Silmäilin viime viikolla kirjakaupassa Esa Seppäsen Hruštševista ja Kekkosesta kertovaa uutta kirjaa ”Miekkailija vastaan tulivuori”, mutta jo silmäily osoitti, että siinä Seppänen on haukannut liian suuren palan. Miehen tuntien ajattelin mielessäni, että olisi vain pysynyt hänelle luontaisemmalla humoristisella alueella, kuten mainiossa venäläisistä kertovassa kirjassaan ”Avaran sielun anarkia”.
Niinpä en ostanut Seppäsen kirjaa, vaan ostin piispa Juha Pihkalan ja tähtitieteilijä Esko Valtaojan keskustelukirjeistä koostetun kirjan ”Nurkkaan ahdistettu Jumala”, ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Tämän päivän HS:ssa Mikko Majander arvostelee tuon Seppäsen kirjan. Täällä on jo Observer1 maininnut kirjasta ja Mielipidepankki kertonut aiheesta enemmän, mutta kun kaikilla ei valitettavasti liene tilaisuutta lukea laatulehti Helsingin Sanomia, niin laitan tähän hieman enemmän tuosta arvostelusta. Hyvin samanlaisen olisin voinut kirjoittaa omista mielipiteistäni, mutta kun Mikko Majanderin näkemykset lienevät arvovaltaisempia kuin omani, niin listaan tähän vain niitä:
Majander toteaa, että Seppänen yrittää kirjassaan yhdistää sekä tutkimuksen että popularisoinnin, ja ontuu molemmilla jaloilla. Mustetta kuluu sivutolkulla alkeelliselta maistuvaan psykologisointiin (onko Seppänenkin kepupsykologi?) ja Hruštševin hyväntahtoisuudesta sekä hänen ja Kekkosen lämpimästä suhteesta hän kertoo kuin kuin satua lapsille, toteaa Majander.
”Mitä se oikeastaan tarkoittaa, kun supervallan mahtimies sanoo pienen naapurin presidentille: ”Te olette meidän hyvä ystävämme, me tuotamme Teihin täydellisesti”. Sehän on kuin sälyttäisi niskaan velvollisuuden hoitaa provinssia niin, ettei isännälle tule aihetta moitteisiin”.
”Yöpakkasten aikaan Kekkonen tuli huolesta suorastaan sairaaksi, kun Kremlille kävi selväksi, ettei Suomen tilanne ollut presidentin hallinnassa. Neuvostoliitto oli panostanut häneen niin paljon. Entä jos hän ei kyennytkään lunastamaan odotuksia”.
”Luottamuksen varaan rakentamisessa oli se heikkous, että luottamus ei ollut omissa käsissä. Kyllä Kekkonen tiesi, mitä Hruštševin rempsakan huumorin takaa saattoi pahana päivänä paljastua. Seppäselle tällaista jännitettä ei ole olemassa, sillä hän tyytyy rakentamaan ystävyyden teorioita latteista tervehdys- ja juhlapuheista”.
”Kirjansa saatteesta Seppänen katsoo sopivaksi haukkua poliittisen historian kirjoitusta objektiivisuuden puutteesta, kun Kekkosesta on annettu kymmenen viime vuoden aikana yksipuolinen ja vääristynyt, suorastaan pahansuopa kuva” (kuin Oiva Härkösen suusta). Hänen oma panoksensa ei ainakaan nosta tasoa. Paluu ystävyyden ja luottamuksen nostalgiaan ei ole askel eteenpäin lähihistorian tulkitsemisessa ja ymmärtämisessä”.
Arvostelun loppulauseen toivoisin mm. Oiva Härkösen ja muidenkin yksisilmäisten kekkosfanien huomaavan ja ajattelevan sitä:
”Kirjan ei toivoisi tyydyttävän edes UKK:n perinneyhdistystä, jolle ”Miekkailija vastaan tulivuori” on omistettu. Kekkosen valtiomiestyö ansaitsee parempaa kuin sen yli-innokkaat puolustajat kykenevät tarjoamaan”.
Niinpä en ostanut Seppäsen kirjaa, vaan ostin piispa Juha Pihkalan ja tähtitieteilijä Esko Valtaojan keskustelukirjeistä koostetun kirjan ”Nurkkaan ahdistettu Jumala”, ja se vaikuttaa mielenkiintoiselta.
Tämän päivän HS:ssa Mikko Majander arvostelee tuon Seppäsen kirjan. Täällä on jo Observer1 maininnut kirjasta ja Mielipidepankki kertonut aiheesta enemmän, mutta kun kaikilla ei valitettavasti liene tilaisuutta lukea laatulehti Helsingin Sanomia, niin laitan tähän hieman enemmän tuosta arvostelusta. Hyvin samanlaisen olisin voinut kirjoittaa omista mielipiteistäni, mutta kun Mikko Majanderin näkemykset lienevät arvovaltaisempia kuin omani, niin listaan tähän vain niitä:
Majander toteaa, että Seppänen yrittää kirjassaan yhdistää sekä tutkimuksen että popularisoinnin, ja ontuu molemmilla jaloilla. Mustetta kuluu sivutolkulla alkeelliselta maistuvaan psykologisointiin (onko Seppänenkin kepupsykologi?) ja Hruštševin hyväntahtoisuudesta sekä hänen ja Kekkosen lämpimästä suhteesta hän kertoo kuin kuin satua lapsille, toteaa Majander.
”Mitä se oikeastaan tarkoittaa, kun supervallan mahtimies sanoo pienen naapurin presidentille: ”Te olette meidän hyvä ystävämme, me tuotamme Teihin täydellisesti”. Sehän on kuin sälyttäisi niskaan velvollisuuden hoitaa provinssia niin, ettei isännälle tule aihetta moitteisiin”.
”Yöpakkasten aikaan Kekkonen tuli huolesta suorastaan sairaaksi, kun Kremlille kävi selväksi, ettei Suomen tilanne ollut presidentin hallinnassa. Neuvostoliitto oli panostanut häneen niin paljon. Entä jos hän ei kyennytkään lunastamaan odotuksia”.
”Luottamuksen varaan rakentamisessa oli se heikkous, että luottamus ei ollut omissa käsissä. Kyllä Kekkonen tiesi, mitä Hruštševin rempsakan huumorin takaa saattoi pahana päivänä paljastua. Seppäselle tällaista jännitettä ei ole olemassa, sillä hän tyytyy rakentamaan ystävyyden teorioita latteista tervehdys- ja juhlapuheista”.
”Kirjansa saatteesta Seppänen katsoo sopivaksi haukkua poliittisen historian kirjoitusta objektiivisuuden puutteesta, kun Kekkosesta on annettu kymmenen viime vuoden aikana yksipuolinen ja vääristynyt, suorastaan pahansuopa kuva” (kuin Oiva Härkösen suusta). Hänen oma panoksensa ei ainakaan nosta tasoa. Paluu ystävyyden ja luottamuksen nostalgiaan ei ole askel eteenpäin lähihistorian tulkitsemisessa ja ymmärtämisessä”.
Arvostelun loppulauseen toivoisin mm. Oiva Härkösen ja muidenkin yksisilmäisten kekkosfanien huomaavan ja ajattelevan sitä:
”Kirjan ei toivoisi tyydyttävän edes UKK:n perinneyhdistystä, jolle ”Miekkailija vastaan tulivuori” on omistettu. Kekkosen valtiomiestyö ansaitsee parempaa kuin sen yli-innokkaat puolustajat kykenevät tarjoamaan”.
Vastaukset 45
Vanhimmat
Päivän vahvistava annos vakuuttunutta oikeassaolemista nyt nautittu?
Myönnän kyllä, että yleensä on mukavampaa huomata olleensa oikeassa kuin väärässä, mutta en minä henkisiä hiertymiä saa, jos huomaan olleeni väärässä; silloin pitää vain päivittää tietonsa ajan tasalle. En voi sanoa Paavo Väyrysen lailla, että "kerran hetken luulin olleeni väärässä, mutta pian huomasin erehtyneeni", sillä väärässä oloja on sattunut useinkin, jopa aikoinaan Kekkosen kohdalla, mutta häntäkin koskevat käsitykseni olen myöhemmin korjannut oikeiksi.
Niin, kun Kekkosesta taas puhutaan, niin puhutaanpa pienen mutkan kautta hieman lisää:
Suomen Kuvalehdessä on joka numerossa ”hän”, jonkin merkittävän henkilön esittely. Viime numeron ”hän” on Jukka Pekka Helkama, diplomi-insinööri, kauppatieteen maisteri ja Helkama-yhtiöiden hallituksen puheenjohtaja.
Varsin erikoislaatuisen persoonan mielenkiintoisen esittelyn eräänä juonena on valta ja sen vaarat. Helkama sanoo toivovansa, että häntä arvioitaisiin suvussa ja firmassa niin, että ”ei se valta ole Jukkaa pilannut”.
Helkama kertoo, että hänen opiskellessaan kuulussa Stanfordin yliopistossa Yhdysvalloissa siellä eräs hänen suuresti arvostamansa professori palasi uudestaan ja uudestaan käsitteeseen power, siis valta. ”Valta on kuin alkoholi. Parhaankin yksilön se pystyy pilaamaan”.
Helkama jatkaa: ”Professori puhui myös käsitteestä group thinking. Sillä tarkoitetaan suljettua, valtaa käsissään pitävää piiriä, joka ruokkii itse itseään keksimällä uusia moraalisääntöjä ja perusteita lain rikkomiseen. Perusteina yleinen hyvä ja korvaamattomuus. Näin meni piloille Kekkonenkin, hyvä mies”.
Eipä juuri parempaa indikaattoria tuon teorian, vallan turmelevuuden, toteennäyttämiseen Helkama olisi voinut löytää! No, olikohan sentään kyseessä alun alkaenkaan kovin ”hyvä mies”.
Oletkos koskaan yrittänyt pitää kirjaa siitä miten monta lausetta jaksat jostain aiheesta kirjoittaa päätymättä mitätöimään Kekkosta?
Erään sodanjälkeisen kirjallisuuden suuren mestarin - niitä on harvoja kun rimaa pidetään korkealla - eräässä erityisessä teoksessa esiintyy eräs henkilöhahmo, natsimielinen hammaslääkäri, joka ei pysty puhumaan viittä lausetta pitempään päätymättä pohdiskelemaan arjalaisen hammaskaluston ylivertaisuutta juutalaisten vastaavaan nähden.
Jostain syystä tämä kirjallisuusviite tulee aina mieleeni kun luen kekkosvouhotustasi.
Ai niin. Mikä teos? No, se menee nyt avoimeen mappiin Stummin ja Stavroginin seuraan.
------
Tom Clancyn kirjasta ”Peloista pahin” (1991)
”Sitäkin pahempaa oli hänen järkytyksensä. Oli tapahtunut todella mahdotonta. Unmöghlich. Unglaubhaft. DDR:n kansa oli noussut kuin vallankumoukselliset, hylännyt lähes täydellisen sosialistisen maan ja päättänyt sen sijaan liittyä imperialististen voimien luomaan riistohirvitykseen. Heidät olivat viekoitelleet Blaupunktin sähkölaitteet ja Mercedes-autot ja – niin, mikä? Günther Bock ei todellakaan käsittänyt. Synnynnäinen älykkyys ei auttanut yhdistämään tapahtumia järkeväksi kokonaisuudeksi. Maanmiehet olivat perehtyneet ”tieteelliseen sosialismiin” ja päättäneet, ettei se toiminut eikä tulisi ikinä toimimaankaan; se oli liian suuri harppaus hänen käsityskyvylleen. Hän oli omistanut liian suuren osan elämästään marxismille voidakseen kiistää sitä.” - - -
Clive Cusslerin kirjasta ”Nostakaa Titanic!” (1976)
” - Vetäkää te kommunistit vittu päähänne, Dana räkätti. – Jos te kusipäät tietäisitte miten koko maailma nauraa teidän nukkavierun selkänne takana aina kun te vaahtoatte typerin marxilaisin sanakääntein länsimaisesta rappiosta, imperialistien sodanlietsonnasta ja porvarillisesta manipulaatiosta, niin ehkäpä te ryhdistäytyisitte ja yrittäisitte olla vähän ihmisiksi. Kaikki teidän touhunne on suurinta ja irvokkainta farssia millä ihmiskuntaa on nauratettu sen jälkeen kun puusta maahan laskeuduttiin. Ja jos teissä olisi yhtään ytyä, te myöntäisitte sen itsekin.”
Tietysti se olisi arvovaltaisempi, jos KKK olisi lukenut kirjan, eikä toista arvostelua siitä.
>>Tietysti se olisi arvovaltaisempi, jos KKK olisi lukenut kirjan, eikä toista arvostelua siitä.
-------
...
...
...
Juha Pihkalan ja Esko Valtaojan "Nurkkaan ahdistettu Jumala". Keskity lukemaan sitä. Ja sitten ei kun lisää esim. Valtaojaa. Kirjoittele sitten vasta tänne, niin nähdään oletko viisastunut.
Olen kyllä lukenut ja ovat hyllyssänikin Valtaojan kirjat "Kotona maailmankaikkeudessa" (tietofinlandialla palkittu) ja "Avoin tie: kurkistuksia tulevaisuuteen" ja tietysti luen kohta tuon avauksessa mainitun viimeksi ostamani.
Valtaoja osaa esittää tieteellisiäkin asioita mainiosti, sillä tavalla popularisoiden, että tavallinen Matti Meikäläinenkin niitä ymmärtää, ja hänellä on aina mausteena hyvä huumori. Olen kyllä hyvin kiinnostunut mm. kaikista tieteen saavutuksista, mutta niiden ymmärtäminen edellyttää juuri tuollaista esitystapaa.
Lienen joskus maininnut, että kävin neljänä vuonna (2000-2003) kaksi päivää kuukaudessa vapaaehtoisoppaana Vantaan Tikkurilassa sijaitsevassa Tiedekeskus Heurekassa. Sen laitoksen tehtävänä on juuri tuollainen helppotajuinen tieteen saavutusten poikkitieteellinen esittely. Meitä vapaaehtoisia siellä oli kolmisenkymmentä, erityisen paljon eläkkeellä olevia opettajia ja sairaanhoitajia mutta myös muita, mm. tähtitieteellisen seuran Ursan jäseniä. Ursahan on kustantanut myös nuo pari Valtaojan kirjaa.
Eikö ole mieltäsi millään lailla häirinnyt se, että Valtaojan ja muiden kosmologien ehdoton auktoriteetti, Stephen Hawking, kantaa rintapielessään Sadankomitea-pasifistijärjestön merkkiä?
Muistankohan oikein, että joskus ihmettelit miten monen alan akateeminen tohtori Erkki Tuomioja voi olla "niin lapsellinen", että kantaa Sadankomitean merkkiä.
Mutta että myös tämä fyysikkonero, nykyajan Einsteiniksi nimetty Hawking? Mahtaisikohan asialla olla mitään yhteyttä siihen, että Sadankomitean kantaisää, Pugwash-rauhanjärjestöä oli perustamassa mm. Einstein?
Ehkä sinun on syytä suhtautua vähintäänkin pienellä varauksella siihen mitä Valtaoja sanoo. Siinä saattaa olla jotain kieroa heijastusta hänen alansa auktoriteeteilta.
Ei tietenkään minua häiritse se, mitä merkkejä Stephen Hawking rintapielessään kantaa. Hänenlaiselleen täysin muiden varassa erikoisrullatuolissaan elävälle ihmiselle suo tuollaisen mielihyvin; on hyvä, että hän kaikesta käytännön elämästä ulkona olevana ajattelee suurten ajatustensa ohella myös tuollaisia ihanteellisia teorioita.
Mutta poliitikolle, jonka vastuulla on maan ulkopolitiikka ja paljolti myös turvallisuuspolitiikka sellainen ajattelu on edesvastuutonta. Ja muistat oikein, että ihmettelin ja ihmettelen edelleen Erkki Tuomiojan jämähtämistä 60-luvun ihanteisiin, vaikka maailma on nyt kokonaan toinen. Kuinka niin oppinut mies ja kiistämätön älykkö voikaan olla niin ajattelematon!
Minä en arvota asioita kepulaiseen tapaan, eli että kaikki mitä tulee tietystä tuutista on hyvää ja kaikki muualta tuleva on pahaa. Tietäen Einsteinin arvon ja merkityksen olevan aivan muilla alueilla hänen käsityksistään tarkoittamallasi alueella totean vain, että ne tulevat hyvin ymmärretyksi hänen henkilöhistoriallaan, kokemuksillaan juutalaisena maanpakolaisena. Valtaojan käsityksistä tuolla alueella minulla ei ole tietoa, mutta jos hänkin on pasifisti, niin totean vain, että useimmalla viisaallakin ihmisellä on sokea pisteensä.
Onpa mukava nähdä, että pidät itseäsi todellisuudentajuisempana kuin Einsteinin, Stephen Hawking, Tuomiojasta nyt puhumattakaan.
Miten sulattuu sitten se, että jos maamme joskus johonkin sotilalliseen kriisiin joutuisi, heti ensimmäiseen kriisipalaveriin presidentin, hallituksen, puolustuslaitoksen, yms. pöytään kutsuttaisiin asiantuntijaksi kansainvälisesti arvostettu konfliktintutkijamme Raimo Väyrynen, joka kuin saatumoisin on paitsi älykäs ja oppinut, aseistakieltäytynyt pasifisti?
Ja demarikin vielä. Perhana. Voiko sillä mitään todellisuudentajua muka olla?
Sinä tosiaan varmaan ajattelet että yhdellä kaistalla ihminen on yhtä ja toisella toista. Sinun on ilmeisen helppo niin ajatella, kun itsekin sanot yhtä ja teet toista. Nytkin esität:
" Minä en arvota asioita kepulaiseen tapaan, eli että kaikki mitä tulee tietystä tuutista on hyvää..."
Mutta avauksessasi vakuutit:
"... [kun] kaikilla ei valitettavasti liene tilaisuutta lukea laatulehti Helsingin Sanomia, niin laitan tähän hieman enemmän tuosta arvostelusta. Hyvin samanlaisen olisin voinut kirjoittaa omista mielipiteistäni, mutta kun Mikko Majanderin näkemykset lienevät arvovaltaisempia kuin omani ..."
Taidat olla joltain kantilta kova kepulainen itsekin?
Kari Enqvist on vielä parempi ja ei ole Lauri Rauhalan voittanutta.
Kuinka on mahdollista verrata keskenään Kari Enqvistiä (tiedonfilosofiselta koulukunnaltaan Valtaojan tapaan ns. tieteellinen realisti, ellei peräti naturalisti) ja Lauri Rauhalaa (tyylipuhdas hermeneutikko)?
Käsittämätöntä minulle.
nyt sekoittaa sokean pisteen ja mustan aukon.
Valtaoja varmaan mielellään ottaisi kantaa ajatuksiisi, jos tietäsi mikä älykkö täällä onkaan vastassa. Tosin huumorintajua se kyllä vaatii ja paljon, siis sinulta. Et todella ole tainnut kunnolla lukea hänen kirjojaan, vai?
tiedän kyllä eri tieteenalojen erot. Kyse onkin lähinnä siitä, että Lauri Rauhala ja Kari Enqvist tai päin vastoin, ovat kyllä kritisoineet toistensa mielipiteitä tietyissä asioissa. Jos et tiennyt, niin nyt tiedät ja saat vaan arvata kumpaa arvostan enemmän.:) Tietysti Esko Valtaoja poislukien.:)))
Valtaojan Esko on vanha kemiläinen komm..no enpä sano kun en ole varma miehen nykyisestä arvomaailmasta. Sitä paitsi ihan hauska mies ja viisaskin varmaan -ainakin noissa tähtihommissa.
Kyllä tässä kirjassa tehdään Kekkosesta vähintään auringongonjumalan veljenpoika.
Aika ällöttävää kehumista, mutta kahlasin sen kuitenkein loppuun.
ett sillei
UKK ON RAUTAINEN UKKO JOKA LAITTOI KEPUN PELLEILLE JA SKPEELLE KUONTALOON SEN SIJAAN HÄNEN SEURAAJANSA OLI JAHKAILIJA JOKA MIETTI < MUTTA HOITI TYÖNSÄ HYVIN.KUNNES TULI MARTTI MESSIAS AHTISAARI JOKA PELASTI SUOMEN TUHOLTA.
Sarvikypäräinen pappi, jolla on sirppi toisessa kädessä ja vasara toisessa.
se on pelottava näky.
http://galleria.suomi24.fi/K.K.Korhonen
suosittelisin kyllä Errol Cardnerin iki ihanaa Mistyä ...
Eläpäs sinä Kari puhu höpöjäsi. Vilikaseppas tuota linkkiä ja mee häppeemään.
http://galleria.suomi24.fi/K.K.Korhonen
Kyllä nuo molemmat sumusta (toinen tosin tähtisumusta) kertovat sävelmät ovat minulle hyvin, hyvin tuttuja, ihania sävelmiä menneiltä ajoilta - ei sellaisia enää tehdäkään!
Vaikka profiilissani ilmoitan mielimusiikikseni jazzin, se johtuu lähinnä siitä, että musiikkimaku kuten muutkin määritelmät piti kuvata yhdellä vaihtoehdolla valmiiksi annetuista. Pidän toki jazz-musiikista kovasti, varsinkin vanhasta kunnon dixiestä ja myös swingistä, mutta aivan yhtä paljon pidän mm. tuollaisesta tunnelmallisesta viihdemusiikista, mitä molemmat mainitut stygit edustavat.
Pidän itse asiassa hyvin monenlaisesta musiikista, harrastanhan itsekin kitaransoittoa ja olen laulanut monissa kuoroissa, jonkin aikaa jopa kirkkokuorossa!
...mitä demonista Sinä minussa näet, jotta voisimme sitten tarkastella sitä vähän tarkemmin, sanoisi Oiva Härkönen nyt asemassani.
Minä kysyn vain, että mitä ihmeen demonista tällaisessa hyväntuulisessa, huumorintajuisessa, aina asiallisuuteen pyrkivässä charmantissa vanhemmassa herrasmiehessä voi olla? Paitsi niiden mielestä, joille nuo ominaisuudet ovat syystä tai toisesta vastenmielisiä.
Kiitoksia kuitenkin minua kohtaan osoittamastasi mielenkiinnosta!
...tuestasi, mutta kyllä minä itsekin osaan itseäni kehua. Vai etkö ole sattunut huomaamaan? No, ihan ystävällisesti piikittelen, eniten itseäni.
Pirstottu minuus, demoniset tekstit
Tragedian ja traagisuuden voi nähdä löytävän jälkistrukturalismissa uusia ulottuvuuksia ja tulkintoja. Tämä koskee myös tragedian daimonia. Hajaantunut, desentralisoitu subjekti löytää moniäänisyydessään kaukaisen sukulaisen daimoniensa kanssa kamppailevasta antiikin tragedian henkilöhahmosta postmoderni kohtaa esimodernin. Kuten Catherine Belsey painotti tutkimuksessaan The Subject of Tragedy (1985), moderni subjektiviteetti on ideologinen tuote, jonka "yleisinhimillisyys" kätkee näkyviltä tuon minäkäsityksen poissulkemat ihmisenä toteutumisen tavat (naisen, lapsen, muiden kulttuurien mallit maailmanhahmotukselle). Vapautta, tietoa ja riippumatonta itsetoteutusta tavoitteleva minä astuu näyttämölle yksinäisenä ja faustisena hahmona.
Minuuden perustoja kalvavasta epävarmuudesta tulee modernille subjektille loputonta kamppailua demoniensa parissa; tragedia, kristillinen mytologia ja moderni filosofia tuottavat Karamazovin veljesten Ivanin ja Pirun välisen keskustelun kaltaisia esityksiä.25 "Intertekstuaalisuuden" nimellä dostojevskilainen polyfonia on puolestaan uudelleenformuloitu tekstien välisen moniäänisyyden kamppailuksi. Roland Barthes kiteyttää hyvin tämän kehityskulun kirjoittaessaan artikkelissaan "Teoksesta tekstiin", että "Teksti, toisin kuin teos, voisi hyvinkin ottaa motokseen demonien ahdistaman miehen sanat (Markus 5:9): 'Minun nimeni on Leegio, sillä meitä on monta.'" Monologisen ja merkityksiltään suhteellisen selkeän kohteen (teoksen, individualistisen tekijäsubjektin) korvaa analyyttisen mielenkiinnon kohteena uudenlaista dissonanssien ja ristiriitojen estetiikkaa edustavat prosessit (tekstuaalisuus, diskursiivisesti tuotetut subjektiefektit). Johdonmukainen ääripää olisi demoninen teksti, toisiaan vastaan sotivien diskurssien, herjaavien intertekstien ja ristiriitaisten äänten moneus, joka sulauttaa subjektinsa omaksi efektikseen.
Esteettisen ja eettisen välisen suhteen uudelleenarviointi on muuttanut molempien kategorioiden luonnetta. Kirjallisuuden mimeettinen ja raportoiva tehtävä on kääntynyt nurin; sen sijaan että tekstiä arvioitaisiin tekijänsä persoonallisuuden ilmauksena tai totuudellisuuteen pyrkivänä esityksenä maailmasta, tekijä ymmärretään tekstinä subjektiviteettiä tuotetaan representoimalla sitä narratiivisesti, tai tekstin monitulkintaisuus ja merkityksen radikaali pluralisoituminen nähdään osoituksena yhtenäisen minuuden tai maailman rakentamisen ongelmallisuudesta. Skitsofrenia korotetaan päteväksi responssiksi pirstaloituvaan todellisuuteen, malliksi taiteelliselle tai analyyttiselle tietoisuudelle. Käsite "eettinen" voidaan myös (Lacania seuraten) uudelleenmääritellä niin, että markiisi de Sade näyttäytyy malliesimerkkinä modernista eettisyydestä, syvemmästä halun ymmärryksestä joka on irroitettu kaikesta "onnellisuuden egoismista".
Noinhan Ilkka Mäyrä näkyy sanovan Filosofisessa aikakauslehdessä 4/97. Vanhaa tietoa siis, mutta kun on kyse vielä hieman vanhemmista eli antiikin Kreikan asioista, niin sallittakoon lainauksesi. Olisi tietenkin ollut korrektia mainita lähde, mutta nythän se tuli mainituksi.
Ja Mäyrä jatkaa:
>> Antiikin tragediat esittivät henkilöhahmonsa sekä daimonisina että itsetiedostavina ja harkitsevina; tragediat saattoivat myös tarjota katsojalle terapeuttisen loppusovituksen, kuten Oresteiassa, tai päättyä riipaisevaan katastrofiin. Moderni ajattelu, psykologia, kirjallisuudentutkimus ja filosofia ovat monessa mielessä edelleenkehittelyä tästä peruslähtökohdasta; ne voivat hahmottaa tehtäväkseen merkityksen eheyttämisen, säröjen korjaamisen ja mielekkään rakenteen tuottamisen kaaokseen tai halkeamiin takertumisen, ongelmien ja haasteiden paikantamisen, eheiden merkitysten tuhoutumisen tien. Figuratiivisella ja myyttisellä tasolla daimonin ambivalenssi ilmentää hyvin näitä kaksijakoisia mahdollisuuksia: daimon voi toimia "jumalten sanansaattajana" ja terapeuttisesti integroida subjektia toiseuteen, osaksi laajempaa kokonaisuutta, mistä tietoisuus voi kulloinkin representoida vain osan. Toisaalta daimoniin sisältyy potentiaalisesti myös demoni, riivaaja, joka pyrkii särkemään illuusion eheästä identiteetistä ja luulotelluista merkityksen rakenteista. Kuten Piru lausuu Ivanille: "Minä kuljetan sinua edestakaisin uskon ja epäuskon välillä, ja siinä minulla on oma tarkoitukseni."29 Oli vaihtoehto sitten eudaimoninen tai dysdaimoninen (demoninen), tragedia järkyttää asioiden tavanomaista järjestystä ja pakottaa jollakin tasolla kohtaamaan vaihtoehtoja, jotka arjessa useimmiten unohdamme. Konflikteille ei ehkä löydy perimmäistä sovitusta Hegelin tavoittelemassa loogis-teologisessa mielessä. Joudumme ehkä yhä uudelleen silmätysten demoniemme kanssa; oman rajallisuutensa, epäautonomisuutensa, pelon, vihan tai halun kohtaaminen voi olla arvokas ja eheyttävä kokemus, vaikka näin saavutettu integraatio ei koskaan olisikaan absoluuttinen.
vahvistaa - Mäyrä kirjoittaa aika huovismaista tekstiä - vain Läkerol-pastillit puuttuu.
kihihihii..:)
kapi-ukolta perskarvat pallaa..
no se on jo jotain! Lue nyt vaan tarkasti ne kaikki ostamasi kirjat, niin eiköhän se siitä.
Kyllä nettiä osaat käyttää tietolähteenä, mutta sehän on liian helppoa sinulle, joka kaiken tiedät muutenkin.
viisaampi kirjoitus, Mäyrä vai Myyrä? Jos K K Korhoselta kysytään, olletikin Myyrä. Filosofiaan ei ehkä äly käy, mutta Tervon varhaiset runot riimeineen kelpasivat. Ja Pursiaisen jeesustelut.
Eikös se tämä Pursiainen ole se entinen radikaalipappi, aseistakieltäytyjien yllyttäjä ja kommunisti, missäs vaiheessa hän on mieleiseksi muuttunut? Onko Jumala armahtanut Pursiaisen synneistään? Vai Korhonen? Tuskin Korhonen, koska Korhosen oppien mukaan ihminen ei muutu, ei ainakaan Kekkonen, joka oli kiero alusta loppuun ja varmaan saatanastakin.
Kyllä Terho Pursiainen on juuri se entinen SKDL:n riveissä toiminut radikaalipappi, mutta on mies muuttunut kovasti elämän koulimana. Ovat siinä opinnotkin auttaneet, sillä onhan hän tuplatohtori (teologian ja filosofian) ja sekä Helsingin että Turun yliopistojen dosentti vai onko hän nykyisin professori ainakin toisessa. Hän on taas ottanut vastaan myös pappeutensa, mistä hän kerran luopui.
Pursiainen on todella viisas mies, ehdottomasti syvällisimpiä ajattelijoitamme.
Minusta se on pelkästään kunnioitettava asia, jos mies muuttuu parempaan suuntaan, kuten syntymäpitäjäni Rautavaaran poika Terho Martti on muuttunut. Se on vastakohta myös arvovaraukseltaan sille muutokselle, mitä esim. Urho Kekkosessa aikanaan tapahtui.
... nämä arvovarauksesi kohdallaan aina kun puhut Kekkosesta. (Eli siis käytännössä aina kun puhut jostain kolme lausetta pitempään, koska silloin olet tod. näköisesti jo päätynyt puhumaan pahaa Kekkosesta.)
Puhuessasi sisällissodan teloitusryhmästä muista, että silloin kyseessä oli sinun määrittelemäsi hyvä Kekkonen. Sitä ei sovi käyttää kauhistelevana todistusaineistona, koska siinä pitää nähdä vain hyvää. Samoin se Kekkonen joka innostui sotaanlähdöstä, oli sinusta hyvä Kekkonen. Sotaintoa ei sovi käyttää todistusaineistona Kekkosta vastaan, koska hyvä teko ei voi todistaa ketään vastaan.
Sinun pitää niin sanotusti eksplikoida tämä Kekkosen hyvyys hyvyytenä. Jos et ymmärrä mitä tämä esittämiisi repostelmiin nähden tarkoittaa, sinun täytyy hakeutua loistavan filosofi Terho Pursiaisen oppiin. Hän varmaan selittää asian.
hieman laajentaa keskustelun reviiriä?
Avauksena oheinen linkki missä mm. todetaan että: Marx, Lenin ja Trotski olivat kaikki juutalaisia vapaamuurareita!
http://www.qnet.fi/mpeltonen/protokolla.htm
... tuota kirjaa. Olen huomannut ennenkin, että sinä luet vain Kekkos-vastaiset kirjat. Minä luen kaikki. Siksi sinun näkemyksesi suurimmasta suomalaisesta poliitikosta on niin kieroutunut.
nähdä laajemmin.
Onko sinulta ja Kapi-ukolta jäänyt iso-kirja lukematta?
Vai ettekö tajua sen paikkansa pitävyyttä?
... viestiäsi.
>> sinä luet vain Kekkos-vastaiset kirjat.
yhden linkin...
http://www.yazka.com
ja sen jälkeen vedä v...u päähäs!
Vaikka en ajattele asioista ihan niin jyrkästi kuin sinä, olemme kuitenkin samoilla linjoilla.
Tiettyjen "kepukaunaisten" agitaattoreiden taso on jotenkin niin säälittävän alhaalla.
Sinä sen sijaan kirjoitat vähän mutta asiaa.
Toivottavasti pysyt edelleenkin tiukasti asiapitoisella linjalla.