En ymmärrä, mikä tarve ihmisillä on aina nostaa omat surut ja ongelmat toisten yläpuolelle. Siis nykyään vaan törmää joka paikassa siihen, että kun joku uskaltaa viimein avautua murheistaan niin heti tulee joltain sen tyyppistä vastausta, että "No eihän tuo nyt mitään oo. Mua on kiusattu koko peruskoulu, oon yrittäny itsemurhaa kolme kertaa ja oon suljetulla osastolla." Joo ja monet afrikkalaiset lapset pyörivät päivät kaatopaikalla tonkimassa roskia ja kuolevat lopulta johonkin sairauteen mihin sulla ei ole edes mahdollisuutta sairastua. Aina löytyy joku jolla on asiat huonommin, mutta se ei tarkoita, ettei muilla olisi oikeutta olla surullinen. Uskallan väittää, että useat apua tarvitsevat, eivät uskalla sitä hakea, koska "eihän mulla nyt niin huonosti mee" ja ongelmat vaan kasautuvat niskaan, kunnes varmasti menee päin helvettiä.
Itseni kohdalla en tähän ole muuten törmännyt, mutta alkaa vaan ärsyttää kun tuntuu, että näitä itsesäälissä rypeäviä "mulla on kaikki nii paskasti, ei kellään muulla mee näi huonosti" ihmisiä löytyy joka nurkan takaa. Ei mulla muuta.
Itseni kohdalla en tähän ole muuten törmännyt, mutta alkaa vaan ärsyttää kun tuntuu, että näitä itsesäälissä rypeäviä "mulla on kaikki nii paskasti, ei kellään muulla mee näi huonosti" ihmisiä löytyy joka nurkan takaa. Ei mulla muuta.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.