Kohtullisuuttako metsien hakkuutavoitteisiin?

Europarlamentin linjeerausesta Suomen metsien hakkuutavoitten suhteen on kovasti debatoitu näinä aikoina. Lieneekö niin, että sekä metsänomistajat että puunjalostusfirmat suhtautuvat molemmat tyrmäyksellisesti europaralementaarikkojen valiokunnassaan esittämiin kaavailuihin. Sinänsä olen kyllä täysin samaa mieltä, että europarlamentin valiokunnan vertailuun käyttämä aikajakso on Suomen kannalta huonosti valittu ja epäoikeudenmukainen. Jos europarlamentissa toimittaisiin viisaasti, niin siellä toimittaisiin toisin.

Kuitenkin kaikitenkin metsätalous niin kuin luonnonvarojen hyödyntäminen yleisemminkin on tärkeä asia ja kokonaistarkastelu pitäisi olla siinä aina mukana, kun Iso Kuva on esillä. Viime aikoina Suomen metsiin on kohdistunut isoja projekteja ja osa niistä ulkomailtakin, jopa Kiinasta käsin. Metsätietäjämme vakuuttelevat, että kyllä meidän metsämme kestävät lisääntyvienkin hakkuitten paineen.

Entä sitten asian kokonaisarviointi? Jos jätämme europarlamentin tahtotilan sikseen niin miten noin niin kuin periaatteessa me itse saattaisimme katsella metsiämme viisauden perspektiivistä? Voisimmeko tarkastella esim. etelää hitammin kasvavia pohjoisen Suomen metsiä siitä mietiskelykulmasta, miten tiheäsyistä puuta kannattaisi hyödyntää? Kannattaisiko pohjoisen jättihankkeita tuumiskella myös kriittisellä mielellä? Puuta voi käyttää monin tavoin.
2135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Keskimääräiselle eurooppalaiselle metsänhakkuu tarkoittaa metsän tuhoamista. Juuri niinhän metsille on mannermaalla tehty vuosisatojen aikana, raivattu pois kulttuurin ja viljelyksen alta. Siellä on kerrassaan outoa, että hakatun metsän tilalle kasvatetaan uusi.

Tähän kuvitelmaan sotkeutuu vielä mielikuva tropiikin sademetsien hävittämisestä lisääntyvän väestömäärän tieltä. Siksi euroedustajat kuvittelevat, että suomalainen metsäkone on olemassa vain, jotta metsät saadaan tuhotuksi.

Sitä paitsi ilmastonmuutoksesta ei voi tulla mitään hyvää, vaikka se lisääkin metsän kasvua ja työntää metsärajaa pohjoiseen. Sellaisesta hyötyminen on estettävä.

Äänestä
  • Meidän oman puunjalostusteollisuutemme eli sellunkeittäjien ja paperitehtaitten hegemonia metsätaloudessamme altistaa meidät, Suomen, ulkomaalaisten harjoittamalle kritiikille. Onhan tilanteesta puhuttu täällä koti-Suomessakin, että meidän metsäpolitiikkamme pitäisi saada monipuolisemmaksi. Jo 1960-luvulla mm. maahera Esa Timonen totesi, että puusta saa parhaan hinnan, kun puusta tekee pieniä esineitä. Joka tapauksessa esim. huonekaluteollisuus tarvitsee monenlaista puuta ja se tarve meinaa jäädä jalkoihin sellu- ja paperipatruunoitten dominoimassa metsäpolitiikassa. Yhä edelleen. Muistamme hyvin luonnehdinnan koivusta valkoisena valheena. Kun meillä pystyttäisiin monipuolistamaan metsäpoliittisia prinsiippejämme, niin ehkäpä europarlamentinkin ja yleensä EU:n taholla meidän viestimme saattaisi mennä perille nykyistä paremmin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PuitaVäärii kirjoitti:

Europarlamentin linjeerausesta Suomen metsien hakkuutavoitten suhteen on kovasti debatoitu näinä aikoina. Lieneekö niin, että sekä metsänomistajat että puunjalostusfirmat suhtautuvat molemmat tyrmäyksellisesti europaralementaarikkojen valiokunnassaan esittämiin kaavailuihin. Sinänsä olen kyllä täysin samaa mieltä, että europarlamentin valiokunnan vertailuun käyttämä aikajakso on Suomen kannalta huonosti valittu ja epäoikeudenmukainen. Jos europarlamentissa toimittaisiin viisaasti, niin siellä toimittaisiin toisin.

Kuitenkin kaikitenkin metsätalous niin kuin luonnonvarojen hyödyntäminen yleisemminkin on tärkeä asia ja kokonaistarkastelu pitäisi olla siinä aina mukana, kun Iso Kuva on esillä. Viime aikoina Suomen metsiin on kohdistunut isoja projekteja ja osa niistä ulkomailtakin, jopa Kiinasta käsin. Metsätietäjämme vakuuttelevat, että kyllä meidän metsämme kestävät lisääntyvienkin hakkuitten paineen.

Entä sitten asian kokonaisarviointi? Jos jätämme europarlamentin tahtotilan sikseen niin miten noin niin kuin periaatteessa me itse saattaisimme katsella metsiämme viisauden perspektiivistä? Voisimmeko tarkastella esim. etelää hitammin kasvavia pohjoisen Suomen metsiä siitä mietiskelykulmasta, miten tiheäsyistä puuta kannattaisi hyödyntää? Kannattaisiko pohjoisen jättihankkeita tuumiskella myös kriittisellä mielellä? Puuta voi käyttää monin tavoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu