Ruotsissa pappi tölvi homoja, sai lähteä kirkosta

Valitettavasti vain ei annettu potkuja vaan ostettiin ulos 16 kk:n palkalla, joka n. 64 000e, eli kk-palkka oli siis n. 4000e.

Pappi oli kirjoittanut, käsittääkseni yleisönosastokirjoituksessaan että homous on luonnotonta ja vääntänyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan järjestön RFSL:n nimen pilkalliseen muotoon: Seksuaalisen estottomuuden/siveettömyyden/irstauden/riettauden (=lössläppthet) valtakunnanliitto.

Virkasuhteen päättämistä perustellut kirkkoherra sanoi että sananvapaus on, mutta ei ole oikeutta tuomita ja loukata.
12225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Tänä päivänä jos joku tuomitsee homouden niin hänelle pitäisi myöntää oma läänitys johon veronkanto-oikeus ja täysi tuomiovalta alamaisiinsa, kruunu päähän ja oma lampi jossa kasvaa merenneitoja.

Äänestä

Ruotsissakin hyvä palkka tyhjän myymisestä.

Äänestä

Nyt pappi harmittelee, miten on syntynyt ihan väärään aikaan, nelisen sataa vuotta sitten ei olisi tarvinnut solvata yleisönosastossa, vaan olisi päässyt polttamaan nuo homoseksuaalit. Ja jos olisi elänyt 400 vuotta sitten, niin pappi olisi ollut 400 vuotta lähempänä Jeesuksen paluuta!

Äänestä
  • Ei ole mitään näyttöä että 400 vuotta sitten olisi europpassa ollut homoja. Uusi ilmiö.

    Äänestä

  • kannattaakokeilllla kirjoitti:

    Ei ole mitään näyttöä että 400 vuotta sitten olisi europpassa ollut homoja. Uusi ilmiö.

    Juu on on.

    Äänestä

  • kannattaakokeilllla kirjoitti:

    Ei ole mitään näyttöä että 400 vuotta sitten olisi europpassa ollut homoja. Uusi ilmiö.

    Antiikin kreikassa homoseksuaalisuus oli yleinen ja hyväksytty ilmiö.

    Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Antiikin kreikassa homoseksuaalisuus oli yleinen ja hyväksytty ilmiö.

    Siitä on muistaakseni yli 400.vuotta. olisiko.peräti noin 2000 vuotta. Maailmanhistoriam aikana.on elänyt.miljardeja ihmisiä ja homouden puolustajilla on esittää jokin yksittäinen kreikkalainen lähde joka käsittää joitain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Valoja päälle.ateistit. Jeesus on maailman valo.

    Äänestä

  • agnoskepo kirjoitti:

    Antiikin kreikassa homoseksuaalisuus oli yleinen ja hyväksytty ilmiö.

    Olivatkos ne kreikkalaiset onnellisia kun saivat paistatella homoudessaan..sotaisiahan he olivat kuin mitkä ja palvoivat ties mitä huorijumalia. Oli ihan normaaöoia että mies vei vaimonsatemppeliin pantavaksi että perhe sai leipää pöytään. Ihana kreikka ja ateismi. Kiitos suutrelle.ja homolle antiikin kreikalle.totisesti.

    Äänestä

  • kannattaakokeilllla kirjoitti:

    Ei ole mitään näyttöä että 400 vuotta sitten olisi europpassa ollut homoja. Uusi ilmiö.

    Maailmassa on ollut homoja siitä saakka kun Kain ja Abel sortuivat homosteluun. Homogeenit on peräisin näiltä kahdelta hanuristi veljekseltä.

    Äänestä

  • kannattaakokeilllla kirjoitti:

    Siitä on muistaakseni yli 400.vuotta. olisiko.peräti noin 2000 vuotta. Maailmanhistoriam aikana.on elänyt.miljardeja ihmisiä ja homouden puolustajilla on esittää jokin yksittäinen kreikkalainen lähde joka käsittää joitain kymmeniä tuhansia ihmisiä. Valoja päälle.ateistit. Jeesus on maailman valo.

    Silloin kun Eurooppa oli kristillisen kirkon ja jahven alaisuudessa, maanosan sisällä tapettiin enemmän ihmisiä kuin koskaan ennen.

    Ja tuo sinunkin pakonomainen kirjoittelu homoista taitaa kertoa raastavasta kaappihomoudesta :) Mutta hei, ei mitään hätää, uskontojen vallan pienentyessä ja uskovaisten määrän vähentyessä homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan aina vain suvaitsevaisemmin.
    Ja vastoin kuin luulet, se on hyvä asia :)

    Äänestä

  • Luucifer kirjoitti:

    Keskiajalla kun kirkko oli vielä voimissaan ja antiikista periytynyt renessanssiruhtinaus ei vielä.olluyt vallalla euroopassa soti keskenöään lähinnä aateli. Sotsa ei koskettanut tavallista kansaa. Poislukien sodat vääräuskoisia valloittajia esim muslimeita ja unkarilaisa vastaan. Tarkistapa siis tietosi, Lucifer.

    Jos olisit seuraillut palstaa niin tietäisit että olin ennen homo ja eheydyin. Ilmeisesti olet joku uusi? Tervetuloa palstalle. Täällä käännyt uskoon varmasti.

    Äänestä

Sananvapaus on Ruotsissakin näköjään vain niillä, jotka hokevat homomamuliturgiaa.

Mamujen suhteen tosin alkaa vähitellen valjeta, että nyt riittää ja rajat on pantava kiinni tai ainskin rajoitettava elättitulvaa.

Ruotsissa on aika outo tilanne, kun maan toiseksi suurin puolue on suljettu kokonaan pois yhteiskunnallisesta päätöksenteosta ja viime aikoihin asti nyös keskustelusta. Saapa nähdä, mitä tehdäån sitten kun Ruotsidemokraateista tulee suurin puolue.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

gjkjj kirjoitti:

Valitettavasti vain ei annettu potkuja vaan ostettiin ulos 16 kk:n palkalla, joka n. 64 000e, eli kk-palkka oli siis n. 4000e.

Pappi oli kirjoittanut, käsittääkseni yleisönosastokirjoituksessaan että homous on luonnotonta ja vääntänyt seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan järjestön RFSL:n nimen pilkalliseen muotoon: Seksuaalisen estottomuuden/siveettömyyden/irstauden/riettauden (=lössläppthet) valtakunnanliitto.

Virkasuhteen päättämistä perustellut kirkkoherra sanoi että sananvapaus on, mutta ei ole oikeutta tuomita ja loukata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu