Sijaitseeko tuo Lieksanjoen entinen lossi paikka tuossa nykyisen naarajoen sillan kohdalla, ruunaasen päin mennessä Lieksasta katsottuna. Ja eikös perimätiedon mukaan Simo hurtta tehnyt itsemurhan tuolla lieksanjoen lossilla joskus 1700-luvulla, vai olenko ihan väärässä?
Lieksanjoen entisen lossin sijainti??
10
1357
Vastaukset
- mukava.tapahtuma
Et ole väärässä. Muistan tapauksen. Simo oli ollut tulossa Ruunaan postireissulta hakemasta vanhaan kännykkäänsä uutta akkua. Lossi ei tullut aikataulun mukaisesti silloin tiistaipäivänä kello 11:38 ja siitä hermostuneen Simo murhasi hieman itseään. Onneksi Simo vain ihan vähän kuoli. Seurasin tapausta tuolta mainitsemaltasi sillalta.
- Jormasto64
Siisä täh!!?? Onkos muka Simon Affleck (Simo Hurtta) mukamas kuollut Lieksassa ja vielä tekemällä itsarin? en ole koskaan kuullut mitään tuollaista.
Eikös isovihan jälkeen Hurtta palannut takasin ruotsinn ja kuoli joskus 1720-luvulla Ruotsissa?
Tuollaisesta lossi jutusta en ole ikinä kuullut kanssa yhtikäs mitään. -60 luvun alkupuolella oli isäukon kanssa savotoimassa Ruunaassa. Tai paremminkin mukana pikkupoikana. Silloin Putaansalmessa ja Naarajoessa oli moottorkäyttöinen peltilossi sekä perämoottorilla toimiva puurakenteinen lossi. En muista kumpi oli kummassakin ylityspaikassa. Myöhemmin sinne tuotiin isommat lossit osina ja hitsattiin kokoon paikan päällä. Kantavuus muistaakseni 36 tonnia ja lossin kyljessä luki Mekes.
- hissanlukija
Ei Simo Hurtta surmannut itseään Ruunaassa, vaan Lieksanjoen lossilla, joka kulki kirkkorannan ja pappilan väliä. Simo Hurtta ampui itsensä jäiden lähdön aikaan toukokuun yhdeksäntenä päivänä vuonna 1725. Koska hän oli menettänyt valtaherruutensa, kartanonsa, vaimonsa ja lapsensa, hän katsoi parhaakseen lopettaa itsensä. Itsemurha on tosiasia, mutta ampuminen on perimätietoa.
- Timmerri
Se on vääräätietoa että Hurtta olisi mennyt takaisin Ruotsiin ja kuollut siellä. Se on tosiaan totta että isovihan aikaan hurtta meni Ruotsiin koska Hurtan perhe asui tuolloin Sotkamon turunkorvassa, kasakat jotka oli jo tuhonnut ja ryöstänyt Pielesjärven(Lieksa) ja Nurmeksen kylän olivat he edennyt Sotkamoon ja eräs kasakka joukko oli tullut Hurtan talolle, talossa oli Hurtan vaimo Anna ja lapset, kasakat ryöstivät ja tekivät mitä tekivät heille, polttivat talon ja veivät vaimon ja lapset vangeiksi Venäjälle. Hurtta ei ollut tapahtuma hetkellä paikalla vaan kauppamatkoilla. Hurtan palattua kauppamatkoilta hänelle valkeni mitä oli tapahtunut ja tajunnut että hän oli menettänyt kaiken. Siitä sai alkunsa Hurtan Ruotsiin meno. Rauhantultua Hurtta palasi takaisin Pielisjärvelle mutta Hurtalla ei ollut enää sellaista valtaa mitä aikaisemmin veronvuokraajilla oli ollut koska niitä oli rajoitettu.
Kunnes vuonna 1725 hän teki Lieksanjoen lossilla itsemurhan.Timmerrin kuvaus Simo-Hurtan viimeisistä elinpäivistä on juuri niin kuin tuon ajan asiakirjat niistä kertovat. Osa asioista kulkevat ajassa perimätietoina, mutta tärkeiden henkilöiden vaiheista on siellä täällä muistiinkirjoitettua tietoa saatavilla. Eräs hyvä tietolähde ovat kirkonkirjat jo 1600-luvulta alkaen. Yli 100 vuotta vanhoihin kirkonkirjoihin voi nykyään jokainen tutustua, koska ne on skannattu seurakunnittain.
Suomen seurakuntien kirkonkirjoja löytyy kahdesta www-osoitteesta:
http://www.digiarkisto.org
http://www.genealogia.fi/
Myös Karjalasta löytyy aineistoa osoitteesta:
http://www.karjalatk.fi/katiha2/haku.php
- hissanmaikk
Älä valllkehtele tinneti vanha komuttaja hurtasttsa histtoria ei tunne tuotaa sooppoaa
- sillviissiin
Tosiasiassa Simo Hurtta kompastui lossilla jahdatessaan alastonta naista, joka pääsi livahtamaan maihin, kun Hurtta yritti päästä naista jernimään! Simo loukkaantui pahasti siinä turmassa, mutta vakuutusyhtiön lääkärit totesivat Simon voivan erikoisen hyvin, vaikkeivat potilasta nähneetkään! Simolla oli tapaturmavakuutus, koska vietti kovin erikoista elämää! Tämä samainen korvausten hylkypäätösmenetelmä on vieläkin vakuutusyhtiöillä käytössä, eli sillä on pitkät perinteet!
- Rubionkosta
Lapset taas eksynyt kommentoimaa (sillvissiin, hissanmaikk) huoh...
- päiväretkelle
Simo Hurtasta tuli nyt tässä mieleen se että, missä sijaitsee Valtimolla Simo Hurtan ratsutie?
ratsutie pitäisi olla noin 8km pitkä ja jonkun harjunpäällä se pitäisi mennä muinainen polku.
Tietääkö kukaan missä päin Valtimoa ratsutie tarkalleen sijaitsee?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Immu otti pataan
Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!1632571Näetkö feminismin uhkana
Vai mahdollisuutena kun deittailet naisia? Mitä miehet mieltä feminismistä?2051198Tykkäätkö halaamisesta?
Minä en. Tänään tuttava, jolle olen maininnut että en pidä halaamisesta, yritti halata minua ja olen vieläkin ihan raivo1131111Hinduilu on suurta eksytystä
tekosyvällinen tarina uppoaa moneen. Harhautusta todellisen Jumalan yhteydestä. Kuka haluaisi nähdä sielunvaelluksessa389940Malmin tapaus on järkyttävä
Kolme ulkomaalaistaustaista miestä raiskasi nuoren tytön tavalla, jota ei meinaa uskoa todeksi. Mikä voisi olla oikeampi299933- 101912
- 66878
- 62855
- 53851
- 46849