Joka neljäs Helsingin maahanmuuttaja on työtön. Koska töitä ei ole paljoa saatavilla, osa maahanmuuttajista on työllistänyt itse itsensä perustamalla oman yrityksen.
Tuo yrittäjyys on hasuka juttu. Kukaan ei tarkista millään tavalla, mitä itseään ammattimiehiksi väittävät oikeasti osaavat.
Eikös Suomessa pitänyt olla huutava pula ulkomaisista asiantuntijoista?
Tuo yrittäjyys on hasuka juttu. Kukaan ei tarkista millään tavalla, mitä itseään ammattimiehiksi väittävät oikeasti osaavat.
Eikös Suomessa pitänyt olla huutava pula ulkomaisista asiantuntijoista?
Vastaukset 19
Vanhimmat
Joo, pitserioita avataan yhä uudelleen ja yhä uudelleen nostetaan aloittelevan yrittäjän tuet. Omistaja vain vaihtuu veljeksi, serkuksi, siskoksi, kaveriksi jne. Mitä enemmän vierasmaalaiset yrityksiään Suomeen perustavat, sitä enemmän tänne tulee pimeitä työntekijöitä. Kierre pitäisi katkaista ja palauttaa myös Suomen kaivokset ja tärkeä infra takaisin kansalliseen omistukseen. Kansallistaminen tulee yhä enemmän välttämättömäksi, koska vaihtoehtona on, että meistä tulee orjia omassa maassamme.
Yrittäjien starttirahat on menneet pääsääntöisesti vierasmaalaisille sekä sen tuen loputtua, olisko noin vuosi, yrityksen ostaa sukulainen ja taas uudet starttirahat hakkuun, jne. Kyllä huomaa kaikesta jo tämän Suomen alasajon, teiden kunnossapito on pikkupaikkaamista ja joka puolelta leikataan tukia ja rahoja meidän omalta kansalta, mutta pakolaispolitiikka senkun rehottaa ja lisääntyy.
Kiinnostaisi myös tietää kuinka moni maahanmuuttajan jälkeläinen on myös kouluttamaton ja työtön. Trendikkäästi "syrjäytynyt". Suomessa syntyneillä maahanmuuttajien jälkeläisillä on ihan yhtäläiset resurssit kouluttautua kuin kantasuomalaisilla. Kovin on tummaa porukkaa nuo jengiläiset.
Se on harvinaista.
Kantasuomalaisten työttömillä on usein jo kolmas sukupolvi menossa syrjäytymisessä.
Motiivia mihin? Palaan tähän samaan asiaan kuin aiemminkin. Ihan tälläistä kirjoituksen opettamista...nimimerkki kertoo kirjoittajastaan ei sinällään asiasisällöstä.
Pääkaupunkiseudulla jengiytyminen on yleistä erityisesti maahanmuuttajataustaisille nuorille. Joukkoraiskauksien takana on yleensä tumma geenisempi porukka.
Hankalaahan se on pakolaistaustalla olla kolmannen sukupolven syrjäytynyt kun se kolmas polvi on vielä päiväkodissa kun isovanhemmat ja vanhemmat on Itiksessä ; ).
Teen vuorotöitä joten minä liikun myös päivisin kaupungilla. Järkyttävä määrä hengailevia somaleita. Meillä he eivät ainakaan ole vuorotöissä. Kansainvälinen työporukka mutta ei yhtään Somalia jonka koulutustaso riittäisi.
Suvakit aina mollaavat suomalaisia syrjäytyneiksi ja työttömiksi, vaikka useimmiten kirjoitustason ja matematiikan hallinnalla osoittavat ettei oma koulutustaso ole kovin korkea jos sitä on ollenkaan. Työssä olo kovin epätodennäköistä.
Itse en tiedä monennessako sukupolvessa olen yhteiskunnan tukipilari eli työssä käyvä veronmaksaja eli suo syrjäytyminen ei sovi minun profiiliini.
Mihin aikaan muuten menit töihin? Minä jatkan vkl 12,5 tuntiseen päivien jälkeen yövuoroilla.
Ilmeisesti heillä ei ole vielä työlupaa.
Menkää rasistit nukkumaan, että jaksatte sitten aamulla taas levähtää.
Mikäs sinua reppana valvottaa oletko kenties" yö töissä " Kelan palkalla...
Voisitko avata enemmän sanaa rasisti? Yksikään näistä em. kirjoitus ei ollut rasistinen vaan tyypit avasivat faktoja jotka ovat todellisuutta. Tämä on keskustelupalsta jos ymmärrät mitä se sana tarkoittaa. Se että käyt täällä teinitasoisesti kirjoittamassa yhden lauseen , jossa et käytännössä ota kantaa mihinkään, ei ole keskustelua.
Tuo rasisti kortti on kuule ihan loppuunkulutettu eli yritä edes kehittää jotain muuta.
"ainavaanhuilipäivä" on tyypillisenä vihervassarianarkistina toteuttamassa tärkeäksi kokeemaansa tehtäväänsä mädättää suomea, kelan ja sosiaalihuollon "palkkalistoilla".
Joka neljäs on työtön on kuitenkin paljon vähemmän kuin öyhöttävien rasseraasujen prosentti.
Heistä ei edes joka neljäs ole töissä.
Se luku on varmaankin ihan tekninen luku, ei todellisuutta. Nuo eivät työllisty niin vaan, kielitaito sen estää kuin muukin osaaminen. Jos katsoo millainen se maa oli, mistä he ovat tänne tulleet, niin kehityksen taso on alhainen, joten ei he täälläkään ollessaan parempaa pysty. Selventävin sanoin, he tulivat tuhoamaan meidän sivistystason sekä teknisen osaamisen, ei heistä ole tämän maan kehittäjiä, he eivät tulleet kuuluisista yliopistoista.
siis, tokihan tämä työvoimaksi roudattu joukko on ehdottomasti työllistettävä, en ymmärrä päättäjien, kunnissa, kaupungeissa mielialaa kun syydetään rahaa milloin mihinkäkin menoihin ja opastetaan hakemaan tulot kelasta, pystyäkseen elämään samalla lailla, kuin tuhannet nuoretkin tänäpäivänä, tukien varassa, oppimatta koskaan kunnon työntekoa...ei tuloja, ei veroja, ei veroja, kaikki rapistuu käsiin..
Kaupungit kuihtuu pois, eivätkä tulijat halua kuin rikastua, tekemättä mitään. Puhumattakaan halusta edes , päinvastoin, samat riidanhaastajat jatkavat länsimaissa, kerranhan jo valloitusta yrittivät, nyt tuntuvat onnistuvan tehtävässään raivata esteet tieltään.
Mistähän sinulle on tullut sellainen käsitys, että Kelan tuloilla rikastuu.
Ettei vaan ois jo joka viides!
Tai peräti joka kuudes!!
Joka+neljäs+on+röyhkeä+arvio,+puhuttaisiinko+prosenteissa,+siis+noin+90+%++työttömänä+pysyvästi.+Sadat+eri+järjestöt+ovat+saaneet+rahaa+ja+paljon,+joten+ne+on+työllistyneet+rahanlaskijoiksi.
Sinulla on menneet arviot päin prinkkalaa.
Olet+täysin+oikeassa+,+se+on+RÖYHKEÄ+suvakin+tekemä+arvio,++totuuden+mukainen+työllisyys+prosentti+mamuilla+3-5%+ollaan+aika+kaukana+aloittaja+suvakin+25%:ta.++Onko+suvakki+noin+tietämätön+,+vai+valehteleeko+itselleen+tieten+tahtoen.