Pelkkä vastikkeellisuus ei riitä

Nuorten työttömien ja ammattitaidottomien elättäminen yhteiskunnan varoin on järjetöntä toimintaa.
Nyt suunnitellaan vastikkeellista työmarkkinatukea, mikä sinänsä on hyvä asia.
Kuitenkin suunnitelmissa on kokonaan unohdettu tukkia se vieläkin suurempi porsaanreikä, nimittäin laki toimeentulosta.
Laissa määritellään jokaiselle suomen kansalaiselle oikeus minimitoimeentuloon.

Siihen on tartuttava lujalla kädellä.
Nykyisen toimeentulolain perusteellä ihminen voi asua ilmaiseksi (7 % omavastuu) vaatimalla asumistukea sekä toimeentulotukea.
Tämä mitätöi koko suunnitellun elämisen vastikkeellisuuden.

Hampparille on aivan sama tuleeko fyrkka sossusta tai KELA sta.
3158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Joo. Ja raippoja vielä päälle julkisella paikalla. Ja äänioikeuden poistaminen, ellei valvota, että äänestää kokoomusta?

Äänestä

Oletko tavannut koskaan ihmistä, joka vielä vuosisadan, 1900, alussa joutui ns.huutolaisiksi. Niitä ihmisiä elää vieläkin keskuudessamme. Surullisia tarinoita ja ihmisarvon menettäneitä.

Paljonko todellisuudessa on niitä "luusereita", joita kehotat töihin menemään on todellisuudessa, paljonko niiden elättäminen minimitoimeentulolla, yömajoissa jne, maksaa. Kun sitä rahamäärää vertaa kaikkeen siihen ökymellastamiseen rahoillamme. Vrt. Uffe, umts-kaupat, turhatkin valtiovierailut, yksityiskoneilla matkustaminen jne. Rahaa tuntuu löytyvän kyllä niihin tarkoituksiin, missä todella voisi säästää suuria summia, nyt nämä valtiosihteerit.

Joidenkin elämästä otteensa menettäneiden elättäminen tuntuu nyt olevan kynnyskysymys. Onko otettava Auschwitz-tyyli, nälkäkuolema, ajaa sellaiset ihmiset johonkin betonibunkkeriin vai mitä ehdotat. Entä jos itellesi tapahtuisi kuin Jobille Vanhassa testamentissa. Lopulta olisit jopa ilman ystäviä.

Jos keräämme maailman nälkäänäkeville avustuksia, miksemme näe samaa kotimaassamme: ruokkikaa nälkäisiä. Emme tiedä heidän elämäntaustaansa, mutta ihmisiä voimme olla ihmisille. Sanotaan, rakasta lähimmäistäsi kuten haluat itseäsi rakastettavan. Ymmärsitkö?

Äänestä

En ole uskovainen, enkä edes kuulu kirkkoon, mutta näyttää siltä, että kirkko alkaa olla ainoa globalisoituvaa uusliberalismia arvosteleva vaihtoehtoliike, jonka mielestä ihmisellä on muukin ihmisarvo kuin euroissa ja dollareissa punnittava...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Järkeä saa ja pitääkin käyttää kirjoitti:

Nuorten työttömien ja ammattitaidottomien elättäminen yhteiskunnan varoin on järjetöntä toimintaa.
Nyt suunnitellaan vastikkeellista työmarkkinatukea, mikä sinänsä on hyvä asia.
Kuitenkin suunnitelmissa on kokonaan unohdettu tukkia se vieläkin suurempi porsaanreikä, nimittäin laki toimeentulosta.
Laissa määritellään jokaiselle suomen kansalaiselle oikeus minimitoimeentuloon.

Siihen on tartuttava lujalla kädellä.
Nykyisen toimeentulolain perusteellä ihminen voi asua ilmaiseksi (7 % omavastuu) vaatimalla asumistukea sekä toimeentulotukea.
Tämä mitätöi koko suunnitellun elämisen vastikkeellisuuden.

Hampparille on aivan sama tuleeko fyrkka sossusta tai KELA sta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu