Halonen olisi hyvä presidentti. Jälleen.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005288417.html

Olisi nyt todella hienot vaalit tulossa jos Halonen suostuisi uudestaan presidenttiehdokkaaksi, sillä niin persoonallisesti ja tyylikkäästi hän hallitsi maatamme kaksi kautta saavuttaen aina mielipidemittauksissa suurta suosiota ja Halosen kausien aikana maamme bruttokansantuote kasvoi suuresti ja sitä kautta hyvinvointimme lisääntyi. Sitä paitsi Halonen on jo yksissä pressanvaaleissa päihittänyt Niinistön eikä olisi ollut hänelle vaikeaa toistaa temppua.

Mutta Halonen itse sanoo näin:

"Vaikka perustuslain mukaan presidentti voi istua tehtävässä kerrallaan 12 vuotta, eli kaksi perättäistä kautta, ei mikään olisi estänyt Halosen palaamista takaisin kuuden välivuoden jälkeen.

Kyllähän sitä kysyttiin jonkun kerran, mutta vastasin aika nopeasti että ”ei”. Olen hyvin tyytyväinen siitä, että presidentin jälkeistä elämää on olemassa ja olen hyvin löytänyt paikkani sen jälkeen."

Nykyistä työtään YK:n ja kansainvälisten järjestöjen piiristä Halonen kuvailee tällä hetkellä todella kiireiseksi.
253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Halonen on kieltäytynyt joten se tarina on lopussa.

Äänestä
  • Halonen toimi Suomen Tasavallan Presidenttinä erittäin hyvin, mutta kuten hän itsekin sanoo, se aika oli ja meni.
    Halonen nautti suurta kansansuosiota ja olisi ehkä tullut valituksi 2006 jo ensimmäisellä kierroksella, jos ei olisi joltain taholta (josta Niinistön kampanjapäällikkö mustasilmä-puukkoJaskari sanoutui irti) olisi masinoitu kampanjaa ns. vappupuheesta.

    Itselleni on se ja sama, kuka valitaan pressaksi Niinistön jälkeen. Kunhan ei kumminkaan Matti Vanhasta. Eikäpä tuo toisaalta kuitenkaan maailmaani kaada, vaikka Matti Vanhanen valittaisiinkin. Ainakaan niin, että alkaisin kirjoitella niin kuin jotkut Halosen vastustajat. Johan sen nyt kotikasvatuksenikin opetti, ettei asiattomuuksiin pidä mennä. Viimeisen lauseen saa tulkita itsekukin ihan miten haluaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarja_pressaksi kirjoitti:

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005288417.html

Olisi nyt todella hienot vaalit tulossa jos Halonen suostuisi uudestaan presidenttiehdokkaaksi, sillä niin persoonallisesti ja tyylikkäästi hän hallitsi maatamme kaksi kautta saavuttaen aina mielipidemittauksissa suurta suosiota ja Halosen kausien aikana maamme bruttokansantuote kasvoi suuresti ja sitä kautta hyvinvointimme lisääntyi. Sitä paitsi Halonen on jo yksissä pressanvaaleissa päihittänyt Niinistön eikä olisi ollut hänelle vaikeaa toistaa temppua.

Mutta Halonen itse sanoo näin:

"Vaikka perustuslain mukaan presidentti voi istua tehtävässä kerrallaan 12 vuotta, eli kaksi perättäistä kautta, ei mikään olisi estänyt Halosen palaamista takaisin kuuden välivuoden jälkeen.

Kyllähän sitä kysyttiin jonkun kerran, mutta vastasin aika nopeasti että ”ei”. Olen hyvin tyytyväinen siitä, että presidentin jälkeistä elämää on olemassa ja olen hyvin löytänyt paikkani sen jälkeen."

Nykyistä työtään YK:n ja kansainvälisten järjestöjen piiristä Halonen kuvailee tällä hetkellä todella kiireiseksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu