Kokoomuksen arvot: kavallus, salaus, vaikeneminen

Kokoomus on nostanut case PS:n kohdalle esiin vahvasti länsimaiset arvot. Koska yksityiskohtaisempi erittely arvoista on jäänyt vajaaksi, mielenkiinto on kohdistunut kuinka arvoja on toteutettu käytännössä.

Jotakin arvojen mukaisesta käytännöstä Arvojohtaja-Kokoomuksessa kertoo tämä viimeisin uutinen:

"IL paljastaa: Kokoomuksen ex-piirijohtajaa epäillään tuhansien eurojen väärinkäytöksistä - puoluetoimisto yritti salata

Keskiviikko 28.6.2017 klo 18.11

Kokoomuksen palkkalistoilla ollutta toiminnanjohtajaa epäillään pitkään jatkuneista väärinkäytöksistä. Puolue yritti lakaista sille kiusallisen tapauksen maton alle.


Iltalehden tietojen mukaan väärinkäytösepäilyt koskevat vuosia 2011-2017. Toiminta on ollut jatkuvaa.

Entisen toiminnanjohtajan epäillään käyttäneen piirin varoja henkilökohtaisiin menoihinsa tuhansia euroja vuodessa.

Kokoomuksen puoluetoimisto ei halua kommentoida tapausta.

Väärinkäytösepäilyt tulivat ilmi alkuvuodesta, kun piirin johto kiinnitti huomiota yhdistyksen pankkitilin saldoon. Tarkemman tarkastelun myötä selvisi, että piirin kirjanpidossa oli paljon piirille kuulumattomia menoja.

Piirin entinen toiminnanjohtaja oli ainoa, jolla oli tiliin käyttöoikeus. Hänen hallussaan olivat myös piirin luottokortit. Epäillyn jäljille päästiin helposti.

Iltalehden tietojen mukaan entinen toiminnanjohtaja oli käyttänyt piirin varoja vuosien saatossa huomattavia määriä henkilökohtaisiin menoihinsa.

”Kirjanpidossa epäselvyyksiä”
Iltalehti tavoitti kyseisen piirin puheenjohtajan keskiviikkona aamupäivästä.

- Kirjanpidossa on epäselvyyksiä ja niitä selvitellään, piirin puheenjohtaja myöntää Iltalehdelle.

Niukkasanaisen puheenjohtajan mukaan piirihallitus kokoontuu keskiviikkona ja kokouksen asialistalla on myös piirin entiseen toiminnanjohtajaan kohdistuvat väärinkäytösepäilyt.

-Tämäkin asia on siellä esillä, hän muotoilee.

Puoluetoimisto yritti peitellä
Väärinkäytöksistä epäillyn entisen toiminnanjohtajan työsuhde kokoomukseen päättyi huhtikuun alussa, vain muutama päivä ennen kuntavaaleja. Hän oli ollut puolueen palveluksessa pitkään.

Iltalehden tietojen mukaan kokoomuksen puoluetoimisto halusi torjua tapauksesta aiheutuvan mainehaitan ja sopia asian kaikessa hiljaisuudessa.

Näin myös tehtiin.

Kokoomuksen henkilöstöasioista vastaava hallintopäällikkö Timo Elo ei halua kommentoida asiaa, koska hänen mukaansa yksittäiset työsuhteet ovat "työnantajan ja työntekijän välisiä asioita".

- En kommentoi yksittäistä työsuhdetta julkisesti, Elo sanoo.

Tietojemme mukaan väärinkäytöksistä epäilty henkilö on tehnyt kokoomuksen kanssa sopimuksen, jonka mukaan puolue ei vie asiaa poliisille, mikäli hän maksaa takaisin tietyn summan ja irtisanoutuu tehtävästään vapaaehtoisesti. Miten kommentoit tätä?

- En mitenkään.

Kiistätkö tällaisen sopimuksen?

- Yksittäiset työsuhteet eivät ole julkisia asioita.

Tutkintapyyntö edelleen mahdollinen

Piirin puheenjohtajan mukaan entisen toiminnanjohtajan työsuhteeseen liittyvät asiat eivät kuulu piirille.

Kokoomuksen toiminnanjohtajat ovat puolueen palkkalistoilla, mutta heille myönnetään nimenkirjoitusoikeus piirin asioiden hoitamista varten. Piiri on rekisteröityneenä yhdistyksenä itsenäinen oikeushenkilö.

- Voimme ottaa tilinkäyttöoikeudet pois, mutta työsuhdeasia on puolueen ja tämän asianomaisen henkilön välinen asia. En ota siihen sen enempää kantaa, piirin puheenjohtaja sanoo.

Piiri on itsenäinen oikeushenkilö. Aiotteko ryhtyä asiassa joihinkin toimenpiteisiin?

- Yhdistyksenä meidän täytyy pitää huolta siitä, että kirjanpitomme on yhdistyslain ja kaikkien muidenkin säännösten mukaisessa kunnossa.

- Nyt on saatu jonkinlainen yhteenveto siitä, miltä tilanne näyttää. Sen jälkeen meidän täytyy keskustella asiasta asianomaisen henkilön kanssa. Sen jälkeen katsotaan, mitä siitä seuraa.

Törkeä petos?

Törkeän petoksen rajana on pidetty oikeuskäytännössä 7 000-8 000 euroa, mutta rahamäärä ei yksin ratkaise sitä, onko tapaus törkeä vai ei.

Huomattavan hyödyn tai huomattavan tai erityisen tuntuvan vahingon lisäksi vaakakupissa painaa epäillyn asema rikoksentekohetkellä.

Vastuulliseen asemaan perustuvan erityisen luottamuksen hyväksikäyttö on raskauttava seikka rikosnimikettä arvioitaessa.

Törkeä petos on niin sanottu virallisen syytteen alainen rikos, joten poliisi voi ottaa tapauksen tutkittavakseen, vaikka asianomistaja - tässä tapauksessa piiri - ei vaatisikaan rikoksesta rangaistusta."

Eli kyseessä on ollut mm. julkisvarojen (puoluetuethan maksetaan verovaroista) luovaa, puolueen arvojen mukaisesti yksilöllistä käyttöä.
Mutta vaikka puolue korostaakin yksilöllisyyttä niin tällaisia yksilösuorituksia ei haluta nostaa puolueen menestystarinoina julkisuuteen.

Kun arvot ja käytäntö eivät kohtaa, yritetään ensin salata ja salauksen epäonnistuttua vaientaa keskustelu julki tulleesta asiasta.
16374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Mitä tämä kertoo Suomen kansasta?

"Uutissuomalainen: Orpo on Sipilää suositumpi pääministeriehdokas

Perjantai 30.6.2017 klo 07.19

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo on Uutissuomalaisen mukaan suositumpi ehdokas pääministeriksi kuin nykyinen pääministeri Juha Sipilä (kesk).

Petteri Orpoa kannatti pääministeriksi 30,6 prosenttia vastanneista.
Petteri Orpoa kannatti pääministeriksi 30,6 prosenttia vastanneista. (AOP)
Uutissuomalaisen julkaiseman kyselyn mukaan Orpoa kannatti pääministeriksi 30,6 prosenttia vastanneista. Sipilän kannatus jäi 26,4 prosenttiin.

Kyselyn oli tilannut europarlamentaarikko Paavo Väyrysen (kesk) perustama kansalaispuolue."

Äänestä

Kokoomuksen tärkein arvo on raha ja sen jälkeen minä,minä,minä jne.
Isänmaallisuus on pelkkä kulissi, jonka takana kaikki on sallittua oman edun ollessa kyseessä.

Äänestä
  • Veit sanat suustani.Ennen oli Kokoomuksen arvoina,koti,kirkko ja isänmaa.

    Äänestä

  • Wäinö1 kirjoitti:

    Veit sanat suustani.Ennen oli Kokoomuksen arvoina,koti,kirkko ja isänmaa.

    Kok-nuorisojohtaja lienee myös ainut tässä maassa joka on syyllistynyt mördaamiseen

    Äänestä

Maahanmuutto on kirous. Ei mulla muuta.

Äänestä
  • Kok-nuorisokomsomol taitaa olla ainoa joka on syyllistynyt murhaan?

    Äänestä

Kokoomus on omalla asialla,köyhät kyykkyyn.

Äänestä

Kokoomuksen arvot: oma etu, islam ja kaikki käy, kommunismikin

Katainen otti vasemmistoliiton anarkistin hallitukseen, Arhinmäki ei ole asiantuntija, vaan ylioppilas ja islamismin kannattaja
(epäilemättä Katainen halusi päästä kättelemään pääministerinä pehmeäkätisiä ja kärkkyi EU-virkaa)
https://www.suomenuutiset.fi/eerolan-puhe-pohjoismaiden-neuvostossa-miellyttanyt-kaikkia-vasemman-laidan-edustajat-pahoittivat-mielensa-aari-islamin-arvostelusta/ Tästä sitten jotkut edustajat harmistuivat, muiden muassa Paavo Arhinmäki (vas.), Eva Biaudet (r.) ja muutama muu. Ihmettelin sitä, että miksi poliittista ääri-islamia arvosteleva saa rasistin leiman, vaikka esimerkiksi Yhdysvaltain tai Venäjän voi sanoa olevan uhka maailmanrauhalle, Eerola kertoo.

Katainen: kaksi miljoonaa matua sossuun makaamaan, hieno homma (Katainen) "tästä teemasta mä nautin" https://www.youtube.com/watch?v=1H4byTP1q9s

Orpo mainostaa sharian lakia Turussa, katso kuva tisy = Turun ISlamilainen Yhdyskunta https://www.facebook.com/tisy.fi/photos/a.245680815452223.62201.142232489130390/1023786577641639/?type=3&theater https://www.facebook.com/tisy.fi/posts/1023786724308291 Petteri Orpo hänen vieraillessaan Turussa 12.8.2015. Vierailussa ministeri tutustui TISY:n ja NMF:n toimintaan.

Kokoomusvaikuttaja Sasi mainostaa sharian lakia Suomeen http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010112612771042_uu.shtml Eduskunnan perustusvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi (kok) kannattaa sharia-lain osittaista käyttöönottoa, Kotimaa-lehti kertoo.

Äänestä

ieh

Äänestä

Hei, me toteutetaan arvojamme

Äänestä

Tehdään

Äänestä
  • Oi joi, kun pätkii!

    Äänestä

ORPOn kolme pointtii

Äänestä

Ilmeisesti tuo aloittelevan poliitikon elämän pikku yksityiskohtien sujuvoittamiseen ja oikeanlaisen menestyksen tunnusmerkkien projisoimiseen käytetty 8000 eur käytettiin työkyvyttömyyseläkkeeni maksamiseen vuoden ajaksi?

Äänestä

Mutta

Äänestä

Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Arvojohtaja-Kokoomus kirjoitti:

Kokoomus on nostanut case PS:n kohdalle esiin vahvasti länsimaiset arvot. Koska yksityiskohtaisempi erittely arvoista on jäänyt vajaaksi, mielenkiinto on kohdistunut kuinka arvoja on toteutettu käytännössä.

Jotakin arvojen mukaisesta käytännöstä Arvojohtaja-Kokoomuksessa kertoo tämä viimeisin uutinen:

"IL paljastaa: Kokoomuksen ex-piirijohtajaa epäillään tuhansien eurojen väärinkäytöksistä - puoluetoimisto yritti salata

Keskiviikko 28.6.2017 klo 18.11

Kokoomuksen palkkalistoilla ollutta toiminnanjohtajaa epäillään pitkään jatkuneista väärinkäytöksistä. Puolue yritti lakaista sille kiusallisen tapauksen maton alle.


Iltalehden tietojen mukaan väärinkäytösepäilyt koskevat vuosia 2011-2017. Toiminta on ollut jatkuvaa.

Entisen toiminnanjohtajan epäillään käyttäneen piirin varoja henkilökohtaisiin menoihinsa tuhansia euroja vuodessa.

Kokoomuksen puoluetoimisto ei halua kommentoida tapausta.

Väärinkäytösepäilyt tulivat ilmi alkuvuodesta, kun piirin johto kiinnitti huomiota yhdistyksen pankkitilin saldoon. Tarkemman tarkastelun myötä selvisi, että piirin kirjanpidossa oli paljon piirille kuulumattomia menoja.

Piirin entinen toiminnanjohtaja oli ainoa, jolla oli tiliin käyttöoikeus. Hänen hallussaan olivat myös piirin luottokortit. Epäillyn jäljille päästiin helposti.

Iltalehden tietojen mukaan entinen toiminnanjohtaja oli käyttänyt piirin varoja vuosien saatossa huomattavia määriä henkilökohtaisiin menoihinsa.

”Kirjanpidossa epäselvyyksiä”
Iltalehti tavoitti kyseisen piirin puheenjohtajan keskiviikkona aamupäivästä.

- Kirjanpidossa on epäselvyyksiä ja niitä selvitellään, piirin puheenjohtaja myöntää Iltalehdelle.

Niukkasanaisen puheenjohtajan mukaan piirihallitus kokoontuu keskiviikkona ja kokouksen asialistalla on myös piirin entiseen toiminnanjohtajaan kohdistuvat väärinkäytösepäilyt.

-Tämäkin asia on siellä esillä, hän muotoilee.

Puoluetoimisto yritti peitellä
Väärinkäytöksistä epäillyn entisen toiminnanjohtajan työsuhde kokoomukseen päättyi huhtikuun alussa, vain muutama päivä ennen kuntavaaleja. Hän oli ollut puolueen palveluksessa pitkään.

Iltalehden tietojen mukaan kokoomuksen puoluetoimisto halusi torjua tapauksesta aiheutuvan mainehaitan ja sopia asian kaikessa hiljaisuudessa.

Näin myös tehtiin.

Kokoomuksen henkilöstöasioista vastaava hallintopäällikkö Timo Elo ei halua kommentoida asiaa, koska hänen mukaansa yksittäiset työsuhteet ovat "työnantajan ja työntekijän välisiä asioita".

- En kommentoi yksittäistä työsuhdetta julkisesti, Elo sanoo.

Tietojemme mukaan väärinkäytöksistä epäilty henkilö on tehnyt kokoomuksen kanssa sopimuksen, jonka mukaan puolue ei vie asiaa poliisille, mikäli hän maksaa takaisin tietyn summan ja irtisanoutuu tehtävästään vapaaehtoisesti. Miten kommentoit tätä?

- En mitenkään.

Kiistätkö tällaisen sopimuksen?

- Yksittäiset työsuhteet eivät ole julkisia asioita.

Tutkintapyyntö edelleen mahdollinen

Piirin puheenjohtajan mukaan entisen toiminnanjohtajan työsuhteeseen liittyvät asiat eivät kuulu piirille.

Kokoomuksen toiminnanjohtajat ovat puolueen palkkalistoilla, mutta heille myönnetään nimenkirjoitusoikeus piirin asioiden hoitamista varten. Piiri on rekisteröityneenä yhdistyksenä itsenäinen oikeushenkilö.

- Voimme ottaa tilinkäyttöoikeudet pois, mutta työsuhdeasia on puolueen ja tämän asianomaisen henkilön välinen asia. En ota siihen sen enempää kantaa, piirin puheenjohtaja sanoo.

Piiri on itsenäinen oikeushenkilö. Aiotteko ryhtyä asiassa joihinkin toimenpiteisiin?

- Yhdistyksenä meidän täytyy pitää huolta siitä, että kirjanpitomme on yhdistyslain ja kaikkien muidenkin säännösten mukaisessa kunnossa.

- Nyt on saatu jonkinlainen yhteenveto siitä, miltä tilanne näyttää. Sen jälkeen meidän täytyy keskustella asiasta asianomaisen henkilön kanssa. Sen jälkeen katsotaan, mitä siitä seuraa.

Törkeä petos?

Törkeän petoksen rajana on pidetty oikeuskäytännössä 7 000-8 000 euroa, mutta rahamäärä ei yksin ratkaise sitä, onko tapaus törkeä vai ei.

Huomattavan hyödyn tai huomattavan tai erityisen tuntuvan vahingon lisäksi vaakakupissa painaa epäillyn asema rikoksentekohetkellä.

Vastuulliseen asemaan perustuvan erityisen luottamuksen hyväksikäyttö on raskauttava seikka rikosnimikettä arvioitaessa.

Törkeä petos on niin sanottu virallisen syytteen alainen rikos, joten poliisi voi ottaa tapauksen tutkittavakseen, vaikka asianomistaja - tässä tapauksessa piiri - ei vaatisikaan rikoksesta rangaistusta."

Eli kyseessä on ollut mm. julkisvarojen (puoluetuethan maksetaan verovaroista) luovaa, puolueen arvojen mukaisesti yksilöllistä käyttöä.
Mutta vaikka puolue korostaakin yksilöllisyyttä niin tällaisia yksilösuorituksia ei haluta nostaa puolueen menestystarinoina julkisuuteen.

Kun arvot ja käytäntö eivät kohtaa, yritetään ensin salata ja salauksen epäonnistuttua vaientaa keskustelu julki tulleesta asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu