Moni tuntuu tunnistavansa bi-suuntauksensa vasta sitten, kun on jo vakisuhteessa, jopa jo naimisissa. Olen nähnyt, kuinka ihmiset useilla palstoilla miettivät "kokeilua" oman sukupuolen kanssa, vaikka ollaan vakisuhteessa.
Mitä mieltä olette tällaisista kokeiluista? Olenko vain vanhanaikainen (vaikka nuori olenkin), vai eikö tuo ole yhtä lailla pettämistä kuin jos "kokeilisi" jonkun toisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? Eikö ensin pitäisi erota edellisestä, jos haluaa elää kokeiluvaihetta? Tai ainakin keskustella puolison kanssa, että voisiko pitää taukoa tai tehdä suhteesta avoimen suhteen?
Lisäksi "bi-kokeilut" tuntuvat alentavilta myös niille kokeilun kohteille. Että suhdetta heidän kanssaan ei oteta tosissaan, tai heidät asetetaan hankalaan tilanteeseen, kun selviää, että toinen on jo suhteessa. Varsinkin, jos se aviopuoliso ei tiedä kokeiluista ja saa tietää. Vai eikö sitä suhdetta omaan sukupuoleen sittenkään pidetä vakavasti otettavana vaihtoehtona, jos se halutaan tehdä salassa?
Sana vapaa!
Mitä mieltä "kokeilusta" vakisuhteen aikana?
7
430
Vastaukset
Ilman muuta puhdasta pettämistä, ellei ole oman kumppanin kanssa asiasta erikseen sovittu. Ei tuota asiaa mitenkään muuten voi nähdä.
- bi-nainen_kai
Niin minustakin. Ihmettelen vain, kun moni puhuu näistä suunnitelmista niin kevyeen sävyyn, kevyemmin kuin vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa pettämisestä. Minusta molemmat ovat yhtä väärin.
- opiopo
Kyllä minun puolestani ainakin saisi kokeilla samaa sukupuolta, ei haittaisi yhtään.
En ymmärrä miten ei haittaisi? Samalla tavoin kuin ei haittaisi yhtään, jos kokeilisi seksiä toisen vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa? Mielestäsi ihan ok, jos kumppanisi haluaisi vain saada tietää, miltä seksi tuntuu eri ihmisen kanssa? Itse en ihan tuon tason epäitsekkyyteen kykene :D
- vainyksitapakäy
Hmmmmm, jokainen tyylillään mut enpä kyllä itse ryhtyisi kokeilukappaleeksi kenellekään joka on vakisuhteessa, avoimessa suhteessa, tauolla tai puolison luvalla.
Olin pariskunnan (m n) mukana eurooppa kiertueella. Mies halusi kokeilla homo suhdella. Mietti polyamorisuutta. Nainen katseli vieressä.
- Anonyymi
Jos antaa nysänsä viholliselle, se vie koko juuren.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?792651Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U1062524Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut222217Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä581917Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai991867- 321816
Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1221767Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2631757Kiky-maksuista valehtelu persujen törkein vaalipetos
Perusduunarina koen pahimmaksi persujen vaalipetokseksi "työmies" Putkosen lupaaman työntekijöiltä perittävien kiky-maks01711Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si111348