tietoa omasta sijoitusrahastosta

Haluaisin tietää mitä sijoitukseeni kuuluu, kannattaako jatkaa ?
2225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

1) tutki rahastoyhtiön raportit ko. rahastosta
2) tutki tämän hetken markkinatilannetta ja odotuksia kyseisellä markkinalla
3) mieti, onko sinulla tiedossa parempaa sijoituskohdetta (esim. Norwegianin talletustili saattaa olla tällä hetkellä parempi vaihtoehto kuin rahamarkkinarahasto tai kuolevaan alaan sijoittava osakerahasto)

Äänestä
  • Ei kannata ottaa vakavasti mitään eikä ketään menneisyyden historiaan pohjautuvaa. Epäluuloisuus kaikkia suosituksia kohtaan uhkapelimarkkinoilla on parempi lähtökohta.

    Kannattaa muistaa, että tekemällä tarpeeksi monta lantin heittoa, niin joskus tulee vastaan sarjan pätkä, jossa on peräkkäin esim. kymmenen kruunaa tai kymmenen klaavaa. Nyt on keskuspankkien epätavallisten konstien tukemana saatu otollisissa olosuhteissa aikaan tuollainen kymmenen peräkkäisen klaavan kaltainen tilanne (varsinkin USA:ssa). Mitä se merkitsee?

    Monta peräkkäistä klaavaa tuskin toistuu kovinkaan helposti uudelleen, jos maailma, siis reaalimaailma, ei ole samalla muuttunut täysin erilaiseksi kuin se oli 30 vuotta sitten.

    Jos reaalimaailma taas on muuttunut täysin toisenlaiseksi, silloin historiatiedoilla ei ole käytännössä juuri mitään arvoa sijoitusten tulevan kehityksen arvioinnin kannalta.
    Silloin jokseenkin kaikki ne, jotka luulevat tai ainakin väittävät tietävänsä ja ymmärtävänsä jotain, altistuvat erityisen paljon täysin ennakoimattomille ja valtavan suurille riskeille. Paras saattaa hyvinkin olla jokin sellainen valtavirran vastainen toimintatapa, mitä ns. asiantuntijatkaan eivät alkuunkaan ymmärrä. Yleensäkin jonkin kasvavan joukon seuraaman menestysstrategian seuraaminen altistaa erityisen paljon suurille riskeille.

    Jos taas reaalimaailma ei ole muuttanut sijoitusympäristöä olennaisesti, silloin tämä poikkeuksellisen pitkäksi muodostunut nousukausi Yhdysvalloissa jää pitkäksi toviksi ainutkertaiseksi ja nousut ja laskut toistuvat jatkossa nopeampaa tahtia.

    Ei siis kannata menettää hyviä yöunia riskisijoitusten kanssa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


t0mpsy kirjoitti:

Haluaisin tietää mitä sijoitukseeni kuuluu, kannattaako jatkaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu