Mies petti exän kanssa, haluaa vielä olla ystävä?

titta77

Mielipidettä kysyisin seuraavaan...

Yhteistä historiaa miehen kanssa reilu vuosi. Seurustelumme alkoi lähes samaan aikaan kun ero edellisistä kumppaneistamme tapahtui käytännössä muuttona eri asuntoihin. Mies oli entisessä suhteessaan jätetty osapuoli. Melkein vuosi sattuneesta erosta, halusi ex-vaimo palata yhteen ja mies päätyi sänkyyn ex-vaimon kanssa. Asioita mietittyään ei mies kuitenkaan halunnut palata yhteen, ja sain selville tuon syrjähypyn.

Kysymys kuuluu, onko OK miehen edelleen olla ystävä ex-vaimon kanssa.. Lapsien vuoksi asiaa perustellaan, mutta ex-vaimo tuntuu pompottavan miestä mielensä mukaan eikä tapaamiset koske pelkästään lasten vaihtoa aikuiselta toiselle. Tapaa ennakkoon ilmoittamatta minulle ex-vaimoaan, vaikka toki kertoo asiasta sitten kyllä. Miehen mukaan hänellä ei ole halua palata yhteen, mutta haluaa auttaa ex-vaimoa uudessa elämässään. Minusta tuo kaikki tuntuu pahalta, koska taustalla syrjähyppy sekä naisen halu palata yhteen entisen miehensä kanssa. Järjellä ymmärrän kyllä ja olen samaa mieltä, että lasten hyvinvointi on kuitenkin asia numero 1, ja sen vuoksi välit on pidettävä kunnossa entisiin kumppaneihin.

Mielipiteitä?

11

368

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • titta77

      Kommentteja kellään..?

    • huijasivatkumpikin

      Jos olisit tavannut miehen kun oli aviossa, silloin tämän voisi hyväksyä, mutta olitte jo eronneet molemmat, joten mies pettää sinua selvästi. Minunkin jo ex mies sano et on ystävä yhden naisen kanssa ja koko ajan oli sen kaverina muka auttamassa, hän haki vaan näin lisäaikaa ja minä jätin miehen lopulta, sillä ystävyys ei loppunut heidän välillä.
      Nainen sanoi jopa minulle kerran kun kyselin, missä mennään et hällä on ehkäisy kunnossa.

    • Sinäuskot

      Ystäviä? Juu aivan varmaan.

    • Naiketäjakuka

      Niin voivatko olla ystäviä? Eiköhän ihan aikuisten oikeasti ymmärrä ettei ystävyys jatku pettämisen jälkeen. Typeriä ihmisiä jotka luulevat jatkavansa ystävänä kun on pettänyt. Mieti itse hväksytkö kumppanille ystäväksi ihmisen joka on tietoisesti pettänyt? Hyväksyisitkö? No et todellakaan eikä ne ystävinä jatka.

    • Yötä

      Sä olet vain ottanut elämääsi repaleisen ihmisen, jolle itse toimit "laastarin " roolissa ja jolle hän itkee "mennyttä" suhdetta. Jos haluat suhteen, jossa ihminen on tunteensa käsitellyt läpi eksänsä suhteen sekä eheytynyt ihmisenä muutenkin uutta suhdetta varten sekä pistänyt lapsenhuoltoasiat järjestykseen, niin valitse tosiaan joku muu. Ei tuo ole reilua itseäsikään kohtaan.

    • ällöttäävieläkin

      Oon itse ollut vastaavassa tilanteessa. Tosin en vuotta viitsinyt katsoa sitä touhua vaan laskin ukon menemään ja arvaa minne meni? Niimpä, sinne exän tykö lähti viivana. Ehdotti minulle vielä "ystävyyttä" sen jälkeen. Heivasin kaikki numerot ja muut yhteydenotto mahdollisuudet siltä ukolta saman tien. Hyi helvetti!

    • Mielipidettä

      Me miehet ollaan sellaisia, että haetaan seksiä sieltä missä sitä on tarjolla. Yllättävän moni nainen saa miehensä oppimaan sellaiseksi, että kotona ei kannata edes pyytää. Miksi pihtari ei voi ymmärtää pihtaamisen seurauksia. Onko miehen nöyryyttäminen pihtaamalla naiselle niin tärkeää, että ei välitä seurauksista?

      • Aurinkoisetpäivänjatkot

        Opettele kuuntelemaan ja huomioimaan naistasi enemmän, jos suhde voi hyvin muuten, niin toimii seksikin. Aina ei jaksa fyysisesti ja elämässä voi olla muita mieltä painavia asioita,mitkä vaikuttaa siihenkin. Tuskinpa säkään aina jaksat ja olet sillä tuulella joka hetki, mutta ootat kuitenkin puolisoltasi ainaista vamiutta silloin kun itsellesi sopii. Puhuminen omista tunnoistaan ja haluistaan on avain, muistakaa puhua, mutta ettehän tietenkään tee niin vaan menette sen sijaan vieraisiin. Sekin on vain oma valinta, mutta väärä sellainen ja sitten on taas useampi osapuoli kärsimässä.


    • muttapuhuheti

      Mies miksi et puhu jos haluat jotain, nainen ei arvaa jos itut ja mökötät katsellen formulaa, kerro et seksiä pitäs olla useimmin ja miten tämä me voitas yhdessä hoitaa. Jos nainen sanoo, ettei seksi kiinnosta, silloin voi kysyä sopiiko et käyt vieraissa vai erotaanko.

    • tretgerg

      Mies ei tunnu oikein osaavan pitää puuroja ja vellejä erossa toisistaan. JOS tuota sänkyyn päätymistä exän kanssa ei olisi tapahtunut, niin ookoo, kyllähän monet pystyvät olemaan kavereita eron jälkeen (mm. minä ja exäni) ja se on lasten kannalta hyvä juttu. Mutta mutta... Kaveruus/ystävyys ei ole luonnikasta eikä pyyteetöntä, jos toinen hinkuu vielä takaisin yhteen, sen tulee esiin tässäkin tapauksessa...
      Summa summarum: tilanne ei ole "reilu" aloittajaa kohtaan. Miehen pitää pystyä vetämään selkeä raja entisen ja nykyisen elämän väliin eikä singahtaa matkaan heti, kun ex sitä haluaa. Yhteisten lapsien vuoksi pitää tulla toimeen ja tehdä toisinaan kompromisseja, mutta ei exän vuoksi.

    • Entodellakaansuosittele

      Ex- pariskunnan ystävyys onnistuu vain sillä tavalla, että ne tunteet ja kaikkinainen paneskelunhalu ovat oikeasti kuolleet. Minun parisuhteeni ajautui tähän ja erosimme. Seksielämä kuoli jo kauan ennen sitä. Arvostan eksääni yhä edelleen ja meillä on todella hyvät välit, mutta puistattaa pelkkä ajatus seksin harrastamisesta hänen kanssaan.

      Kuulostaa siltä, että olet laastari. Sinuna jättäisin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    7. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    8. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    9. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3044
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe