HALLA-AHO EI KANNATA KOKOOMUSLAISTA ROSVOTALOUTTA

Monet sanovat perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon olevan samoilla linjoilla oikeistohallituksen kanssa talouspolitiikasta, mutta Halla-aho itse kiistää tämän.
Halla-ahon talouspoliittinen linja on jäänyt usein hänen maahanmuuttoa käsittelevien kommenttiensa jalkoihin. Hän ei kannata ”kokoomuslaista markkinataloutta”.
–En voi sanoa olevani samoilla linjoilla hallituksen kanssa esimerkiksi sotesta ja tällaisesta kokoomuksen näkemyksestä markkinataloudesta, jonka ydin tuntuu olevan se, että siirretään julkista rahaa yksityisille toimijoille. En minä tällaista markkinataloutta kannata.
Halla-ahon mukaan Suomen tulisi panostaa koulutukseen, koska muutoin Suomi ei pärjää globaaleilla markkinoilla.
–Koko maailma on avautunut kilpailulle. Ei suurta trendiä voi mikään maa paeta. Tuottava työ karkaa sinne, missä sitä on kannattavinta tehdä. Se karkasi jossain vaiheessa Itä-Eurooppaan, nyt Aasiaan ja tulevaisuudessa ehkä muualle. Tilanne elää kaiken aikaa.
–Mitä enemmän kansainväliset yritykset siirtävät tuotantoaan esimerkiksi Kiinaan, niin se nostaa alueen palkkatasoa ja ostovoimaa näillä alueilla, joka aiheuttaa painetta siirtää tuotantoa muualle.

Tämä aiheuttaa Halla-ahon mukaan tilanteen, jossa käydään kilpailua yhä enemmän korkean lisäarvon tuotannolla ja palveluilla.
–Se edellyttää, että meillä on korkealaatuinen koulutusjärjestelmä. Se on se, mihin Suomessa pitäisi panostaa.
Sosiaaliedut neuvoteltavia
Halla-aho sanoi maaliskuussa Iltalehdessä, että työttömyys- ja sosiaaliturva ovat ”yhteiskunnan luksustoimintoja”.
–Tämä on taas tällainen tahallaan väärinymmärretty lausunto. Kun puhutaan julkisen rahan käytöstä, niin pitäisi pystyä priorisoimaan niitä toimintoja, joita yhteiskunnalla on.

Ne kaikkein syvimmällä olevat toiminnot ovat ulkoisen ja sisäisen turvallisuuden takaaminen. Se on valtion ydinvelvollisuus kansalaisiaan kohtaan.

–Sen jälkeen rahoitetaan siinä määrin kuin kukkaron nyörit antavat myöden. Sosiaaliedut kuuluvat tähän kategoriaan.

MSN NEWS
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

TALPOLINJAUS kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu