Virtalähde ja touchpad

touchpad-temppuilee

Kun omassa koneessa (Lenovo Thinkpad T500) ilmeni äkisti kursorin hyppeleminen ruudulla ja pyrkimys piirustaa työpöydälle kummallisia suorakaiteita, googletin asiaa hieman, ja netissä väitettiin, että homma johtuu virtalähteestä.

Kokeilin sitten ilman virtalähdettä konetta käyttää, pelkällä akulla siis, ja todellakin akulla käytettäessä touchpad toimii aivan asiallisesti.

Virtalähteelläkin käytettäessä touchpad on yleensä toiminut aivan kunnolla. Mutta jos virtalähdettä kääntelee tai liikuttelee, tms., vian saa kyllä toistumaan.

Mittasin virtalähteen ulostulojännitteen ja se oli mittarin mukaan 19,7 V, pitäisi olla 20 V. Tuolla kai ei pitäisi olla juuri merkitystä vian ilmenemiselle?

Virtalähteestä koneeseen menevässä johdossa on pieni jälki, aivan kuin joku hamsteri tai muu olisi puraissut. Koneeseen kytkettävästä plugista tutkittuna kys. johto ei kuitenkaan ole oikosulussa. Jälki on ilmeisesti vain johdon muovissa.

Varalta ajatteln kuitenkin hankkia toisen virtalähteen. Nykyinen on ostettu eräältä herralta tori.fi:stä. Taitaa olla täysi ketku. Ikuisesti olkoon hän kirottu.

9

252

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei,

      Hyvin mahdollisesti ongelma saattaa liittyä virtalähteen maadoitukseen. Koska kapasitiivinen touchpad mittaa eron varauksessa, mikäli koneen kotelo tai sisus on myös saanut varauksen sähköstä, kosketuksen mittaamisen tarkkuus putoaa vaikkei se olisi niin vaarallista muuten.

      Ihan pahimmassa tapauksessa tämänhetkisellä virtalähteellä on pieni riski saada sähköisku, mutta 20 volttia ja rajoitettu määrä ampeereita ei normaalisti ole niin suuri ongelma terveelle ihmiselle vaikka saattaa kirpaista :)

    • touchpad-temppuilee

      Löytyi vastaava ehjäpiuhainen laturi mikä antaa ulos 20,1 V mitatusti.
      Tämän kanssa ei näyttäisi mitään ongelmaa olevan.

    • touchpad-temppuilee

      Juuri kun pääsi sanomasta niin eiköhän alkanut kursori hypellä.
      Laturipiuha irti koneesta ja taas toimii kunnolla.

      Mikähän vitsi tässä on.

      • T520

        "Hyvin mahdollisesti ongelma saattaa liittyä virtalähteen maadoitukseen. Koska kapasitiivinen touchpad mittaa eron varauksessa, mikäli koneen kotelo tai sisus on myös saanut varauksen sähköstä, kosketuksen mittaamisen tarkkuus putoaa vaikkei se olisi niin vaarallista muuten. "

        Eiköhän tuo nimimerkki "Oudoksuvan" kommentti ole lähinnä oikeaa. Tuskin siinä virtalähteessä itsessään vikaa on. VIkasaattaa olla yksinkertaisesti koneen rungossa olevassa virtaliittimessä. Jonkin sortin kontaktiongelma siellä koneen sisällä, kylmä juotos, murtunut juotos, hapero åiuhanpätkä, jne. Hyvin yleinen vikakohta, taisipa olla taannoin jopa erään halvemman merkin tyyppivika, hajosivat aina tuosta kohdasta.

        Virtalähde suositellaan laitettavaksi maadoitettuun pistorasiaan, miten sinulla? Jos ei, niin kokeile sitäkin temppua.


      • touchpad-temppuilee

        Taisi olla siinä pistorasian maadoituksessa syy. Haaroituspistorasia jossa laturi kiinni on maadoitettu mutta seinäpistorasia missä haaroituspistorasia, ei ole.
        Taloudessa on sentään maadoitettukin pistorasia. Tökkäsin laturin maadoitetun haaroituspistorasian kautta siihen ja nyt ei moneen tuntiin ole ollut mitään ongelmaa.

        Kiitämme nöyrästi kaikesta saamastamme avusta, ja perumme myös aloituksessa erääseen herraan kohdistamamme kirouksen.


      • touchpad-temppuilee kirjoitti:

        Taisi olla siinä pistorasian maadoituksessa syy. Haaroituspistorasia jossa laturi kiinni on maadoitettu mutta seinäpistorasia missä haaroituspistorasia, ei ole.
        Taloudessa on sentään maadoitettukin pistorasia. Tökkäsin laturin maadoitetun haaroituspistorasian kautta siihen ja nyt ei moneen tuntiin ole ollut mitään ongelmaa.

        Kiitämme nöyrästi kaikesta saamastamme avusta, ja perumme myös aloituksessa erääseen herraan kohdistamamme kirouksen.

        Hyvä että sait ongelman ratkaistua :)


      • touchpad-temppuilee
        Oudoksuva kirjoitti:

        Hyvä että sait ongelman ratkaistua :)

        Juu, se se vika oli. Kone toiminut tip top korjaustoimenpiteestä lähtien.


    • touchpad-temppuilee

      Nyt sitten toisessa kannettavassa ilmeni samanlainen kursorin hyppely.
      Kannettava itse oli kytketty maadoitettuun pistorasiaan.
      Mutta se reititin, josta kannettavaan otin LAN/ethernet piuhan kautta nettiyhteyden, oli kytketty maadoittamattomaan.
      Tässä ongelma korjautui langattomalla yhteydellä reitittimeen, sekä myös kytkemällä reititin maadoitettuun pistorasiaan.

      • T520

        Jeps, sen touchpadin kanssa ollaan tekemisissä hyvin heikkojen jännitteiden kanssa. Jos maadoitettua rasiaa ei ole mailla halmeilla, niin sitten on vielä yksi kikkakuutonen, jota voi yrittää: ota se maadoittamaton töpseli irti seinästä, käännä toisin päin (180 astetta) ja laita takaisin seinään. Mikä vitsi tämä on? Normaalissa rasiassa on kaksi reikää, vaihe sekä nolla. Käytettävän laitteen ns. maapotentiaali muuttuu sen mukaan kumpaa johdon säiettä pitkin vaihe ja nolla tulevat laitteen virtalähteeseen. Tämä on HiFi-maailmasta tuttu asia, jonka voi mitata jopa tavallisella yleismittarilla. Ei siis vaadi henkimaailmaan uskomista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      600
      2136
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1078
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      19
      1008
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      887
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      79
      795
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe