Kepulle seuraavat vaalit murskajaiset

Ei tullut Sipilästä sitä pelastavaa messiasta, päinvastoin kansan inhoama herkkähipiäinen oman edun tavoittelija. Valitettavasti ehtii tehdä vielä paljon peruuttamatonta pahaa sekä ulko- että sisäpolitiikassa, jos ei saada hallitusta nurin ja uusia vaaleja. Seuraavissa vaaleissa kepun veri sitten punnitaan ja hyvin kevyeksi havaitaan. Kannatus putoaa jo alle 15% ja oppositio odottaa.
19199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Sipilän hallitus saa seuraavissa vaaleissa kansalta valtavan luottamuslauseen!
Keskusta jatkaa seuraavankin hallituksen pääministeripuolueena, kiitos hyvin onnistuneesta hallituskaudesta.

Äänestä
  • Eivät osallistu kikyyn ja jatkavat typerää ylituotantoaan.

    Äänestä

Aloittajan kanssa samaa mieltä. Olen palveluammatissa ja päivittäin kuulen asiakkaiden moitteet jopa haukkumiset Juha Sipilästä ja ahneudestaan, huonosta hallitustyöstä ja vähempiosaisten kiusaamisesta sekä kyykyttämisestä.
En arvosta Sipilää ja hallitustaan en sitten yhtään.

Äänestä

Tarkemmin sanottuna, minä palvelen portsarina Hakaniemen yleisessä käymälässä.

Äänestä
  • Sinä olet yhteiskunnan palkkaama kokopäiväinen lehmän hännän nostaja.

    Äänestä

"Iltalehden torstaina julkaiseman kyselytutkimuksen tausta-aineisto paljastaa, että keskustan kannattajien rivit horjuvat. Aineiston mukaan viime eduskuntavaaleissa keskustaa äänestäneistä vain 61 prosenttia äänestäisi uudestaan keskustaa, jos vaalit olisivat nyt."
Miettikääs sitä.

Äänestä
  • 61%+riittää+mainiosti+keskustan+kannatusluvuksi+seuraavissa+vaaleissa.+Minä+en+aivan+niin+suureen+kannatukseen+usko,+mutta+58%+on+mahdollista+saavuttaa,+sillä+hallituksen+tulokset,+työttömyyden+alentuminen,+talouskasvu+ja+pienituloisten+aseman+parantuminen+tuovat+ääniä+keskustalle.

    Äänestä

Vielä varmempi asia on kaltaistesi ennustelut seuraavista vaaleista kepun kannatuksen osalta. Niitä on esiintynyt jo vuosikymmeniä joskus ennustus on jopa toteutunut useimmin ei. Ennustelut ovat yleensä alkaneet jo heti vaalien jälkeen.

Jos itse olisin noin varma ennustaja ansaitsisin omaisuuden vedonlyönnillä ja saisin aikani kulumaan kyllä paremmin kuin suomi24 saiteilla.

Äänestä
  • Kovin vaikeata on löytää Sipilän ja hänen kepun touhuista järkevää ja tuloksekasta toimintaa. Lähinnä omituisia rykäyksiä ja edes takas veivaamisia, ja lähinnä puuhastelua tyhjänpäiväisillä asioilla, ja nekin yleensä peruttu tai torpattu laittomina.

    Mikä ja miksi siis Sipilän kepun kannatus ei romppaisi ?

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Kovin vaikeata on löytää Sipilän ja hänen kepun touhuista järkevää ja tuloksekasta toimintaa. Lähinnä omituisia rykäyksiä ja edes takas veivaamisia, ja lähinnä puuhastelua tyhjänpäiväisillä asioilla, ja nekin yleensä peruttu tai torpattu laittomina.

    Mikä ja miksi siis Sipilän kepun kannatus ei romppaisi ?

    En ole ennustaja kuten jo totesin. Sellainen asia voisi olla talouden kasvu ja soten saaminen valmiiksi vihdoinkin. Tai joku muu asia kuten vaikka vaalikampanjan onnistuminen ja vihervasureiden floppaaminen.

    Toisaalta tilanne muistuttaa kyllä jo 2011 vaaleja joissa kepu mokasi vaalit ottamalla vastuuta Kreikka asian kanssa Kataisen jutellessa mukavia porukoineen bussissa. Ehkä Orpo osaa saman ja seuraava pääministeri on kokoomuksesta.

    Holkerin ja Kataisen hallitukset eivät kyllä hyvällä ole jääneet historiaan, ehkä äänestäjien muisti on lyhyt ja saamme Orpon pääministeriksi.

    Äänestä

  • UPDATE_11218487 kirjoitti:

    Ei tämä hallitus muita hallituksia morkkaamalla parane. Sipilä on perseestä, orpo on perseestä ja Soini on perseestä. Kaikki pihalla kuin lumi-ukot, ei hyvä. Siitä syntyy juuri tällainen katastrofi joka nyt on syntymässä. Tupelot kieroilevat ja tekevät tuhojaan, joita seuraavat porukat saavat korjailla.

    Kepulandian vastuut Kreikasta on kärpäsen paska, vaikka sinä tietysti kuvittelet maailmankaikkeuden olevan Mikkelin ja Alajärven välillä. Hiihtoliitto sai muuten viisitoista vuotta aikaa maksaa miljoonatappiot, jämpteilyy M.Petäjän ja Väyryn tyylliin.

    Äänestä

  • Turmiola.Tommi kirjoitti:

    Ei tämä hallitus muita hallituksia morkkaamalla parane. Sipilä on perseestä, orpo on perseestä ja Soini on perseestä. Kaikki pihalla kuin lumi-ukot, ei hyvä. Siitä syntyy juuri tällainen katastrofi joka nyt on syntymässä. Tupelot kieroilevat ja tekevät tuhojaan, joita seuraavat porukat saavat korjailla.

    Jos nyt SUUNTAA MUUTETAAN niin sehän ei voi muuttua muuta kuin huonommaksi.
    Mutta vihervasemmisto on niinku ISIS, joka haluaa tuhoamisen ja anargian kautta päästä valtaan.

    Tämä hallitus on muita hallituksia huomattavasti parempi. Stubbi on perseestä, Rinne on perseestä ja Urpilainen on perseestä. Kaikki oli pihalla kuin lumi-ukot, ei hyvä. Siitä syntyi juuri sellainen katastrofi jonka nyt Sipilän hallitus korjaa. Tupelot kieroilivat ja tekivät tuhojaan, joita seuraavat porukat saavat korjailla.

    Äänestä

  • Hyväkeskusta kirjoitti:

    Sipilä mitään korjaa, päinvastoin. Totaali-idiootti narsisti, joka on "rikastunut" lypsämällä veronmaksajilta tukirahoja, ja kutsuu sitä pisnekseksi.
    Normaali kepulainen tyhjäpää.

    Perseestä on tosiaan ollut enemmän tai vähemmän hallitukset vuodesta 2003, jolloin jo tämä alamäki on alkanut. Mitkäs puolueet on ollutkaan vetovastuissa noissa onnettomissa hallituksissa? Tämä nykyinen on jo suoranaisten varkaiden ja kusettajien, oman eduntavoittelijoiden hallitus. Täysi fiasko Suomen ja kansalaisten kannalta.

    Keskustassa muuten ei ole kertakaikkiaan mitään hyvää !

    Äänestä

  • Faktaapukkaa kirjoitti:

    Jos nyt SUUNTAA MUUTETAAN niin sehän ei voi muuttua muuta kuin huonommaksi.
    Mutta vihervasemmisto on niinku ISIS, joka haluaa tuhoamisen ja anargian kautta päästä valtaan.

    Nykyhallitus on tuhon ja epäpätevyyden esikuva. Täysin järjetöntä ja laitonta puuhastelua ja näpertelyä. Mitä muuta voisi odottaa verovarojen "tukikäyttöön" omaksi edukseen erikoistuneelta "liikemieheltä", ja mitään muuta kuin politiikkaa tekemättömältä politikolta ja euroopan suurimmalta valehtelijalta.
    Ei tuollaisesta voi syntyä kuin katastrofi ja tietystikin veronmaksajien piikkiin.

    Äänestä

  • Hyväkeskusta kirjoitti:

    Tämä hallitus on muita hallituksia huomattavasti parempi. Stubbi on perseestä, Rinne on perseestä ja Urpilainen on perseestä. Kaikki oli pihalla kuin lumi-ukot, ei hyvä. Siitä syntyi juuri sellainen katastrofi jonka nyt Sipilän hallitus korjaa. Tupelot kieroilivat ja tekivät tuhojaan, joita seuraavat porukat saavat korjailla.

    Mitä Sipilä on korjannut, mitä edes ymmärtäisi korjata?

    Äänestä

Kaupunkilaiset ja työssäkäyvätt eivät mene toista kertaa samaan ansaan.

Äänestä

Veritulppa sille tulee, ei kestä seuraaviin vaaleihin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

yksi.on.varmaa kirjoitti:

Ei tullut Sipilästä sitä pelastavaa messiasta, päinvastoin kansan inhoama herkkähipiäinen oman edun tavoittelija. Valitettavasti ehtii tehdä vielä paljon peruuttamatonta pahaa sekä ulko- että sisäpolitiikassa, jos ei saada hallitusta nurin ja uusia vaaleja. Seuraavissa vaaleissa kepun veri sitten punnitaan ja hyvin kevyeksi havaitaan. Kannatus putoaa jo alle 15% ja oppositio odottaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu