Alkoholi ja nuoren aivot

En tarvitse valistusta, tuomitsemista tai kettuilua, tiedän toimineeni typerästi enkä todellakaan ole ylpeä pöljäilyistäni. Eivätkä kaikki nuoret ole yhtä vastuuttomia kuin minä.

Olen 14-vuotias nuori. Tyhmänä ja ajattelemattomana kakarana sitä on tullut kahden vuoden aikana ryypättyä monta kertaa, mm. viinaa kaljaa ja siideriä. Kerran olen oksentanut, muisti mennyt monesti. Nyt olen kuitenkin huomannut että muisti on mennyt ihan selvinpäinkin. Unohtelen jatkuvasti perusasioita joiden muistaminen kävi kuin leikistä ennen kun olin korkkia kertaakaan avannut. Tuntuu tosi pahalta, että oman typeryyteni takia olen kadottanut monta kaunista muistoa esimerkiksi lapsuudesta. Siksi olenkin päättänyt lopettaa. Toivoisin todella muistini palautuvan alkoholin aiheuttamista vaurioista, mutta en tiedä onko se enää mahdollista? Kaikki vastaukset ovat tarpeen! :-)
2315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kerran vammainen aina vammainen. Aivojen kehitysvaihessa tapahtuvat alkoholimyrkytykset ovat aika ikävä juttu, tuppaa tulemaan taantumaa...sama koskee kaikkia ikävaiheita. Todellisuus ei ole kuitenkaan aivan lohduton.

http://www.hs.fi/tiede/art-2000002894006.html

Äänestä

Täydellinen pidättäytyminen alkoholista saattaa palauttaa aivojen toimintakykyä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vame kirjoitti:

En tarvitse valistusta, tuomitsemista tai kettuilua, tiedän toimineeni typerästi enkä todellakaan ole ylpeä pöljäilyistäni. Eivätkä kaikki nuoret ole yhtä vastuuttomia kuin minä.

Olen 14-vuotias nuori. Tyhmänä ja ajattelemattomana kakarana sitä on tullut kahden vuoden aikana ryypättyä monta kertaa, mm. viinaa kaljaa ja siideriä. Kerran olen oksentanut, muisti mennyt monesti. Nyt olen kuitenkin huomannut että muisti on mennyt ihan selvinpäinkin. Unohtelen jatkuvasti perusasioita joiden muistaminen kävi kuin leikistä ennen kun olin korkkia kertaakaan avannut. Tuntuu tosi pahalta, että oman typeryyteni takia olen kadottanut monta kaunista muistoa esimerkiksi lapsuudesta. Siksi olenkin päättänyt lopettaa. Toivoisin todella muistini palautuvan alkoholin aiheuttamista vaurioista, mutta en tiedä onko se enää mahdollista? Kaikki vastaukset ovat tarpeen! :-)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu