Eihän toki Ukrainassa mitään sotaa ole. Siellä on vain muutaman vuoden aikana sattumoisin kuollut 10 000 ihmistä saatuaan luodin rintaansa tai päähänsä. Ei siellä ainakaan mitään venäläisiä sotilaita ole, koska Putin on niin sanonut. Joitakin sotilaspukuisia vihreitä miehiä siellä on nähty, mutta ne ovat varmaankin marsilaisia.
Itärajan yli, siis Venäjän puolelta Ukrainaan, on nähty siirtyneen kymmenittäin, jopa sadoittain panssariajoneuvoja, mutta eivät ne mitään venäläisiä ole, koska Putin on niin sanonut. Näin ollen EU:n pakotteet ovat Venäjä-vastaisia, koska Putin on niin sanonut.
Eihän Ukrainassa mitään sotaa ole!
7
208
Vastaukset 7
- aseveljetNaapurista
Ukrainan hallitus vaihtui USA mieliseksi,siksi soditaan.
Joten kansalaiset olisivat voineet äänestää seuraavalla kerralla toisin. Sen sijaan että Venäjä päätti lähettää joukkoonsa valtaamaan Krimean ja myös Donetskin alueet ja käynnistää kunnon sota.
- NäinVenäjällä
Seuraavaa kertaa ei olisi tullut.
Ukraina ja itäiset Nato-maat olisivat hyökänneet Venäjälle Yhdysvaltain tukemana. Venäläiset järjestivät jättimäiset ydinostaharjoitukset viime syksynä peläten Clintonin ydinhyökkäystä.
Nyt Yhdysvaltoja ei vähään aikaan kiinnosta lähteä hyökkäämään Venäjälle, koska maan asiat ovat solmussa venäläismielisen presidentin takia. - Iso-Vasili
Kiovan rikollisen juntan teroristijoukkiot aloittivat hyökkäyksen siviilien kimppuun.
8 Months in Ukraine (Euromaidan - MH17) [2/5]
https://youtu.be/C0d41HdCoPc - Iso-Vasili
Suklaakeisari Poron ilmavoimat pommittavat siviilejä.
8 Months in Ukraine (Euromaidan - MH17) [3/5]
https://youtu.be/_wKxLskO6R4 - PutinPamagi
NäinVenäjällä kirjoitti:
Seuraavaa kertaa ei olisi tullut.
Ukraina ja itäiset Nato-maat olisivat hyökänneet Venäjälle Yhdysvaltain tukemana. Venäläiset järjestivät jättimäiset ydinostaharjoitukset viime syksynä peläten Clintonin ydinhyökkäystä.
Nyt Yhdysvaltoja ei vähään aikaan kiinnosta lähteä hyökkäämään Venäjälle, koska maan asiat ovat solmussa venäläismielisen presidentin takia.Hehe ryssällä on viimeinen toivo, ryssämielinen USA presidentti. Ryssät kun aina ovat odottamassa apua Amerikasta.
- RyssäKotiincargo200
Hehe ja vasilit-vainajat palavat kotoapäin sinkkipurkissa.
Hei ryssä ketä sina halua huijata suomessa?
Tässä sun tykinruoka ihan venäjältä!!!!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791672
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107859En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo89595- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510