Ruotsissa kehutaan suomalaisia ahkeriksi

Kuulin eräältä eilen Ruotsin suomalaisten asemaa ja elämää käsitelleessä seminaarissa käyneeltä tutulta, että suomalaisista pidetään Ruotsissa.

Täällä on näitä kansanpettureita, jotka levittävät täyttä mustamaalausta vain Ruotsin suomalaisista. Alkoholin käyttöä oli 70-luvulla osalla, mutta vain osalla ja hekin kävivät autotehtaissa jne. töissä.

Hyvin läheisen isä ja tämän sukua esim. töitä tekivät ja nyt ovat eläkkeellä.
Erään tutun isä oli mennyt Ruotsiin 70-luvun alussa ja kertonut, että ei suomalaisille jaettu sosiaaliturvaa ja kaikkea ilmaiseksi, kuten etelän maista tulleille ja sen olen kuullut yleisestikin !

He joutuivat aivan alusta saakka KAIKKI maksamaan itse työstä saamillaan palkoilla !

Totuus on, että Ruotsissa on 720 000 ihmistä, joilla on juuria suomesta ja pääosa heistä on tavallisia, kouluissa ja työssä käyviä eli kolmannessa polvessa sitä väkeä riittää.

Lisäksi oli kerrottu, että esim. Tukholma on 25%:sti ollut suomalainen jo 1700-luvulla.
Ruotsi on osin suomalaisten sukujuurten siis.
9175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Sehän oli hyvää kuultavaa. Yhdestä jutusta tuli mieleen, että onko häpeävä eliitti, kuten Ruotsissa ollut Vartijainen juuri niitä, jotka puhuvat huonoista suomalaiskokemuksista 1800-luvun metsäsuomalaisista, finnjälveistä.

Tukholma, noinkin suomalaisvaltinen, yllätys taas.

Äänestä

Töitä Ruotsissa tehtiin ja työllä elettiinkin, ei tulleet sossuluukut mieleenkään!
Suomen työttömyyttä sinne karkuun lähdettiin !

Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Niin.
    Telkusta tuki ohjelma ruotsin suomalaisista.
    Ruotsalaiset sanoivat , että he olivat ahkeraa sakkia , joka teki töitä lusmuilematta.
    Ainahan joukkoon mahtuu luusereita, mutta niitä ei paljoa ollut.
    Moni on mennyt ruotsalaisen kanssa naimisiin ja ruotsalaistunut täysin.

    Äänestä

suomalaisia pidetään paitsi ahkerana, myös juoppona ja junttina. mikä ainakin omalla kohdallani piti paikkaansakin. hyvin paljon sain työmaalla anteeksi juuri suomalaisuuden takia. usein maanantaina kirjoitin itselleni aamupäiväksi saikkulapun kun olin krapulassa. tai vielä kännissä. mutta sen sai anteeksi kun oli kerran suomalainen. kantaväestö olisi moisesta kyllä saanut potkut.

Äänestä

Kaveri lähti ruotsiin töihin tuossa 80 luvun alussa ja muistan sen kateuden mikä iski kun tyyppi ajoi uuden karhealla volvolla sieltä takaisin aikanaan. Hankki pirun hyvin verrattuna mitä täällä samaan aikaan sai.

Äänestä
  • eikä ruotsissa tartte edes tienata hyvin voidakseen ostaa uuden auton. itse ostin ihan ensi kuukausina. autot on ruotsissa halpoja koskapa sivistysmaissa ei rahasteta ihmisiä autoveroilla sun muilla suojelurahoilla.
    no sitten suomeen takaisin muutettuani sain ajaa samalla autolla toistakymmentä vuotta maksamatta lainkaan veroja, vakuutusmaksuja tms. sisäsuomessa poliisi ei ruotsinkilpistä autoa pysäytä koska pelkää joutuvansa puhumaan ruotsia. helsingissä siitä sitten lopulta kilvet lähti, totesin poliisille että loppuunhan tämä on jo ajettukin:D
    juu ja polttoöljyä koko tuon reilun kymmenen vuotta siihen tankkasin, siitä en onneksi kärynnyt vaikka sitä siinä parhaillaankin tankissa oli..

    Äänestä

Suomesta mentiin Ruotsiin nimenomaan töihin, sanotaan se nyt vieläkin kerran.
Suomessa oli kova työttömyyts ja samaan aikaan Ruotsissa oli suuri pula työvoimasta.
Töihin meno oli siis suomalaisille itsestäänselvyys.
Nyt liikkeellä olevilla massavaelluksilla ei ole mitään yhteistä sen tilanteen kanssa, kuten ei Karjalan evakoidenkaan asuttamisella kanta-suomeen sodan jälkeen.
Etniset muuttajat ovat asia erikseen. Suomestakin muutti sittemmin runsaasti väkeä jotka kuuluivat vähemmistöön joilla oli yleensä ruotsalainen sukunimi.
Motiivina ei ehkä ollut niinkään työnteko kuin kansankodin avokätinen sosiaaliturva.
He eivät kuitenkaan liene niitä joihin nyt nähtävää maahanmuutoa meillä verrataan.

Äänestä

Menin Ruotsiin v1964 töihin. Tukholman keskustyönvälityksestä sain junalitteran Sövesborgiin jäähdytin- ja lämmityslaitetehtaalle.
Olin yöllä perillä ja se yö meni ok:n sohvalla mutta sen jälkeen asuin virolaisen 1944 tulleen kalastajan ok:n yläkerrassa ja maksoi vuokran.

Meitä oli 3:n porukka tekemässä kuormureiden syyläreitä urakalla. Tehtaan yleinen ansiotaso oli silloin 6 - 7SEK/h mutta me painoimme tauotta 9 tuntista päivää ja ansaitsimme yli 9SEK/h.

En tottunut belkingskaan vaan muutin Södertäljeen Scanialla. Majoitus poikamiesparakissa kimppahuoneessa.
Akselistojen kasaaminen oli vapaarytmistä kunhan kokoonpanohihnalla oli aina akseleita.
Vuoden jälkeen minusta tehtiin työnopastaja. Urakkapalkka oli noin 9,80SEK/h ja minun aikapalkkani oli 9,62SEK/h.
Työn luonne mahdollisti sen, että juoksin valimoon tekemään iltavuoroja alihankkijan listoilla. Palkka oli nettona 10SEK/h.
Tuohon mennessä olin muuttanut poikamisehotelliin = kerrostalo ja kimppahuonen sveduhepun kanssa. Teki hyvää ajatellen käytännön ruotsin täydentymistä.

Erinomaista sosiaaliturvaa kuvaa sairasajan korttini. 3 karenssipäivää ja sen jälkeen korvausta 25SEK/päivä. Vertaa tuntiansioon. En sairastanut päivääkään.

Kun myöhemmin olin ollut ensimmäisen talven Suomessa opiskelemassa ja kevättalvella kirjoitin Scanian pomolleni, Sternerille, niin minut toivotettiin tervetulleeksi seuraksi kesäksi tutulle osastolle töihin. Tuttu asunto oli valmiina.

Samoja aikoja enoni ajoi bussia Tukholmassa ja aamuöisin pesi tukholmalaisia takseja.
Sellaisia loisia me olimme enkä tavannutkaan mitään hulttioita. Parakeissa asui viikonloppujuoppoja.

Äänestä

Myös sellaista tuli, että työnjohtajat sanoivat, että "tuokaa ne kaverinnekin töihin"
Eikä mennyt kauaa, kun Ruotsin kieltä osaavia suomalaisia oli jo itse työnjohtajina.

Suomen täytyisi saada estettyä oman väestön väheneminen ja pakeneminen ulkomaille, jotta selviydymme kansakuntana.

Voihan se olla, että Ruotsista paetaan vielä tuota Afrikan ja Lähi-idän haittamaahanmuuttoa suomeenkin, mutta Norja lienee aiemmin mielessä.

Suomi voisi rikastua, jos laittaisi mineraalirikkaudetkin esim. omaan pussiin valtion kaivosyhtiötoimilla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansanpetturitvalehtelee kirjoitti:

Kuulin eräältä eilen Ruotsin suomalaisten asemaa ja elämää käsitelleessä seminaarissa käyneeltä tutulta, että suomalaisista pidetään Ruotsissa.

Täällä on näitä kansanpettureita, jotka levittävät täyttä mustamaalausta vain Ruotsin suomalaisista. Alkoholin käyttöä oli 70-luvulla osalla, mutta vain osalla ja hekin kävivät autotehtaissa jne. töissä.

Hyvin läheisen isä ja tämän sukua esim. töitä tekivät ja nyt ovat eläkkeellä.
Erään tutun isä oli mennyt Ruotsiin 70-luvun alussa ja kertonut, että ei suomalaisille jaettu sosiaaliturvaa ja kaikkea ilmaiseksi, kuten etelän maista tulleille ja sen olen kuullut yleisestikin !

He joutuivat aivan alusta saakka KAIKKI maksamaan itse työstä saamillaan palkoilla !

Totuus on, että Ruotsissa on 720 000 ihmistä, joilla on juuria suomesta ja pääosa heistä on tavallisia, kouluissa ja työssä käyviä eli kolmannessa polvessa sitä väkeä riittää.

Lisäksi oli kerrottu, että esim. Tukholma on 25%:sti ollut suomalainen jo 1700-luvulla.
Ruotsi on osin suomalaisten sukujuurten siis.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu