Iltalehti: "Julkaistu: 27.6. 17:27
Perussuomalaisista lähteneistä kansanedustajista ainakin kaksi pohtii palaamista perussuomalaisten eduskuntaryhmään, kertoo kansanedustaja Juho Eerola.
Perussuomalaisista lähteneiden kansanedustajien Ritva Elomaan ja Arja Juvosen lisäksi muutkin harkitsevat perussuomalaisiin palaamista, kertoo kansanedustaja Juho Eerola sekä nimettömänä pysyvä lähde.
– Emme varsinaisesti houkuttele ketään, mutta kahden tiedän vielä painivan omantuntonsa kanssa, Eerola kertoo Ilta-Sanomille.
Myös toinen lähde vahvisti Ilta-Sanomille, että harkitsevia olisi kaksi."
Näin se Atlantin valli murtuu!
Kesädraamaa parhaimmillaan.
Perussuomalaisista lähteneistä kansanedustajista ainakin kaksi pohtii palaamista perussuomalaisten eduskuntaryhmään, kertoo kansanedustaja Juho Eerola.
Perussuomalaisista lähteneiden kansanedustajien Ritva Elomaan ja Arja Juvosen lisäksi muutkin harkitsevat perussuomalaisiin palaamista, kertoo kansanedustaja Juho Eerola sekä nimettömänä pysyvä lähde.
– Emme varsinaisesti houkuttele ketään, mutta kahden tiedän vielä painivan omantuntonsa kanssa, Eerola kertoo Ilta-Sanomille.
Myös toinen lähde vahvisti Ilta-Sanomille, että harkitsevia olisi kaksi."
Näin se Atlantin valli murtuu!
Kesädraamaa parhaimmillaan.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Nämä Ohukais- ja Paksukaispuolueet ovat sitten hauskoja.
Kannataisikohan nyt oikeastaan lähteä oikeasti persuista vasta sitten seuraavien vaalien jälkeen..
Soinistit lähtivät jo persuista ja heille eduskunnan pyöröovi käy vain yhteen suuntaan: ULOS!
Ei, vaan persuovi pyörii
Kaikki loikkaajat puolueesta ovat vain oman edun tavoittelioita, minun ääntäni eivät saa koskaan !
Uuvattien pyöröovi
https://youtu.be/e6EJ3MS8ASQ?t=58s
.
Persuovi pyörii ja takit pyörii
Sinisen tulevaisuuden pitäisi perustaa ääniä seuraavissa vaaleissa saalistava uusi puolue samanaikaisesti kun se on sitoutunut hallitusohjelmaan jolloin hallituspuolueiden edustajien tulisi pidättäytyä puheissaan tiukasti hallituksen yhteisesti sovitussa linjassa. Ristiriitainen tilanne, joten nähdäkseni joko hallitustyöskentely menee puihin tai sitten vaihtoehtoisesti uuden puolueen lanseeraaminen menee puihin.
kuka vittu tänne postaileepi säätöjen vastaisena?
Ei tarvita kuin yksi tai kaksi loikkaria, niin Sipilän hallitus kaatuu. Silloin Soinin poliittinen ura on ohi. Vaikka yrittäisi eduskuntaan tai mepiksi ei kukaan enää äänestä. Tuskin seurvaava hallitus alkaa järjestää Soinille suojatyöpaikkaa tai pressakaan. Poliittisesti on nykyisin aika arvelluttavaa järjestää ainakaan ulkopuoliselle esim valtion virkaan. Sitten se itku taas alkaa Soinilta!
Halla-ahon vastuulla on
a) saada ne takaisin, joita Soini huijasi vaihtoon ja joiden poliittinen ura on siten ohi
b) LOPETTAA OVEN AUKIPITÄMINEN LÄHITULEVAISUUDESSA SELVÄSTI JA YKSIKÄSITTEISESTI jotta uuvatit eivät käytä PS-puolueloikkausta kiristyksenä saada virkoja, jos en saa, sanoo uuvattiministeri, loikkaan jne.
Meillähän on uusi isänmaallinen äidinkielinen puolue Halla-ahon valvomana
Kello 9 aamulla Readingissa lauantaina 24.6. Gun Street
Kantapaikan Purple Turtle- baarin kamera näyttää, miten Simon oli juuri pääsemässä
sisään, kun jäi kaksikerroksisen numero 17 alle,
nousi maasta ja totesi, mikäseoli, oho, hyvä että jäin henkiin, ihan kiva
"lucky to be alive" nyt kalja kelpaa, omistaja pani väkisin
sairaalaan, muttei mitään uutta vikaa löydetty
https://www.youtube.com/watch?v=b2i4C1bG-8w
Soini on monituplajallittaja
petturi on sikäli väärä sana, että Soinin johtavana ideologiana on
OMA ETU ENSIN
ja pettäminen on vain yksi Soinin taktiikoista, mielistely on toinen (Kempele-Sipilän mielistely, Nigel Faragen mielistely)
Faragella on enemmän rahaa kuin Soinilla, paljon enemmän ja tyylikkäitä ranskattaria tuttavina
http://www.dailymail.co.uk/news/article-4192022/Nigel-Farage-sharing-pad-French-politician.html
Johtavat
https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/18952706_10154638924163342_3753517699995029821_n.jpg?oh=cf4d1a60245b45fd6832046db8ce33ae&oe=59D714BF
Johtaja
https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/19429723_10154686827303342_7658380008329788947_n.png?oh=855414c66424eba51b6dad0f0ba569b8&oe=59C4A70F
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg223587#msg223587
Halla-ahon facebook, Trumpin twitter, siinä ne tärkeimmät