat vastaavia puolueita, että joku kannanotto saisi taakseen tarpeeksi ääniä.

    Muistaisikohan kukaan vastaavaa tilannetta historiasta?

    Äänestä

Kokoomushan kyllä yrittää estää muutokset.

Äänestä

Viikon päästä Jussi on vahva-Jussi

Äänestä

Vahva Jussi pelastaa suomen.

Äänestä

Kannatuslukemat kertovat ainakin sen, ettei Soinia kääntötakkeineen puolueessa tarvita.

Äänestä

Jussi Halla-ahon johtama puolue on ainoa puolue, joka vastustaa kehitysmaamuslimien ja Afrikan väen haittamaahanmuuttoa Suomeen. Aivan luonnollista, että väki on siirtymässä sankoin joukoin Jussin ps-puolueen kannattajiksi.

Äänestä
  • Nythän uutisoidaan että Halla-aho on yhden asian mies -maahanmuuton - ja ei siksi saisi ääniä. Tämä ei pidä paikkaansa. Vaikka hän olisi pelkästään maahanmuuton asialla, se tuo hänelle paljon ääniä lisää. Maahanmuutto on vahvasti suomalaisten asia ja sillä on vaikutuksia jokaiseen suomalaiseen. Nyt toiset puolueet on sulkeneet silmänsä maahanmuuton haitoilta.

    Äänestä

Tunnen Jussin voiman sisälläni

Äänestä

Jussille ja PerusSuomalaisille tulee jälleen vahvistus Juvosen paluusta.
.
Timo Soini saa taas kurasangosta niskoilleen. Paluut todistavat sen, ettei Soiniin enää usko kuin Elon kaltaiset hullut.

Äänestä

Halla-ahon karisma on vastustamaton.

Äänestä

Ja äly viiltävä. 2019 suurin voittaja vaaleissa.

Äänestä

Jussin ei tarvi kuin katella päältä hymyn kare suupielessä ja asiat hoituu, aikamoinen
kalifiksi.

Äänestä

Luvassa olisi vielä ainakin kaksi Juvosen jälkeen. Sittenpä se hallits meneekin romukoppaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Hätkähdyttävä-Nousu kirjoitti:

Jopa loikkarit ovat polvillaan PS:n konttorin edessä paluuta anellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu