Sampo Terho (st) ei osallistu pride-marssille

Marsille_peräreijät

"Siksi nostin aamulla kulmakarvojani myös uutisesta, jonka mukaan Juha Sipilä (kepu), Petteri Orpo (kok) tai Sampo Terho (st) eivät osallistu pride-marssille. Kulmakarvojani ei liikuttanut heidän minulle tuntematon asenteensa seksuaalivähemmistöihin, vaan se, että Helsingin Sanomat näki tarpeelliseksi uutisoida asiasta".

http://beta.oikeamedia.com/o1-24106

Seksuaalivähemmistöjen kannalta poliitikkojen marssihalukkuutta tärkeämpää lienee mainittujen ministereiden ajama politiikka, johon pride-kulkueenkin järjestäjät tai vaikka Helsingin Sanomat voi tarvittaessa vaikuttaa erilaisin argumentein. Tässä suhteessa minusta on ollut mielenkiintoista (ja harmillista), että viime aikoina ainakin lehdistö on pyrkinyt lisäämään maassamme seksuaalivähemmistöihin ja naisten tasa-arvoon kielteisesti suhtautuvan väestön määrää.

Siksi HS:n kiihkoilu pride-marssin osalta on nähtävä älyllisesti epärehelliseksi. Lehden jutussa haastatellun hesetan toiminnanjohtaja Aaro Horsmaa lainatakseni: jos "todella seisoo sateenkaariyhteisön takana, ei riitä, että on kulkueessa, vaan sen pitäisi näkyä kaikessa, mitä viranomaiset, kunnat ja poliitikot tekevät". Sama koskee lehdistöä.

19

493

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muskelipoika

      No voivoi sentään. Eikös marsilla pitäisi onnl koko eduskuntatalon työväen mukana? Siivojasta pääministeriin ja kaikki siltä väliltä!
      Onkos pride-marsilla mukana myös eduskunnan muslimiedustajat? Siinä olis Hesarille jutunaihetta.

      • "Onkos pride-marsilla mukana myös eduskunnan muslimiedustajat?"

        Eduskunnassa ei ole tällä hetkellä yhtään muslimikansanedustajaa. Ainoa nykyiseen eduskuntaan valittu muslimi, Nasima Razmyar, siirtyi aiemmin tässä kuussa Helsingin apulaispormestariksi. Vihreiden Ozan Yanar saattaa hyvinkin osallistua prideen, mutta hän on ateisti.


      • synnitön_yö

        Juhalla on ihan ikioma saarnamies, joka hoitelee Juhan tarpeet joka ilta ja antaa nekin synnit anteeksi peiton laskeuduttua


    • drag-petteri

      Kai sentään edes Orpo osallistuu? Kokoomuksen arvo pohja saattaisi luhistua asiattoman pois jäännin seurauksena ja koko puolue luisua kadotukseen.

      Itse uskon Pettrin panokseen tässä kansainvälisestikin tärkeässä tapahtumassa.

    • Homoja_koko_sakki

      Kyllä koko eduskunna olisi jo korkea aika tulla kaapista ulos !

      • Ovetaukikaikki

        Varsinkin Terhon. Hän on jo yhdestä kaapista tullut ulos, mutta monta kaappia on suljettu. Hänen pitää avata vielä monta ovea.


      • perintö-prinssi
        Ovetaukikaikki kirjoitti:

        Varsinkin Terhon. Hän on jo yhdestä kaapista tullut ulos, mutta monta kaappia on suljettu. Hänen pitää avata vielä monta ovea.

        Ehkäpä Terho on enemmänkin laatikko leikki poikia???


    • homoihailija

      Mitä! Eikö Terho vieläkään ole tullut kaapista ulos? Vielä on tosin aikaa vasemmistoliiton ek-jäseneksi liittymiseksi.

    • skjdksdj

      mielestäni naispolitiikkojen pitäisi marssia siellä tissit paljaana.

      • jessikka-uutinen

        Kyllä, niin pitäis, tasa-arvon ja neutraalisuuden nimissä!


      • sitäköon

        Mitenkä lesbot suhtautuu, kun poliiseja komennetaan valvomaan heidän marssiaan. Luulisi että rekkalesbot kokee sen nöyryyttävänä.


    • se.iso.d

      Imaamit eturintamassa marssimaan vai eikö se suvaitsevaisuus toimikaan niin päin?

      • mäkeen.vaan

        Imaamit takaisin kotimaihinsa, kusimullit.


    • paskanaamat

      ST= Suomi Toiseksi ei osallistu marssille.

    • hinttimikähintti

      Kyllä Sipilä on senverran homo jätkä että sen pitäis osallistua.

    • öljyttyon

      Ihanaa ,kuulin että poliisivoimat osallistuu ainakin . Siitä oikein kerrottiin tiedotusvälineissä. Toivoisin ratsupoliiseja oikein paljon . Saan aina voimakkaan eroottisen latauksen, kun näen upean ratsupoliisin hevosen selässä. Kuvittelen --no --en nyt paljasta kaikkea.

    • pärsilmä

      Minulla ei ole "terskatukkaa"

    • Zambou

      osallistuu sodoman yöhön naziuniformussa peräläppäpussihousuissa.

    • oma-lehmä-ojassa

      Ei ne jouda marsseille, koska sopivat Merkkelin kanssa irakilaisten palautuksista takaisin Suomeen. On paljon tärkeämpää saada kaikki elätettävät takaisin, ettei rahan tekeminen itseltä loppuisi.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      328
      7965
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      0
      2340
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2216
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1886
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1462
    6. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1307
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1301
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      173
      1260
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1240
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1107
    Aihe