Joukkotappelu järvenpääläisessä koulussa
Julkaistu 1.2. 18:54
Koivusaaren yläasteella opiskelevien poikien ja Järvenpään ammattikoulussa opiskelevien nuorukaisten välit kiristyivät viime perjantaina joukkotappeluksi Koivusaaren koululla Järvenpäässä.
Keski-Uudenmaan poliisin mukaan jupakka sai alkunsa kello 13, kun kaksi Järvenpään ammattikoulussa opiskelevaa nuorta pahoinpiteli Koivusaaren koulun aulassa yhtä koulun oppilasta pesäpallomailalla.
Pahoinpitely keskeytyi opettajan mentyä väliin.
Kun ammattikoulussa opiskelevat nuoret poistuivat koulun alueelta, he saivat peräänsä joukon pahoinpitelystä suuttuneita Koivusaaren koulun oppilaita. Takaa-ajon jälkeen oppilaat ja muutamat nuoret tekivät ammattikoululaisille kostoiskun.
Ammattikoululaiset saivat pesäpallomailasta, lisäksi väkivallan uhriksi joutui yksi täysin ulkopuolinen henkilö.
Kaikkiaan joukkotappelussa loukkaantui neljä poikaa. Kenenkään vammat eivät olleet vakavia.
Poliisi on selvillä tappeluun osallistuneiden nuorten henkilöllisyydestä. Pahoinpitelystä epäillään jopa kymmentä nuorta.
Poliisin mukaan joukkotappelu sai alkunsa internetin keskustelupalstalta, jossa rap-musiikkia kuunteleva yläasteen oppilas ajautui riitaan heavy-musiikkia kuuntelevan ammattikoululaisen kanssa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Järvenpääläiset ovat muutenkin vähä otti ja vei,
niillä on pää ja perse vaihtanu paikaa!
hevi rulez! haluutko turpaas räppäri ;)
sairasta touhua... mutta omia yläasteaikoja muistellen niin ei ollenkaan omituista...
se on piis, tai tulee turpiin.
Kuka idiootti nyt tappelee musiikin takia?!
Voisin lyödä vetoa että kaikki kyseiset tappelijat elävät isin jä äitin elätettävänä ilman tietoakaan maailmasta.
Hävetkää
Ne ei tapellu musiikki maun takia.Siinä oli joku henk koht. syy!!
kerro nyt ihmeessä meillekin mikä se oikea syy oli?
niin, minkä takia ne tappeli...? kun kerran tiedät paremmin...?