Loikkareiden suu käy koska oma perusta hukassa!

Simon, Vesu-Matti ja Veera on viime päivinä kunnostautuneet oikein urakalla kommentoimalla PS:iin 'palanneita' (lähtivätköhän 'palanneet' koskaan edes oikeasti pois?).

Loikkareiden suunsoitto onkin perusteltua, sillä sen ainoan roolin lisäksi joka on JAA-napin painaminen hallituksen mieliksi, niin mitään muutahan ei heillä ole annettavana millään tasolla. Kovin hiljaisia ovat suunsoittajat olleet oman poliittisen agendansa suhteen.

Ja vaikeaa tulee olemaan jatkossakin jos aikoo agendansa perustaa vain PS:n vastustamiseen, sillä ainoastaan vastustamalla saadaan harvemmin niitä valintaan tarvittavia ääniä.
394
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sinisillä älli juuri ja juuri riittää painamaan "oikeaa" nappia, Sipilän ja Orpon käskyn mukaan?

Äänestä

Millä Sipilä ja Orpo takaa, että luopiot varmasti painaa nappia??

Äänestä

Iltalehti:+"Sinisen+tulevaisuuden+edustaja+vannoo:+En+siirtyisi+takaisin+perussuomalaisiin+-"Olemme+suoraselkäisiä"Tiistai+27.6.2017+klo+19.41++++Sinisen+tulevaisuuden+kansanedustaja+Martti+Mölsä+kiistää,+että+häntä+olisi+mitenkään+yritetty+houkutella+takaisin+perussuomalaisiin.Kansanedustaja+Martti+Mölsä+vannoo,+että+ainakaan+hän+ei+loikkaa+enää+takaisin+perussuomalaisiin.-+Ei+ole+yritetty+houkutella+ja+hyvä,+että+ei.+En+varmasti+siirtyisi+takaisin,+kansanedustaja+Martti+Mölsä+vastaa+Iltalehdelle+ykskantaan.Mölsä+sanoo,+että+hän+on+tehnyt+päätöksensä.+Edustaja+vannoo,+että+häntä+ei+saisi+mitenkään+houkuteltua+takaisin+perussuomalaisiin.-+En+usko,+että+meistä+kukaan+siirtyy+perussuomalaisiin.+Olemme+suoraselkäisiä+siinä+suhteessa,+että+meidät+aikoinaan+2015+vaaleissa+äänestettiin+hallitukseen.+Pidämme+sovitusta+hallitusohjelmasta+kiinni,+jonka+tavoitteet+ovat+vielä+aika+pahasti+kesken."Anteeksi+nyt+tämä+kysymys,+mutta:+miten+VITUSSA+nämä+aikovat+olla+suoraselkäisiä+alkuperäisiin+puolueen+(PS)+tavoitteisiin+perustuen?+Siihenhän+edustaja+kaiketi+viittasi?+Varsinkin+kun+se+vaikutusvalta+edustajien+määrällä+mitaten+niiden+tavoitteiden+ajamiseksi+on+vähentynyt+puoleen+aiemmasta,+ja+kokoomus+ja+kepu-kannat+huomioiden+vaikuttaa+siltä+että+niitä+alkuperäisiä+puolueen+tavoitteita+EI+ollut+aikomus+ajaa+koskaan+(vaikka+hallitusohjelmaan+kirjattiin)+ja+siten+EI+tulla+ajamaan+jatkossakaan,+varsinkaan+nyt,+edustajiston+puolittuessa?Ei+muuta+kuin+onnea+vaan+vaaleihin+2,3%+kannatuksella+(perustuen+Ylen+gallupiin+jossa+virhemarginaali+2,8%.+Lyhyt+matikka:+2,3+-+2,8+=+-0,5).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suunsoittajien.puolue kirjoitti:

Simon, Vesu-Matti ja Veera on viime päivinä kunnostautuneet oikein urakalla kommentoimalla PS:iin 'palanneita' (lähtivätköhän 'palanneet' koskaan edes oikeasti pois?).

Loikkareiden suunsoitto onkin perusteltua, sillä sen ainoan roolin lisäksi joka on JAA-napin painaminen hallituksen mieliksi, niin mitään muutahan ei heillä ole annettavana millään tasolla. Kovin hiljaisia ovat suunsoittajat olleet oman poliittisen agendansa suhteen.

Ja vaikeaa tulee olemaan jatkossakin jos aikoo agendansa perustaa vain PS:n vastustamiseen, sillä ainoastaan vastustamalla saadaan harvemmin niitä valintaan tarvittavia ääniä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu