Operaatio ohitse, 'arvot' voidaan jälleen jemmata pahan päivän varalle.
HS.fi:" Sipilä, Orpo ja Terho eivät marssi Pridessa
Yksikään hallituksen keskeisestä ministerikolmikosta ei ole aikeissa lähteä marssimaan sateenkaariväen Pride-kulkueeseen Helsingissä ensi viikon lauantaina.
Helsingin Sanomat kysyi pääministeri Juha Sipilältä (kesk), valtiovarainministeri Petteri Orpolta (kok) ja eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terholta (uv), ovatko he osallistumassa tapahtumaan, joka nostaa esiin seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.
Pääministeri ja keskustan puheenjohtaja Sipilä on samaisena lauantaina avaamassa nuorten jousiammunnan Pohjoismaiden mestaruuskisat Kemissä, kertoo erityisavustaja Janika Tikkala sähköpostitse.
Sampo Terho on kulkueen aikaan työmatkalla Virossa, eikä hän ole osallistumassa Pride-viikon muihinkaan tilaisuuksiin, kertoo ministerin sihteeri Minna Siltanen sähköpostin välityksellä.
Kokoomuksen puheenjohtaja Orpo ennättää vaihtamaan muutaman sanan puhelimessa. Hän on Pride-rekkojen nytkähtäessä liikkeelle kauan sitten sovitulla perheen matkalla."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.