PesusSuomalaisiin viittaavat uutiset alkavat olla pantattuna valtamedian pöytälaatikoissa.
.
Panttaamisella pyritään siihen, ettei hallitusta järkytettäisi hajoamisen pelossa.
Hajoamisen edellytykset ovat jo kasassa sinisten uuvattien hajoamisen ja perussuomalaisten uudelleen järjestäytymisen vuoksi.
Valtamedia on valjastettu hallituksen kätyrinä pitämään korttitaloa kasassa.
.
Kansakunnan katseita fokusoidaan hallinon suorittamien mielenosoittajien pidätyksillä ja niistä uutisoinnille, tarkoituksena harhauttaa kansaa hallituksen hajoamisen tilasta.
Suomenkansa tietää jo tarkalleen, ettei sinikoilla ole mitään tulevaisuutta ja ettei heillä ole mandaattia mihinkään hallituskokoonpanoon.
.
Näin valtamedia on valtakoneiston koukussa edelleenkin ulkopuolisten käskyttäessä, vaikka esim. YLE:stä vasta poistettiin päätoimittaja, joka oli täysin kyykyssä Sipilä-Orpo-mafian kummisetien edessä.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuka edes katsoo valtamediaa, kun heidän temppunsa tiedetään.
Eihän siellä edes työskentele oikeita toimittajia, pelkkiä teleprompterin lukijoita.
https://www.youtube.com/watch?v=oxK002qppTo
Hallitus nauttii juuri ja juuri eduskunnan luottamusta, mutta nauttiiko hallitus oikeasti kansan luottamusta onkin sitten toinen juttu.
Ei se minnekkään ole hajoamassa, Perust vaan valuu opposition ja pikkuhiljaa unohdukseen.