MAATALOUSTUET POIS GLYFOSAATTIVILJELIJÖILTÄ

Suomalaiset syövät nykyään pitkälti ulkomailta tuotua ruokaa;
Ruotsista, Virosta, Alankomaista, Espanjasta jne.

Silti tuemme valtavin summin Suomalaista ruokatuotantoa.

Tässä on nyt suuren suuri ristiriita.

Puhtaasta, kotimaisesta, valvotusta luomuruokatuotannosta
on Suomessa pian suoranaista pulaa.

Tietoisuus glyfosaatin ja mm. glufosinaatin vaikutuksista on
alkanut levitä myös ankarasti tietokontrolloidussa ja tietopimennossa elävien
Suomalaisten keskuudessa.

Suomalaisten kannattaisi nyt pienentää maataloustukia ja
kohdistaa ne Suomalaiseen luomutuotantoon joka on tarkoitettu
myytäväksi vain kotimaan markkinoille.

Kotimaisten elintarvikkeiden käsittely ulkomaisilla,
laajalti kyseenalaistetuilla kemikaaleilla, on epäisänmaallinen teko.

Ainakaan missään nimessä Kansamme ei tulisi tukea moista
ruokatuotantoa.
567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuossa on nyt totuuden siemenet kylvettäväksi
ja saman tien toteutettavaksi.

Samalla voisi leikata maataloustukien määrää,
esim. noin puoleen koska enää ei tarvi sitten sijoittaa
mm. ulkomaisiin kemikaaleihin, sairauksien hoitoon sekä itse
luomutuotteiden kysyntä että hinta on kovempi, parempi.

Suomalaiset ovat kyllä valmiita maksamaan
lisähintaa paremmasta ruuasta, varsinkin kun
verotus toki kevenee kun rahoja ei enää tarvi syytää
"glyfosaattiviljelyyn" ja mm. sairauksien hoitoon.

Äänestä

Glyfosaatti on terveellistä myös aivoille.

Äänestä

Leijonan osa maataloustuesta menee muutamalle jättitilalle. Jopa niin, että valtio maksaa tukea valtion omistamille tiloille. Tavallinen viljelijä jää siinä häviölle.
Suomessa kannattaisi poistaa maataloustuki jättitiloilta. Melkein luomua tuotamme muutenkin.

Äänestä
  • Glyfosaattiviljely ei ole mitään luomua!

    Sissus sentään!

    Äänestä

Kuolleet pellot.

Modattuja siemeniä.

Elotonta ja tapettua maata.

Ei kuhertele kukat ja mehiläiset.

Kuolleet pellot.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


876567876 kirjoitti:

Suomalaiset syövät nykyään pitkälti ulkomailta tuotua ruokaa;
Ruotsista, Virosta, Alankomaista, Espanjasta jne.

Silti tuemme valtavin summin Suomalaista ruokatuotantoa.

Tässä on nyt suuren suuri ristiriita.

Puhtaasta, kotimaisesta, valvotusta luomuruokatuotannosta
on Suomessa pian suoranaista pulaa.

Tietoisuus glyfosaatin ja mm. glufosinaatin vaikutuksista on
alkanut levitä myös ankarasti tietokontrolloidussa ja tietopimennossa elävien
Suomalaisten keskuudessa.

Suomalaisten kannattaisi nyt pienentää maataloustukia ja
kohdistaa ne Suomalaiseen luomutuotantoon joka on tarkoitettu
myytäväksi vain kotimaan markkinoille.

Kotimaisten elintarvikkeiden käsittely ulkomaisilla,
laajalti kyseenalaistetuilla kemikaaleilla, on epäisänmaallinen teko.

Ainakaan missään nimessä Kansamme ei tulisi tukea moista
ruokatuotantoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu