Kreationismi osoittaa voimansa! Aamen.

Tässäpä pari uutista, joista voimme jokainen päätellä sen, että mitä kreationismi saa uskonnolle tehtyä, eli kreationismin kahdesta päälinnakkeesta, Australiasta ja USA:sta kuuluu kummia.

Suomenkin adventistien käsistä löytyvä Creation Ministryn aivoton soopa on kotoisin kreationismin linnakkeesta Australiasta ja katsotaanpa, että miten siellä menee kristinuskolla:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/uskonnottomien-maara-australiassa-kasvaa-kun-taas-kristittyjen-maara-vahenee/

>>> Australiassa viimeisin väestönlaskenta on osoittanut, että kristittyjen määrä maassa on vähentynyt huomattavasti, kun taas uskonnottomien määrä on noussut merkittävästi. >>>

Uskaltaisin väittää, että tämä on kreationistien ansiota, koska he hyvin äänekkäästi tekevät tuossa maassa työtä kristinuskon naurettavaksi tekemiseen sekä kristinuskon jumalan pilkkaamiseen, eli itse osoittavat, että kuinka typerästä taikauskosta kristinuskossa on oikeasti kysymys.

Loistavaa työtä, johon ei uskonnoton pysty ja siksipä näitä myyriä pitäisikin kannustaa entistä äänekkäämmin viemään kreationismin ilosanomaa eteenpäin, sillä se lienee nopein tapa päästä eroon koko kristinuskosta!

Entäpä USA, tuo kristinuskon ja etenkin kreationismin toinen vahva linnake, joka viimeisenä sivistyneenä länsimaassa uskoo olevansa kristitty maa ja kansakunta:

https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-yhdella-kymmenesta-amerikkalaisesta-kristillinen-maailmankatsomus/

>> Tutkimuksen mukaan vain 10%:lla Yhdysvaltalaisista on raamatullinen maailmankatsomus, vaikka itseään kristityiksi kutsuvia on 100 miljoonaa. >>>

Siinäpä sitä on pureksittavaa heille, jotka ovat omasta mielestään kristittyjä ja että USA on kristitty maa.

>> American Culture and Faith Instituutin julkaisemassa kyselyssä seitsemän kymmenestä amerikkalaisesta kutsui itseään kristityksi, mutta suhteellisen harvat osasivat vastata kysymyksiin Raamatusta ja kristillisistä uskomuksista. >>>

No senpä kyllä huomaa, kun katselee esimerkiksi adventistien käsityksiä raamatusta, niin ihan kauheaa kuraahan se on ja kovinkaan moni ei niitä väitteitä allekirjoita.

Ehkäpä kysymykset on kysytty vain mormoneilta, jehovilta ja adventisteilta, niin enpä siinä valossa yhtään ihmettelisi, että raamattuun perustuvia vastauksia ei ole osattu antaa. Kaikilla noilla kun on omat raamattunsa ja pähkähullut profeettansa.

>>> Kysely arvioi ihmisten maailmankuvaa käyttäen 20 kysymystä keskeisistä hengellisistä uskomuksista ja 20 kysymystä, jotka arvioivat käyttäytymistä. Vastauksia arvioitiin suhteessa Raamatun sisältöön. Ne, jotka vastasivat 80 prosenttiin tai useampaan kysymykseen raamatullisten periaatteiden mukaisesti, luettiin ihmisiin, joilla on raamatullinen maailmankatsomus.

– Tutkimuksemme keräsi tietoa käyttäytymisestä ja asenteista, jotka liittyvät käytännön asioihin kuten valehteluun, huijaamiseen, varkauteen, pornografiaan ja Jumalan luonteeseen, Barna selittää. Barnan mukaan kyselyssä mitattiin Raamatun perusperiaatteita, ei monimutkaisia teologisia teorioita. >>>

Aika karua. Kysellään pilipalikysymyksiä raamatusta, joihin pitäisi osata vastata kuten raamattu sanoo, mutta vain yksi vastaaja kymmenstä osaa vastata edes sinne päin, että se voidaan tulkita raamatulliseksi vastaukseksi.

Ja näissä kahdessa maassa on kristinuskon tulevaisuus, eli todella hienolta näyttää.

Toisessa maassa uskonnottomien määrä kasvaa kohisten ja toisessa maassa tollot pitävät itseään raamatullisina, muta eivät kykene vastaamaan edes yksinkertaisiin kysymyksiin raamatullisesti, niin onhan se ratkiriemukasta.

Ja molemmat maat ovat kreationismin, tuon umpityperän idiotismin linnakkeita.

Hyvältä näyttää, todella hyvältä!!

18

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • iloinen_naurajaa

      Kysymys kristillisen Jumalan luonteesta on kuitenkin vaikea ja skitsofreninen. Eli ei ihmekään jos siihen ei osata jenkeissäkääb vastata.

      Tämä tietysti johtuu siitä, että Vanhan Testamentin verenhimoinen kostaja Jahve ja Uuden Testamentin Jeesus ovat ihan eri "jumalia", jotka sekopäinen kolminaisuusoppi on vain niputtanut yhteen.

      • "Jahve ja Uuden Testamentin Jeesus ovat ihan eri "jumalia"..."

        Kumpikaan näistä hemmoista ei ole jumalia.

        Jeesus oli tarinassa 12 karvaisen miehen jengin johtaja ja muille pelkkä luuseri avioton lapsi ja irtolainen.

        Jeesus Raamatun tarinassa toimettomuudessaan ei ollut edes vaivautunut hankkimaan pysyvää asuntoa, vaan hengaili missä kulloinkin sattui. Jeesus edustaa Raamatun sadussa nykypäivän asunnotonta irtolaista muovikasseineen.

        Jeesus ja Jahve ovat ihmisten keksimiä tarinoiden hahmoja. Mikään missään ei todista, että kyseisen nimen saaneet olisivat olleet joskus olemassa muualla kuin ihmisten mielikuvituksissa. Mielikuvituksen innoittamina heistä on raapustettu ajan saatossa erilaisia kaskuja.

      • >>> Kysymys kristillisen Jumalan luonteesta on kuitenkin vaikea ja skitsofreninen. Eli ei ihmekään jos siihen ei osata jenkeissäkää vastata. >>>

        Käsittääkseni kyselyssä ei kysytty mitään vaikeita teologisia teemoja, vaan ihan peruskysymyksiä valehtelemisesta, pettämisestä, varastamisesta yms, johon piti antaa sellainen vastaus, että se käy raamatun kanssa yksiin.

        Kysymys Jumalan luonteesta ei ole siinä mielessä vaikea, että siinähän ei pidä miettiä että millaisen kuvan raamattu antaa Jahvesta kaikkien joukkomurhien yms muodossa, vaan että mitä raamattu kertoo Jahven luonteen olevan, eli kun pistää armo, rakkaus ja totuus peräkkäin ja keksii sanoihin kivat päätteet, pitäisi olla Jumalan luonne vastattuna raamatullisesti.

        Todellisuus on tietenkin toista, eli kun pohtii, että mitä ne lukuisat joukkomurhat yms tarkoittavat, niin silloinhan päästään ihan toiseen vastaukseen, mutta tuossa kysyttiinkin, että mikä esim Jahven luonne on raamatun mukaan.

        Ei siis mitään monimutkaista teologista päättelyä vaativaa diibaduubaa, vaan ihan selkeitä kysymyksiä, että mitä raamattu sanoo varastamisesta, Jumalan luonteesta jne.

        Ja nuo tollot eivät osanneet vastata.

        >> Barna shared the 40 questions used in the assessment, noting that the survey was measuring basic biblical principles, not complex theological theories. “Our research collected information about attitudes and behaviors related to practical matters like lying, cheating, stealing, pornography, the nature of God, and the consequences of unresolved sin. >>>

    • Kaikki riippuu siitä, että kummalla puolella on sitä aitaa.

      Esimerkiksi voisi ottaa vaikkapa ISIS-järjestön.

      ISIS:n vankkumattomille kannattajille ISIS:n johtajat ovat vapahtajan ja pelastajan rooleissa.
      Sen sijaan länsimaalaiselle ISIS edustaa terrorismia ja pahuutta sen eri muodoissaan.

      Sama on Raamatun Jahven laita. Toisille Jahve edustaa armollista vapahtajaa ja rakkautta, kun sen sijaan tervejärkiselle ihmiselle on täysin selvää, että Raamatun tarinoissa esiintyvä Jahve oli sekopää narsistinen murhaaja ja terroristi.

      • >>> Sama on Raamatun Jahven laita. Toisille Jahve edustaa armollista vapahtajaa ja rakkautta, kun sen sijaan tervejärkiselle ihmiselle on täysin selvää, että Raamatun tarinoissa esiintyvä Jahve oli sekopää narsistinen murhaaja ja terroristi. >>>

        Tavallaan olet oikeassa, mutta kun tästä ei liene tässä kyselyssä kysymys.

        Asia on vähän sama, kuin väkivaltaisen aviomiehen dilemma, eli että miten hän käyttytyy vaimoaan kohtaan ja miten hän sanoo käyttäytyvänsä.

        Nyt kysyttiin sitä, että miten hän sanoo käyttäytyvänsä eikä sitä, että miten hän käyttäytyy oikeasti.

        Eli millainen on raamatun Jumalan luonne raamatun mukaan, eli armollinen, rakkaudellinen ja totuudellinen yms soopaa millainen raamattu kertoo Jahven olevan ja se pitää unohtaa, että millaisen kuvan raamattu antaa Jahvesta, eli sekopäinen psykopaatti, jolla on vaikea vihanhallintaongelma yms.

        Kysyttiin, että mitä raamattu sanoo, eikä että mitä raamatusta voisi päätellä.

        Vähän kuin tuolla "kenelle Jeesus uhrattiin" -keskustelussa, eli uskovaisella menee todella helposti sekaisin se, että mitä raamattu kertoo oikeasti ja mitä uskovainen haluaisi siellä nähdä lukevan tai mitä joistain yksittäisestä jakeesta voisi päätellä, jos unohdetaan hyvin hyvin paljon muita jakeita.

      • bushmanni kirjoitti:

        >>> Sama on Raamatun Jahven laita. Toisille Jahve edustaa armollista vapahtajaa ja rakkautta, kun sen sijaan tervejärkiselle ihmiselle on täysin selvää, että Raamatun tarinoissa esiintyvä Jahve oli sekopää narsistinen murhaaja ja terroristi. >>>

        Tavallaan olet oikeassa, mutta kun tästä ei liene tässä kyselyssä kysymys.

        Asia on vähän sama, kuin väkivaltaisen aviomiehen dilemma, eli että miten hän käyttytyy vaimoaan kohtaan ja miten hän sanoo käyttäytyvänsä.

        Nyt kysyttiin sitä, että miten hän sanoo käyttäytyvänsä eikä sitä, että miten hän käyttäytyy oikeasti.

        Eli millainen on raamatun Jumalan luonne raamatun mukaan, eli armollinen, rakkaudellinen ja totuudellinen yms soopaa millainen raamattu kertoo Jahven olevan ja se pitää unohtaa, että millaisen kuvan raamattu antaa Jahvesta, eli sekopäinen psykopaatti, jolla on vaikea vihanhallintaongelma yms.

        Kysyttiin, että mitä raamattu sanoo, eikä että mitä raamatusta voisi päätellä.

        Vähän kuin tuolla "kenelle Jeesus uhrattiin" -keskustelussa, eli uskovaisella menee todella helposti sekaisin se, että mitä raamattu kertoo oikeasti ja mitä uskovainen haluaisi siellä nähdä lukevan tai mitä joistain yksittäisestä jakeesta voisi päätellä, jos unohdetaan hyvin hyvin paljon muita jakeita.

        Ongelma onkin siinä, että Raamatun saduissa Jahven ja Jeesuksen luonteet eroavat toisistaan, vaikka kyse on joidenkin kristittyjen mielestä aivan samasta persoonasta tai ainakin isästä ja pojasta, jotka kertoivat olevansa muuttumattomia ja yhtä?

        Raamatun saduissa Jahve tappoi ja tapatti ihmisiä ja eläimiä pilvin pimein joka päivä.
        Jeesuksen ei kuitenkaan kerrottu tappaneen ketään?

        Loogisesti ajatellen Jeesuksen vyötäisillä olisi pitänyt olla miekka tai taikasauva, jolla hän olisi voinut tappaa kaikki häntä vastaan kapinoineet?

    • Raamattu-on-totta

      >>Siinäpä sitä on pureksittavaa heille, jotka ovat omasta mielestään kristittyjä ja että USA on kristitty maa.>>

      Onhan se USA kristitty maa. Alla olevassa linkissä mainittiin, että aikuisista 30% kertoi olevansa uudestisyntyneitä kristittyjä. Sen sijaan esim. 18-vuotiailla nuorilla ei ole vielä tietoa Raamatullisesta maailmankuvasta.

      https://www.culturefaith.com/groundbreaking-survey-by-acfi-reveals-how-many-american-adults-have-a-biblical-worldview/

      Samoin se on meidänkin maassamme. Nuoret harvemmin ovat niin kiinnostuneita Raamatusta, vaikka toisaalta rippikoulun käyminen kiinnostaa.

      >> Australiassa viimeisin väestönlaskenta on osoittanut, että kristittyjen määrä maassa on vähentynyt huomattavasti, kun taas uskonnottomien määrä on noussut merkittävästi. >>

      Austaliassa taas uskonnottomien lisäksi islam, sikhismi ja hindulaisuus ovat lisänneet merkittävästi kannatustaan.

      Näin kaiketi pitää käydäkin. Kaikki on kirjoitettu Raamattuun. Kun Jeesus tulee takaisin Kunnian Kuninkaana ja Herrain Herrana, tuskin on uskoa maailmassa. Uskovaisia on vähän, mutta ne ovat sitten sitäkin vahvemmassa uskossa. Pidetään kristityt lippu korkealla.

    • Ilmeisesti USA:n hurskaat kristityt eivät oikein edes ymmärrä, mihin lopulta uskovat.

    • "Ilmeisesti USA:n hurskaat kristityt eivät oikein edes ymmärrä, mihin lopulta uskovat."

      Tuon "hurskaat kristityt" täytynee olla lainausmerkkien sisällä? Hurskastelevat kristityt kuvaa paremmin USA:n kristillisyyttä.

      Lähinnä siellä Jenkeissä on totuttu siihen, että kirkossa käynti on kerhotoimintaa/yhteisön jäsenistön tietojen päivitystä/harrastusta jne.

      Kun USA:n kristillisyyttä tarkemmin katsoo, niin aika lailla se on muuttunut niistä ajoista, kun lahkoja alkoi sinne mantereelle syntymään. Lahkot kun on todettu hyväksi keinoksi kerätä herkkäuskoisilta rahat pois. Lahkon jäsen ostaa rahalla "hyvän omantunnon" kerran viikossa käymällä pudottamassa dollareita kolehtihaaviin. Kolehtiin rahaa laittamalla ostetaan myös taivaspaikkoja.

    • pyhpyjapyh5616

      Valheenne eivät hetkauta.

    • Laitoit tämän saman uutisen ja saman johtopäätelmän tänne pari kuukautta sitten.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/14860315/kristinusko-on-syvassa-kriisissa

      Olin silloin ja olen vieläkin sitä mieltä, että intosi yhdistää kreationismi tähän on virheellinen. Tietenkin joku osuus kreationismillakin voi olla, mutta jättiosa amerikkalaisista evankelikaalisista uskoo teistiseen evoluutioon. Siksi olisi aivan yhtä johdonmukaista väittää, että tämä suuntaus amerikkalaisessa kristinuskossa johtuukin siitä, että ovat kasvavassa määrin luopuneet kunnon kreationismista.

      Et viimeksi uskonut, kun tästä edellisessä ketjussasi kirjoitin ja tuskin uskot vieläkään, mutta väitteessäsi ei tällä kertaa ole järkeä.

      Barnahan ei muuten tässä tutkimuksessa mitannut ihmisten uskoa dogmeihin vaan sitä, miten usko vaikutti heidän arkipäivän ratkaisuihinsa tai elämäntapaansa.

      Kai

      • No mistähän se kristinuskon alamäki voisi johtua tai se, että ihminen, joka olettaa itsellään olevan raamatullisen maailmankatsomuksen, ei sitä todellisuudessa omaakaan?

        Minusta yksi potentiaalinen ehdokas tämän katastrofin aiheuttajaksi on uskonnon sisällä toimiva lahko, joka hartiavoimin koettaa tehdä kyseistä uskontoa naurunalaiseksi ja sen jumalan toki myös.

        Kun seuraa USA:n uskonnollisen kentän puuhastelua, niin tänä päivänä näkyvin ja kuuluvin osa ei tee mitään muuta, kuin koettaa luoda taistelutilannetta evoluutio vs. luominen.

        Tiedemaailma ei ole siitä enää ollut kiinnostunut vuosiin, vaan luomisen kannattajat saavat taistella omia olkiukkojaan vastaan, ja koko ajan nostellaan oikeusjuttuja uskonnon saamisesta biologian tunnille ja koko ajan oikeuksissa tulee turpaan että tärisee.

        Vatkaamiseen kyllästyi myös Korkein oikeus, joka ei enää edes vaivautunut ottamaan valitusta käsittelyyn.

        https://ncse.com/news/2016/11/end-cope-v-kansas-0018404

        Ken Ham ja hänen vedenpaisumushuvipuistonsa on ollut uutisissa taajaan ja etenkin siksi, että se ei kiinnostakaan ketään, ei edes kreationisteja, joten jos suuren rapakon takana jotain on uutisoitu kristinuskon toiminnoista, niin kyseessä ovat aina nämä lahopäät, joiden mukaan Genesis on sanasta sanaan luotettavaa Jahven sanelua kaikesta siitä, mitä on juuri niin sanatarkasti tapahtunut, n 6000 vuotta sitten.

        Joten minusta kovinkin potentiaalinen ehdokas kaikkeen kristinuskon ympärillä tapahtuvaan sotkuun ja katastrofiin on juurikin kreationismi ja ymmärrän kyllä sen, että et haluaisi tätä myöntää, koska oma lahkosi on ankkuroitunut siihen nykyisen johtajansa toiminnalla niin voimallisesti.

        Et haluaisi olla osa toimintaa, joka tuhoaa sinulle rakkaan uskonnon, mutta kyllä sinä olet ja myös sellainen on mukana siinä menossa, joka vain hiljaa katselee, että mitähän tässä ympärillä on tapahtumassa, eikä vain aukaise sanaista arkkuaan, ettei joillekin tulisi paha mieli.

        Kreationismi on saanut jokaisen sellaisenkin ihmisen huomaamaan kristinuskon typeryys ja taikauskoisuus, jotka ovat olleet nk. tapauskovaisia. Kreationismi on vienyt sen viimeisenkin toivon puhua kristinuskolle todennäköisesti tärkeistä aiheista, kuten rakkaus ja armo ja se on saanut keskitettyä kaiken vain tieteen havaintojen ympärille tapahtuvaan kinasteluun.

        Ehkäpä siksi nämä ihmiset eivät ole läpäisseet raamatullisen maailmankuvan kysymyksiä, koska kaikki heidän viime vuosien aikansa on mennyt joidenkin valegeologien youtube-videioita katsellessa, joissa koetetaan todistaa, että suuri tulva on tapahtunut n 4000 vuotta sitten.

      • bushmanni kirjoitti:

        No mistähän se kristinuskon alamäki voisi johtua tai se, että ihminen, joka olettaa itsellään olevan raamatullisen maailmankatsomuksen, ei sitä todellisuudessa omaakaan?

        Kristillisyyden alamäelle on hyvät syynsä. Itsekkyys rehottaa, maallistuminen kiihtyy ja, niinkuin laulussakin aikanaan todettiin, on vaikeata rakastaa.

        <Minusta yksi potentiaalinen ehdokas tämän katastrofin aiheuttajaksi on uskonnon sisällä toimiva lahko, joka hartiavoimin koettaa tehdä kyseistä uskontoa naurunalaiseksi ja sen jumalan toki myös.>

        Jos tarkoitat tällä adventtikirkkoa, kiitän kunniasta. Valitettavasti adventtikirkko edustaa vain 1.4% Pohjois-Amerikkalaisesta kristillisyydestä, joten epäilen suuresti, että adventtikirkko vaikuttaa mihinkään muuhun kuin omaan maallistumistahtiinsa.

        <Kun seuraa USA:n uskonnollisen kentän puuhastelua, niin tänä päivänä näkyvin ja kuuluvin osa ei tee mitään muuta, kuin koettaa luoda taistelutilannetta evoluutio vs. luominen.>

        Jos katsoo suurten amerikkalaisten protestanttisten (tai katolisen) kirkon toimintaa, luominen näyttää olevan sivuraide. Eivät ainakaan USAn kymmenen johtavaa kristillistä lehteä ole mitään luomislehtiä: Christianity today, National Catholic Register, Charisma, Catholic Digest, Sojourners, End Time, Spirituality & Health, Children's Ministry, US Catholic, Biblical Archaeology Review. Eihän USAssa kreationismista vauhkoa kuin hyvin pieni vähemmistö.

        Mutta totta, toivoisin kristittyjen ja erityisesti oman kirkkoni ymmärtävän, mikä järkevä kristillisen uskon esittämistapa on. Kreationismi se ei ole, koska minun muistiini tai tietämykseeni mukaan ei kukaan ole koskaan kreationismiesityksistä uskoon tullut. Saahan kreationismista tietenkin vähän keskustella, ja jos muistaa, ettei sillä puheella mitään pelastavaa voimaa ole, silloin asiat voi esittää kevyemmin ja hymyssä suin ja vahinkoa tulee paljon vähemmän.

        En kuitenkaan usko, että kreationismilla on merkittävää vaikutusta Barnan johtopäätöksiin.

        Kai

      • Kai_A kirjoitti:

        >>> Jos tarkoitat tällä adventtikirkkoa, kiitän kunniasta. Valitettavasti adventtikirkko edustaa vain 1.4% Pohjois-Amerikkalaisesta kristillisyydestä, joten epäilen suuresti, että adventtikirkko vaikuttaa mihinkään muuhun kuin omaan maallistumistahtiinsa. >>>

        Tässä ilmaisin itseni huonosti, eli tarkoitin kreationisteja yleisesti lahkona eri kirkkojen, seurakuntien ja lahkon sisällä. Kuten olet sanonut, niin sinunkin järjestössäsi on erilaisia näkemyksiä asiasta ja näitä voisi kuvitella lahkoksi lahkon sisälle.

        Kuten väitöskirjakin kertoi jokin aika sitten, niin voisi käydä jopa niin, että kreationismi irtautuu omaksi lahkokseen kristinuskon värikkääseen kenttään ja sinne nämä kaikki torvelot sitten pakkautuvat, jos jokin jumala suo. Tai että siitä muodostuu kokonaan uusi uskonto.

        http://www.uef.fi/-/25-3-kreationistiset-tekstit-perustuvat-tieteellisten-loydosten-sijaan-virheargumentteihin-ja-kokemusperaiseen-ajatteluun

        >>> Yhdessä nämä piirteet voivat olla irrottamassa kreationismia kristinuskosta. Tuloksena saattaa tulevaisuudessa olla uusi uskonto, joka polveutuu kristinuskosta mutta poikkeaa siitä poissulkevuudessa, Raamatun oikeellisuuden todistamisessa tieteellisten löytöjen avulla sekä sitaattikokoelmassa, joka voi olla muodostamassa kreationistista kaanonia Raamatun rinnalle. >>>

        >>> Kristillisyyden alamäelle on hyvät syynsä. Itsekkyys rehottaa, maallistuminen kiihtyy ja, niinkuin laulussakin aikanaan todettiin, on vaikeata rakastaa. >>>

        Itse asiassa sosiaalinen tasa-arvoisuus ja epäitsekkyys on politiikan kentällä muodissa etenkin vasemmistossa ja vihervasemmistossa, jotka ovat muuten profiloituneet vähemmän uskonnolliseksi ja taas puolueet, joille koti, isänmaa ja uskonto ovat ainakin paperilla hyvin tärkeitä, eli oikeisto, ajaa enemmän sitä, että sinulle kuuluu vapaan kilpailun ja markkinatalouden myötä se, minkä onnistut itsellesi kahmimaan.

        Tämä on tietenkin kummallista, että vasemmisto, jolla on vähän uskonnollista uskoa tänä päivänä, jakaa joillakin tapaa Jeesuksen opetuksia, kun taas se ryhmä, jolle Jeesuksen pitäisi olla tärkeä, kun sitä niin mainostavat, ajaa todellisuudessa jotain ihan muuta.

        Ja mistä taas johtuu maallistuminen?

        Se johtuu siitä, että uskonto ei anna ihmisille mitään, eikä se kiinnosta ihmisiä.

        Mistä se johtuu?

        Vaikkapa siitä, että uskonto itse on tehnyt itsestään naurettavan ja epäuskottavan.

        >> Jos katsoo suurten amerikkalaisten protestanttisten (tai katolisen) kirkon toimintaa, luominen näyttää olevan sivuraide. Eivät ainakaan USAn kymmenen johtavaa kristillistä lehteä ole mitään luomislehtiä: Christianity today, National Catholic Register, Charisma, Catholic Digest, Sojourners, End Time, Spirituality & Health, Children's Ministry, US Catholic, Biblical Archaeology Review. Eihän USAssa kreationismista vauhkoa kuin hyvin pieni vähemmistö. >>>

        Juu. Siksi minä kirjoitinkin, että pieni mutta äänekkäin.

        Kreationismi ei todellakaan edusta mitään valtavirtaa tai että sillä olisi todellisuudessa mitään merkitystä uskonnollisella kentällä, mutta ääntä he pitävät eniten ja tämän päivän klikkijournalismi pitää huolen siitä, että jos maailmalla tapahtuu jotain merkillistä, omituista ja sellaista, mitä suurin osa meistä pitää naurettavana ja typeränä toilailuna, taatusti päätyy meidän verkkokalvoillemme. Ja sitähän kreationistit tuottavat meille lähes päivittäin.

        Eli yleensä aina kun kreationisti aukaisee suunsa, se päätyy klikkijournalismia suosivan uutissivuston uutisvirtaan, kuten meilläkin hyvin vaikkapa Teuvo Hakkarainen, Päivi Räsänen, Mika Niikko tai tämä persujen uusi johtaja, Laura Huhtasaari osoittavat.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091520355649_uu.shtml

        Laura Huhtasaari ei ole kunnon kreationistina perehtynyt uskomuksiinsa edes sen vertaa, että tietäisi, että Answers in Genesis ehdottomasti kieltää käyttämästä hänen ylläolevassa uutisessa käyttämäänsä esimerkkiä missään tilanteessa evoluutiota vastaan tai luomiopin puolesta ja uutinenhan siitä tulee, kun suomalainen poliitikko tekee itsestään naurettavan pellen ja toki myös uskonnostaan.

        Ei siitä tule uutista, että poliitikko X kertoisi yleisesti uskonnostaan ja näkemyksistään, jotka jokainen, myös uskonnototon voisi allekirjoittaa, mutta kun Huhtasaari vaatii luomisoppia biologian tunnille tai Hakkarainen kertoo, että ei usko evoluutioon, koska hänen mielestään se on tulipaukku avaruudessa, niin uutinenhan siitä tulee samalla sekunnilla ja taas kristinuskolle ja kristityille nauretaan ja tästä esimerkki:

        http://www.is.fi/kotimaa/art-2000000449632.html

        Siksi yksi Hakkarainen/Huhtasaari kykenee tekemään tuhoa kristinuskolle enemmän kuin 1000 Kaita ehtii korjata.

        Eli lähes aina kun uskontosi pääsee tänä päivänä uutisiin, muihinkin kuin Seurakuntalaiseen, niin siellä joku kreationisti esittää hassuja juttuja ja tästä tavallinen ihminen saa käsityksen uskonnostasi ja minusta tuntuu, että se ei tavallista ihmistä tule yhtään kertaa viemään ihmistä lähemmäs uskontoasi vaan kauemmas,.

        Tämä viittaamasi Petteri Niemisen väitöskirja on aivan loistava. Se löytyy netistä englanniksi.

        http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1687-7/urn_isbn_978-952-61-1687-7.pdf

        Tutkijan huolellisuudella on poimittu edustava otos kreationistisia tekstejä ja analysoitu ne. Ja ne vilisevät argumentaation virheitä. Itse kreationismin perusväittämiä ei kyetä terveellä tavalla perustelemaan mitenkään, olipa kyse sitten nuoren tai vanhan maan kreationismista taikka älykkäästä suunnittelusta.

        Tutkimuksen johtopäätöksiä on vaikea torjua muuten kuin sortumalla taas erilaisiin argumentaation virheisiin. Veikkaan, että sen sisältöisiä viestejä tulee tähänkin ketjuun, Tai sitten tämä ennustus pakottaa ne piiloon, koska on niin noloa tehdä juuri kuten jo ennalta arvasin.

    • "Tietenkin joku osuus kreationismillakin voi olla, mutta jättiosa amerikkalaisista evankelikaalisista uskoo teistiseen evoluutioon."

      Kai A:n kirjoitus ei millään muotoa käy yksiin maailmanlaajuisen adventtikirkon johtajan ja presidentin Ted Wilsonin mielipiteen kanssa.
      Kumpi teistä herroista mahtaa olla se, joka tekee adventismin tämän hetken opilliset linjaukset ja ohjailee adventtikirkon purtiloa sekä käskyttää alaisiaan Ellen Whiten hengessä?

      • Ellen-Fani

        Ellen White fanit lisääntyvät ja 1800-luku tulee muotiin adventistien keskuudessa.
        Suuri Taistelu satukirjaa painetaan miljoonia ja miljoonia ja kirjat päätyvät jätteenkäsittelylaitoksiin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe