Kreationismin ongelmia: Jeesuksen uhraaminen

DRHouse

Kuten olemme aiemmin saaneet huomata, voidaan syntiinlankeemuksesta syyttää aivan hyvin raamatun jumalaa itseään ja perustelu pätee loogisesti. Ainakaan kukaan palstalla ei sitä ole kumonnut. Joten se asettaa kysymyksen: Miksi Jeesus piti uhrata? Jeesushan ei muuten ole raamatun ainut jumalalle pyhitetty veriuhri, vaan Joosua tappaa kokonaisia kansoja jumalalle uhriksi. Eivätkä ne kansat edes palvoneet Moolokia.

Mutta jos jumala kerran on kaikkivoipa, miksei hän yksinkertaisesti vain vonut antaa anteeksi? Kaikkivoivalle moisen luulisi olevan aivan helppoa. Ei mitään universumin luomisen rinnalla. Toisaalta voidaan sanoa että hän ei siihen kyennyt, mutta silloin jumala ei olisi kaikkivoipa. Asia joka on ristiriidassa raamatun kanssa. Ja jos jumala ei kykene edes anteeksiantoon, miten hän voisi luoda universumin, jonka asian luulisi olevan aika paljon vaikeampi teko?

Toisaalta, raamattu kertoo hyvin verenhimoisesta jumalasta, joten voi olla että hän halusi että hänen oma poikansa kidutetaan hengiltä. Mutta onko sellainen hyvä jumala? Miten hän eroaisi Moolokista tai vaikkapa atsteekkien Tlalocista? Ei niin mitenkään.

Joten, joko Jeesus oli turha uhri verenhimoiselle jumalalle tai sitten tarpeellinen uhri kykenemättömälle jumalalle.

Taas raamattu aiheuttaa ongelmia kreationismille.

5

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 000010

      Syntiinlankeemuksesta voidaan aivan hyvin syyttää Jumalaa itseään.

      No miksi syyttäisi?

      Elämme aivan upealla maapallolla, jossa miltein jokaisen ihmisen halu on olla kuolematon.
      Ja siksipä tieteentekijät etsivät kaiken aikaa keinoja pidentääkseen ihmisen elämää ja säilyttääkseen hänet toimintakykyisenä ainakin 120:n vuoden ikään asti.
      Tieteentekijöiden seuraava unelma on "paketoida" ihmisen tietoisuus robottisuperälyyn, jossa muodossa ihminen voisi jatkaa olemassaoloaan vaikka kuinka kauan rakkaidensa kanssa.
      Tosin toisaalta tieteentekijät pelkäävät, että jospa nuo superälyiset robotit päästelevät ihmiset jossain vaiheessa pois päiviltä. Verenhimosta se ei ainakaan johtuisi. Vallanhimostako, joka ihmisellä on yleinen vaiva? ? Mene ja tiedä.

      Mainitset Raamatun kertovan hyvin verenhimoisesta Jumalasta, joten voi olla, että Hän halusi oman poikansakin kidutettavan hengiltä.
      Eihän Jeesusta kidutettu hengiltä, vaan Pilatus roomalaisen lain mukaan tuomitsi Hänet kuolemaan ristillä, koska Hänen omissaan Jeesuksen sanat "eivät käyneet lihaksi".

      Kun tieteentekijöiden kertomana muinaisilla kansoilla kaikkialla maapallolla oli tapana uhrata eläin-, ihmisuhrejakin jumalilleen, niin minä olen mietiskellyt, että aikamoinen määrä niin eläin- kuin ihmisuhrejakin on säästynyt kaikilla niillä alueilla, joihin kristinusko pikkuhiljaa levisi.

      • "olen mietiskellyt, että aikamoinen määrä niin eläin- kuin ihmisuhrejakin on säästynyt kaikilla niillä alueilla, joihin kristinusko pikkuhiljaa levisi."

        Ne olisi säästyneet muutoinkin toisesta syystä. Oletko huomannut että juutalaiset eivät nykyisin noita uhraa? Syy on siinä, että jo VT:ssä uhraaminen rajoitettiin Jerusalemin temppeliin. Muualla ei saa uhrata. Roomalaiset tuhosivat sen vuonna 70 ja myöhemmin muslimit rakensivat paikalle omat pyhäkkönsä. Voimme kiittää noita eläinuhrien säästymisestä.

        Jos juutalaiset saisivat tuonne nyt uuden temppelin, nuo luultavasti aloittaisivat taas sairaan uhraamisensa. Muiden uskontojen piirissä vastaavasta on ainakin valtaosin luovuttu jo ajat sitten. Juutalaisuus ja kristinusko edustavat nykyisin sitä takapajuisinta ajattelua uhreineen.


      • DRHouse

        "Syntiinlankeemuksesta voidaan aivan hyvin syyttää Jumalaa itseään.

        No miksi syyttäisi?"

        No, miksipä ei?

        "Elämme aivan upealla maapallolla, jossa miltein jokaisen ihmisen halu on olla kuolematon.
        Ja siksipä tieteentekijät etsivät kaiken aikaa keinoja pidentääkseen ihmisen elämää ja säilyttääkseen hänet toimintakykyisenä ainakin 120:n vuoden ikään asti."

        Ei minun ainakaan. Tylsäksi kävisi.

        "Mainitset Raamatun kertovan hyvin verenhimoisesta Jumalasta, joten voi olla, että Hän halusi oman poikansakin kidutettavan hengiltä.
        Eihän Jeesusta kidutettu hengiltä, vaan Pilatus roomalaisen lain mukaan tuomitsi Hänet kuolemaan ristillä, koska Hänen omissaan Jeesuksen sanat "eivät käyneet lihaksi"."

        Ristinkuolema on aikamoista kidutusta.

        "Kun tieteentekijöiden kertomana muinaisilla kansoilla kaikkialla maapallolla oli tapana uhrata eläin-, ihmisuhrejakin jumalilleen, niin minä olen mietiskellyt, että aikamoinen määrä niin eläin- kuin ihmisuhrejakin on säästynyt kaikilla niillä alueilla, joihin kristinusko pikkuhiljaa levisi. "

        Muuten vaan murhattiin aika paljon sakkia...


    • mitenviitsiikään

      He heh, on tuo Dr.House tyhmä. Miten hän kuvittelee jotain ymmärtävänsä Jeesuksen lunastusuhrista koskapa hän ei ymmärtänyt syntiinlankeemuksestakaan yhtään mitään, hehe, ja nuo kaksi tapahtumaa kuuluvat olennaisesti yhteen?

      Vähän ihmettelen että miten tuo kehtaa kuuluttaa kaikille ääliömäisen ymmärtämättömyytenssä?

      • DRHouse

        Niin, se ettei jumalasi kykene antamaan anteeksi ilman veriuhria tekee hänestä

        A) Sadistin

        B) Peelon


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      174
      5008
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      15
      1620
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1595
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1451
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1283
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      93
      1046
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      48
      1036
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      297
      932
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      181
      901
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      279
      757
    Aihe