Mitkä ihmeen "pakkopalautukset"!?

Taas valta- eli valhemedia on keksinyt uuden valheellisen termin nimeltä "pakkopalautukset."

Tietysti viranomaisten päätösten noudattaminen on pakko! Kuten on lakien ja säädöstenkin noudattaminen. Tuo pakko-liite voidaan lisätä minkä tahansa yhteiskunnan määräämän velvollisuuden eteen. Miksi ei puhuta pakkoverottamisesta!?

Jos matu palaa ilman siihen velvoittavaa päätöstä, niin kyse on kotimaahan palaamisesta. Ei siis palauttamisesta. Palautus siis tarkoittaa siihen velvoittavaa päätöstä. Ja tietysti se on "pakko." Ei siis tarvita mitään pakko-etuliitettä palauttamisen eteen.

Kyse on mamuttajasuvakkien yrityksestä esittää perusteltu viranomaispäätös jonain sortona. Eli taas aivopestään kansalaisia harhautustermeillä!
5192
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Veljeni tuomittiin vankilaan, hän ei halunnut mennä sinne, hänet pakkopidätettiin ja pakkovangittiin sekä hän joutui Saramäkeen pakkovankeuteen..

Äänestä

Niinpä. Kyse on vain palautuksista. Piste.

Eihän viranomaispäätös ole mikään kehotus, jonka voi jättää huomiomatta niin halutessaan. Koko yhteiskunnallinen järjestys romahtaisi ja eläisimme kaaoksessa, jos niin voisi toimia.

Mikä muuten on noiden äärivasureiden, anarkistien ja muiden ammatti-mielenosoittajien tavoite!

Äänestä

Suomesta palautetaan vain ilman oleskelulupaa olevia ja rikollisia. Kaikki sivistyneet ihmiset voivat oleskella maassamme normaalisti.

Äänestä

Sana -pakko on kommunistien käyttämä termi. Puhuttiinhan aikoinaan SAK:n suulla pakkolaeista, vaikka kaikkia lakeja on jokaisen pakko noudattaa. Nyt yritetään kommunistien toimesta saada pakolaisille oikeus päättää itse, mitä lakia noudattaa.

Äänestä

Eihän meillä ole -pakkotulemistakaan-Päätökset on tehty ja se on siinä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pakko-Suomalainen kirjoitti:

Taas valta- eli valhemedia on keksinyt uuden valheellisen termin nimeltä "pakkopalautukset."

Tietysti viranomaisten päätösten noudattaminen on pakko! Kuten on lakien ja säädöstenkin noudattaminen. Tuo pakko-liite voidaan lisätä minkä tahansa yhteiskunnan määräämän velvollisuuden eteen. Miksi ei puhuta pakkoverottamisesta!?

Jos matu palaa ilman siihen velvoittavaa päätöstä, niin kyse on kotimaahan palaamisesta. Ei siis palauttamisesta. Palautus siis tarkoittaa siihen velvoittavaa päätöstä. Ja tietysti se on "pakko." Ei siis tarvita mitään pakko-etuliitettä palauttamisen eteen.

Kyse on mamuttajasuvakkien yrityksestä esittää perusteltu viranomaispäätös jonain sortona. Eli taas aivopestään kansalaisia harhautustermeillä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu