Omat sosiaalidemokraattimme olivat heti myytyjä

Ruotsin veljespuolue oli lupaillut teollista yhteistyötä ja työpaikkoja Suomeen, jos kaupat syntyisivät.

Paperilennokiksi se jäi.

Ruotsi on poistanut kaikessa hiljaisuudessa Suomelle tarjotun version omasta arsenaalistaan. Kone ehti olla ilmassa vain kolmasosan luvatusta lentotuntimäärästä.

Demareiden puolustuspolitiikan uusi tähtipoliitikko, kansanedustaja Mika Kari kertoi toissa viikolla, että SDP ei sitoudu parhaillaan vireillä olevaan hävittäjähankintaan aiotussa laajuudessa.

Sosiaalidemokraatit vaativat, että hävittäjähankinnan pitää poikia töitä kotimaisiin yrityksiin, koneiden on tuotava piristysruiske työllisyyteen ja teollisuutemme elpymiseen.

Demariveteraani Eero Heinäluoma on aiemmin liputtanut ruotsalaiselle Saab Gripenille.

Wallenbergin teollisuusdynastian kaupparatsut potkaisivat oven saranpuolelta sisään ja kertoivat tulleensa myymään meille upean Saab JAS 39 Gripenin.

Tai ei se ihan valmis ollut. Vähän säätöä vaille.

Suomi oli ruotsalaisten mielestä oiva tilaaja piirustuspöydällä kauniisti kaartavalle hävittäjälle. Saab tarvitsi maksajan koneen pohjattomille tuotekehitys- ja markkinointikuluille.

SDP ja Vanhanen ovat toistamassa demareiden vanhan virheen.

Jos Suomi olisi vuonna 1992 valinnut ruotsalaiskoneen, huonosti olisi nyt käynyt.
Suomella ei olisi ollut heittää ilmaan omaa taistelukonetta Venäjän rajaloukkaus- ja pullistelutapauksissa. Poliittinen selkärankamme olisi saattanut taipua.
586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

vai ei olisi ollut heittää taistelukonetta Venäjän rajaloukkaus- ja pullistelutapauksissa ja poliittinen selkärankamme olisi saattanut taipua? Ihme potaskaa, Suomelle riittää muutama kone joilla käymme tarkistamassa rajaloukkaajan, ilmataisteluihin ei ole tarvetta. Tiedoksesi, nykyisissä sodissa ei myöskään käydä taivaalla koiratappeluita hävittäjien kesken.
Ruotsalaiset pystyvät ihan hyvin gripeneillään valvomaan lmatilaansa, joten kelpaisivat Suomellekin siihentehtävään.

Äänestä
  • Tuntuuko sinusta vain siltä MUTU "musta tuntuu".
    Oletko edes armeijaa käynyt ? Ilmavoimien upseeri kenties !

    Taitaa olla parempi, kun jätän sinut stratekin hoitamaan sossu yhteyksiäsi.

    Äänestä

  • Mistä.tiedät kirjoitti:

    Tuntuuko sinusta vain siltä MUTU "musta tuntuu".
    Oletko edes armeijaa käynyt ? Ilmavoimien upseeri kenties !

    Taitaa olla parempi, kun jätän sinut stratekin hoitamaan sossu yhteyksiäsi.

    Sulla ei ole mutua, kun on suora kopio Olli Ainolan kirjoituksesta Iltalehdestä.

    Äänestä

  • Hollyhead kirjoitti:

    Sulla ei ole mutua, kun on suora kopio Olli Ainolan kirjoituksesta Iltalehdestä.

    Sama kai se mistä on, itse asia on pääasia.

    Äänestä

  • Asiaan- kirjoitti:

    Sama kai se mistä on, itse asia on pääasia.

    Eli et osaa omin sanoin mielipidettäsi kertoa, vaan papukaijana matkit muita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei.raakileita kirjoitti:

Ruotsin veljespuolue oli lupaillut teollista yhteistyötä ja työpaikkoja Suomeen, jos kaupat syntyisivät.

Paperilennokiksi se jäi.

Ruotsi on poistanut kaikessa hiljaisuudessa Suomelle tarjotun version omasta arsenaalistaan. Kone ehti olla ilmassa vain kolmasosan luvatusta lentotuntimäärästä.

Demareiden puolustuspolitiikan uusi tähtipoliitikko, kansanedustaja Mika Kari kertoi toissa viikolla, että SDP ei sitoudu parhaillaan vireillä olevaan hävittäjähankintaan aiotussa laajuudessa.

Sosiaalidemokraatit vaativat, että hävittäjähankinnan pitää poikia töitä kotimaisiin yrityksiin, koneiden on tuotava piristysruiske työllisyyteen ja teollisuutemme elpymiseen.

Demariveteraani Eero Heinäluoma on aiemmin liputtanut ruotsalaiselle Saab Gripenille.

Wallenbergin teollisuusdynastian kaupparatsut potkaisivat oven saranpuolelta sisään ja kertoivat tulleensa myymään meille upean Saab JAS 39 Gripenin.

Tai ei se ihan valmis ollut. Vähän säätöä vaille.

Suomi oli ruotsalaisten mielestä oiva tilaaja piirustuspöydällä kauniisti kaartavalle hävittäjälle. Saab tarvitsi maksajan koneen pohjattomille tuotekehitys- ja markkinointikuluille.

SDP ja Vanhanen ovat toistamassa demareiden vanhan virheen.

Jos Suomi olisi vuonna 1992 valinnut ruotsalaiskoneen, huonosti olisi nyt käynyt.
Suomella ei olisi ollut heittää ilmaan omaa taistelukonetta Venäjän rajaloukkaus- ja pullistelutapauksissa. Poliittinen selkärankamme olisi saattanut taipua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu